Sijoittamisen suosio ja hyväksyttävyys voimakkaassa kasvussa

Talous

Kasvava osa suomalaisesta (66 %) pitää osake- ja muuta sijoittamista erinomaisena keinona lisätä niin yksityisten kansalaisten kuin koko kansantaloutemmekin vaurautta siihen liittyvistä riskeistä huolimatta, selviää EVAn syksyn 2024 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Näkemys on vahvistunut merkittävästi 2000-luvun aikana, sillä vuonna 2000 selvästi alle puolet suomalaisista (42 %) ajatteli näin. Näkemyksissä on kuitenkin edelleen suuri näkemysero sukupuolten välillä: miehistä 75 prosenttia jakaa optimistisen näkemyksen sijoittamisesta, naisista vain 56 prosenttia.

Yleisimpiä syitä sijoittaa osakkeisiin ja rahastoihin ovat taloudellisen puskurin rakentaminen yllättävien menojen varalle (65 %), pankkitilejä parempien tuottojen hakeminen säästöille (60 %) sekä vanhuuden varalle säästäminen (55 %).

”Enemmistölle osakkeisiin tai rahastoihin säästäminen on järkevää varautumista tulevaan. Etenkään nuoremmat ikäluokat eivät enää pidä työpaikkaa ja eläkettä riittävänä tulevaisuuden turvana. Monella sijoittamisen aloittaminen tai säännöllisesti sijoittaminen tyssää kuitenkin rahan puutteeseen”, kertoo EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen perusteella 57 prosenttia suomalaisista omistaa osakkeita tai rahasto-osuuksia, mutta lähes kolmannes (30 %) ei ole koskaan sijoittanut. Aktiivisimpia sijoittajia ovat työikäiset 26–55-vuotiaat, joista yli puolet sijoittaa itse säännöllisesti tai satunnaisesti.

Vaikka asenteet sijoittamista kohtaan ovat muuttuneet suopeammiksi, osa suomalaisista kokee sen edelleen vieraaksi. Moni (44 %) suomalainen pelkää sijoittavansa rahansa väärin ja menettävänsä säästönsä. Lähes yhtä moni (43 %) sijoittaisi mielellään osakkeisiin ja rahastoihin, mutta rahaa ei ole riittävästi sijoitettavaksi. Lisäksi 39 prosenttia kokee, ettei tiedä sijoittamisesta riittävästi uskaltaakseen aloittaa. Vain harvalla (15 %) on huonoja kokemuksia sijoittamisesta.

”Suomalaisten sijoittamisaktiivisuuteen vaikuttavat enemmän taloudelliset realiteetit ja tietämyksen taso kuin ideologiset näkemykset. Puolet naisista pelkää virhesijoituksia ainakin jossain määrin ja katsoo, ettei tiedä sijoittamisesta riittävästi. Miehillä pelkoa säästöjen menettämisestä ja kokemusta tietotason puutteista on huomattavasti vähemmän”, Kujanpää kertoo.

One thought on “Sijoittamisen suosio ja hyväksyttävyys voimakkaassa kasvussa

  1. Vielä kun saataisiin sijoituksiin ja omistuksiin rahallista arvoa, niin sehän se hyvä olisi. Suomalaisten salkkujen keskimääräinen koko on todella pieni, jolla ei ole kovin suurta taloudellista merkitystä. Toivottavasti jatkossa omistukset kasvaisi.

Comments are closed.

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,