USA on maailman suurin riski

IMF ennustaa tuoreessa talouskatsauksessaan, että maailmantalous lähtee nopeutuvaan kasvuun vuosina 2017 ja 2018. Kasvun piristyminen koskee sekä kehittyneitä että kehittyviä talouksia.

Maailmantalouden riskitekijä on tällä hetkellä selkeä, USA:n uuden presidentin poliittiset ja talouspoliittiset valinnat ovat IMF:n mukaan maailman suurin riskitekijä. Pelkona on, että USA sortuu taloudelliseen ja kulttuurilliseen protektionismiin ja sisäänpäinkäpertymiseen. Sellainen kehitys johtaisi siihen että amerikka ja sen kansa alkaisi nähdä muut kilpailijoina ja vaarana.

IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan tänä ja sauraavana vuonna 3,4% ja 3,6% vauhdilla, jossa kasvussa on mukana kehittyvien maiden noin 2% kasvuvauhti. Ennuste perustuu siihen olettamukseen että USA:n uusi hallinto aloittaa kevyen elvyttävän talouspolitiikan samaan aikaan kun USA:n keskuspankki palaa hitaasti nomaaliin, keskuspankkikoron tason avulla määräytyvään rahapolitiikkaan.

Kiinan oletetaan kevyesti elvyttävän talouttaan kun taas dollareissa velkaantuneiden kehittyvien maiden arvellaan kärsivän vahvistuvasta dollarista ja kohoavasta korkotasosta. Edullisina pysyneet raaka-aineiden hinnat ovat nekin omiaan hidastamaan kehittyvien maiden kasvua.

Related Posts

Sijoittaminen Talous

Omat Rahat Katsaus: Markkinoilla tunnelinäkyä

Mailmataloutta uhkaavat useat vaarat. Toisaalta lähi-idän sotaisa tilanne ja toisaalta Trumpin tullit. Hämmästyttävää kyllä pörssikursseista tätä ei voi nähdä. USA:n työllisyys ja inflaatioluvut ovat pysyneet

"Minä voinkin ottaa nämä rahat"
Yhteiskunta

Mikro- ja makrotason horisontaaliset tulonsiirrot

Terve yhteiskunta pitää huolta kaikista jäsenistään. Siihen tarvitaan myös tulonsiirtoja. Perinteisesti oikeistossa tulonsiirtoja pyritään kutistamaan kun taas vasemmistossa niitä halutaan lisätä. Tulonsiirrot ovat tarpeellisia, mutta

Sijoittaminen

Suomalaisten yritysten tunnusluvut löytyvät piksun työkalut valikosta

Suomalaisten yritysten tunnusluvut on laskettu valmiiksi piksun TYÖKALUT -> ARVOSTUSKERTOIMIA sivulle:

S/P%  =  (S)ales per (P)rice.    Liikevaihto suhteessa markkina-arvoon (milj.) prosentteina. Joidenkin yritysten tekemä lisäarvo