Marraskuussa 2015 politiikkaa seuraavat hämmästyivät Sipilän ratkaisusta uhata erolla monestakin syystä.

Ensinnäkin keväällä 2015 laaditussa hallitusohjelmassa sanottiin sote-alueita olevan enintään 19. Oli hiukan erikoista, että juuri laadittuun hallitusohjelmaan ei kirjattu, että niitä on oltava vähintään 18, koska siksihän Sipilä uhkasi erota.

Toisekseen outoa oli, että siitä lähtien asiantuntijat ovat pitäneet viittä aluetta parempana eikä se kanta ole miksikään muuttunut.

Lopuksi episodi antoi kummallisen ensivaikutelman Sipilästä, uhkasi erolla heti kättelyssä eikä uhkausta edes toteuttanut, vaikka määräajat ylittyivät moneen kertaan. Sellaista uhkausta ei montaa kertaa pysty tekemään.

Kummallisen vähälle huomiolle jäi se, että joulun alla 2016 eli yli vuotta myöhemmin sama hallitus jälleen pitkän väännön jälkeen sopi sotesta, josta oli siis sovittu sekä hallitusohjelmassa että marraskuussa yli vuotta aikaisemmin. Ja tämän uusimmankin sopimuksen jälkeen kaikki tuntuu edelleenkin olevan auki. Esim. Soinihan on väläyttänyt maakuntaveroa. Ihan mielenkiintoinen on muuten hallituksen tilanne, jos Soinia seuraa Halla-aho.

On aivan selvää, että hallituksella on ollut äärimmäisiä vaikeuksia sopia edes keskenään siitä, millaisen esityksen se joskus tulee eduskunnalle antamaan.

Ja kun näin ehkä joskus tapahtuu, vaikeudet vasta alkavat. Siinä vaiheessa valiokuntien kuulemat asiantuntijat tulevat esittämään kaikki ne jo nyt julkisuudessa esitetyt varaukset, joitten jälkeen edes valiokuntien hallituspuolueiden jäsenet tuskin tulevat kannattamaan hallituksen esitystä. On kovasti hyvä muistaa, että tähän kaatui Kataisen-Stubbin hallituksenkin esitys, joka lähti liikkeelle pelkästään olemassa olevista rakenteista eli kunnista ja valtiosta. Sipilän hallitushan tuo mukaan kokonaan uuden portaan eli maakunnat. Hyvä on myös huomata, että monta monituista vuotta on kulutettu ilman, että yhtäkään lakia on säädetty. Ja lainsäätämisen jälkeen työ vasta alkaisi.

Itse asiasta tyydyn toistamaan hiljattain esitetyn päivänselvän kannan, että olisi kovin paljon parempi päättää ensin sote-palveluista käytännön tasolla ja vasta sitten ryhtyä väsäämään niitten päälle hallintohimmeleitä. Mutta kun kepun koko mielenkiinto kohdistuu siihen, miten Vihriälän ja Juhantalon tapaisia rikoksista tuomittuja tyyppejä voidaan sijoittaa maakuntien sotehallintoon, tämä on ollut Sipilän marssijärjestys.

Aioin aluksi kommentoida Kaizun kirjoitusta, mutta kommentin venyessä julkaisen sen omana tekstinäni.  Linkeissä on Hjallis Harkimon ja Eero Lehden eli kahden rivikansanedustajan esteellisyysilmoitukset, pituudeltaan noin yksi A 4. (Kumpaakaan tuskin voi pitää minään liiallisena pykälänviilaajana.) Niihin verrattuna Sipilä on tyytynyt pelkästään ilmoittamaan, missä pankeissa hänen omaisuuttaan säilytetään – ja hän tässä on pääministeri! Myöhemmin hän on tätä epävirallisesti ”täydentänyt”. Sipilän kaikki selitykset sidonnaisuuksista ovat olleet niin ristiriitaisia, että niistä saisi kokoon keskikokoisen kirjan. Asiasta tulee moittia Sipilää, ei mediaa, joka asiasta kertoo.

Kun kohu Talvivaaran osalta alkoi, eräs kepun k-ed. kysyi FB:ssa, uskooko joku Sipilän olevan pääministerinä hyötymistarkoituksessa. Koska kyseessä on FB-kaverini, en hänen nimeään julkaise, mutta totean, ettei juuri lapsellisempaa voi kysyä. Jos piispa jää kiinni ylinopeudesta, eihän selitykseksi käy se, ettei hän hyötynyt asiasta. Kyllä kaikkien, jopa lestadiolais-kepulaisen miljonäärin pitää noudattaa samoja sääntöjä. Esteellisyydestä pitäisi ilmoittaa etukäteen ja käsittelystä pitäisi pidättäytyä. Tällainen ratkaisu toistuu joka viikko jossain Suomen kunnassa – ja kyllä kaverit jäävääjän eduista huolehtivat ihan riittävästi.

Linkissä on oikeuskanslerin ratkaisu Suvi Lindénistä. Kehotan erittäin lämpimästi tutustumaan siihen, mm. kohtaan: ”Esteellisyyssäännöksen yleislausekkeen tulkinnan osalta myös eduskunnan perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa mietinnössään nro 5/1993 vp. voimakkaasti korostanut sitä, että esteellisyyssäännöksillä pyritään ylläpitämään yleisön luottamusta ministerin menettelyn puolueettomuuteen.” 

Lopuksi totean paheksuvani sitä käytäntöä, jolla hallituspuolueet ovat siirtäneet kaiken vastuun oikeuskanslerille. Kyllä ministereitten ja virkamiesten pitäisi kaikkien pyrkiä lainmukaisuuteen.

Turkulainen Suomen asianajajien pj. Ruohola totesi, että lainsäädännön pitäisi lähteä liikkeelle perustuslaista (eikä jostain Bernerin älynväläyksestä, jota sen jälkeen yritetään sovittaa perustuslakiin, kuten neliskanttista palikkaa pyöreään reikään).