Sijoituskohteen konkurssin veroseuraukset sijoittajalle
AP:lla oli 31.3 juttu, joka onneksi on jopa maksumuurin ulkopuolella. Siinä osakesäästäjien Karri Salmi toisaalta kiinnittää huomiota ns. käänneyhtiöihin eli riskillä saa suuria voittoja. Toisaalta hän myös varoittaa, että sijoituskohteen konkurssissa tappioiden realisointi on pitkä prosessi kestäen useita vuosia.
Konkurssiin päädytään, kun yritys ei pysty maksamaan laskujaan. Velalliset jakavat pesän varat kärsien luottotappioita ja osakkaille ei jää mitään. Näin se menee, mutta kuitenkin verottajalla on ihme käsitys, ettei konkurssissa osakkeen hankintahintaa voi vähentää tappiona, koska konkurssipesästä muka voisi osakkaille jotain jaettavaa tulla ja näin ollen verottaja odottaa konkurssipesän selvityksen lopputulosta. Esim. SKOP:n osalta selvitys kesti 20 vuotta eikä sieltä sittenkään mitään osakkaille tullut.
Kaiken hupuksi verohallinnolla on kanta, että konkurssin jälkeen tehty osakemyynti olisi veronkiertoa (kohta 3.5). Siis jos verottaja kuvittelee konkurssin menneen yhtiön osakkeen olevan jonkinlaisen option pesän salattuihin aarteisiin, niin totta kai sen pitäisi voida myydä.
Verottajan käytäntö on huonoa hallintoa pahimmillaan. Muutenkin ikävässä tilanteessa osakas pakotetaan selvityksiin verottajaan päin ja tuloksena on nolla euroa ja paljon tarpeetonta työtä. Talvivaaran / Ahtiumin osakkeen osalta verottaja vuosien pähkäilynä tuotti neljä (4) päätöstä 8 vuodessa 2014 – 2022. Ensin parissa ensimmäisessä kiellettiin tappion vähentäminen ja puhuttiin veronkierrosta. Sitten verottaja hyväksyi Talvivaaran osakkeista tehdyt vähennykset EDELLYTTÄEN, ettei jaettavaa pesästä myöhemminkään löydy, joka siis pitäisi myöhemmin ilmoittaa ja lopulta ”yllättäen” todettiin, ettei jaettavaa löytynyt. Saman ratkaisun voisi tietysti tehdä kaikista konkurssitapauksista, siis tappiot saa vähentää heti, jos jaettavaa pesästä muka joskus löytyy, verotetaan sitten jälkikäteen. Lakia tai laintulkintaa tulee siltä osin muuttaa!
Pari asiaa monimutkaistaa tilannetta. Ensinnäkin sijoittajilla on nykyään osakkeita Aasiaa ja Amerikkaa myöten, joissa tilanteissa konkurssipesän selvityksen seuraaminen on vieläkin mahdottomampaa.
Ja toisekseen sijoittajille tarjotaan nykyään kaikenmoisia joukkorahoituksia, joissa konkurssivaara on mitä ilmeisin ja joitten konkurssipesän hallintoa (jos sitä ylipäänsä on) ei julkisuudessa kukaan seuraa.
Verotulot ovat valtiolle tietenkin välttämättömiä, mutta edellä kuvattu on esimerkki hallinnosta kaikkein karmeimmillaan. Varmaan verohallinnossakin joku sentään tietää, että konkurssiin päädytään tilanteessa, jossa osakkaalle ei jaettavaa löydy. Siitä huolimatta jo sinänsä ikävässä tilanteessa sijoittaja pakotetaan vuosien vatulointiin ja verohallinto itsekin tekee runsaasti täysin turhaa työtä, kuten esimerkkini Talvivaarasta osoittaa.
Toki sijoittajia itseään ja etujärjestöään sopii moittia riskien vähättelystä etukäteen ja tappioista vaikenemisesta jälkikäteen. SKOP:lla esim. lienee ollut 40.000 osakkeenomistajaa. Hiljaista on ollut silläkin suunnalla.
En kaipaa viisastelua siitä, miten taitava sijoittaja konkat välttää. Olennaisempaa on muistaa alun lähtökohta: suuri riski ja suuremmat voitot. Ja toisesta päästä SKOP:lla oli kymmeniä tuhansia osakkaita, joille Talouselämä-lehden toimitus kehui SKOP:a anteliaaksi osingonmaksajaksi.
Lopuksi täytyy tuottaa se pettymys lukijoille, etten itse menettänyt SKOP:ssa enkä Talviksessa penniäkään.
___________
Kuvasta: varojen loppumista pidetään yleensä onettomuutena, mutta Suomen verohallinto pitää konkurssia oikeana salattuna aarteena, jota yritetään metsästää parhaan mukaan. Maalaus on Tanskasta (Erik Henningsen).
Hyvä kirjoitus
Hyvä muistutus-realisoi tappio ja osta samat kakkendaalit uudestaan,jos uskoa
piisaa.
Tämä on nyt esimerkki, mikä erottaa minut muista sijoittajista. Neuvo ”realisoi tappio ja osta samat kakkendaalit uudestaan” on ihan järkevä ja väistöliikkeitä on muitakin, ei tuota veronkierto-pykälää kait kovin ahkeraan tutkita. ”Ostajalla” voi esim. olla toinen sukunimi ja osoite.
MUTTA tämä systeemi on idioottimainen ja rapauttaa uskoa verotukseen, joka sentään on välttämätöntä. Rapauttaa uskoa myös hallintoon, kun älytöntä järjestelmää ei hallinnon sisällä arvostella. Tämä on periaatteessa kaiken diktatuurin perusprinsiippi, totellaan ohjeita ja ollaan hiljaa.
2000-luvun alussa ajoin osakesäästäjille ajatusta, että kun k-edustajat valitaan paikallisesti ja osakesäästäjien yhd:t ovat paikallisia, niin järjestetään paikallisia keskusteluja, kyllä k-edustajat äänestäjiä tulee tapaamaan vaikka vankilaan. Ehdotus ei kelvannut ja nyt ollaan tilanteessa, jossa sijoittajista vain ns. pikkubullerot maksavat veroja, ei Antti Herlin niitä pahemmin maksa.
Olen joskus vuoden lopussa, kun olen tarvinnut tappioita, soveltanut neuvoa: ”realisoi tappio ja osta samat kakkendaalit uudestaan”
Olen ostanut vasta seuraavana päivänä ettei tulisi sanomista siitä että olen vaan yrittänyt vältellä veroja. Onhan se harmittanut kun verottaja pakottaa tällaisiin täysin turhiin ja haitallisiin jumppaliikkeisiin.
Vielä enemmän on harmittanut se, että suurin osa listattujen osakkeiden omistajista ei maksa osingoistaan veroja. Pääosa ulkomaalaisista ei maksa ja suurin osa suomalaisista omistajista (eläkevakuutusyhtiöt, suuromistajat,..)voi ne välttää. Parempi systeemi olisi lähdevero, joka peritään aina kun yritys maksaa ulos osinkoa. Ja se perittäisiin jo silloin kun yritys maksaa ulos rahaa katsomatta sitä kenelle maksetaan. Jos näin meneteltäisiin niin yritykset säästäisivät enemmän rahaa investointeihin ja yhteiskunta olisi reilumpi. Nyt tämä yhteiskunta on kaikkea muuta kuin reilu ja tasapuolinen.