S&P 500 NH-NL indeksi indikoisi ainakin tilapäistä nousua, mutta missä se viipyy?

Katselen Jenkkimarkkinan lohdutonta kulkua. Mielessäni ensikertaa aikoihin vierailee ajatus mahdollisesta karhu-markkinasta. Toki vielä kaikki näyttäisi olevan tavallisen korjausliikkeen raameissa, mutta jokin saa minut tuntemaan oloni hyvin epämukavaksi. Ei pelkästi se, että epäilen tulevan tuloskauden tuovan tullessaan joukon epämieluisia yllätyksiä, eikä se että useat USA:ssa asuvat ja siellä pienyrityksiä pitävät ystäväni ovat haluttomia palkkaamaan uusia ihmisiä töihin, mutta osakkeiden käytös viimeisten päivien aikana sekä ystävämme Bernanken hätääntynyt ilme tiistaisen puheen aikana.

Kurkistus osakeindekseihin sekä yksittäisiin osakkeisiin saa minut hamuamaan vaippoja housuihini. Näin ylimyytyä markkinatilannetta ei ole aivan viimeaikoina nähty ja siltikään markkinat eivät tunnu kykenevän minkäänlaiseen pomppuun. Tämä ei ole tyypillistä edes nousevan trendin korjausliikkeiden aikana.

Katsotaanpa S&P 500 indeksin 20 päivän NH-NL indeksiä, joka kuvastaa viimeisen kahden kymmenen päivän netotettuja pohjia sekä huippuja. Eli prosenttiosuutta indeksin osakkeista, jotka tekevät uudet 20 päivän huiput vähennettynä sillä osuudella, joka tekee vastaavat pohjat.

Tämä on sellaisen työkalu, jota itse käytän saadakseni tietoa siitä, missä kunnossa markkinat ovat. Pelkkä indeksin liike ei todellisuudessa paljoa kerro, mutta se millaisella joukolla marssitaan, antaa huomattavasti mielenkiintoisemman kuvan.

Muutamat tasot ovat hyvin merkityksellisiä NH-NL indeksille lähes riippumatta mistä markkinasta se mitataan. Dipit, joissa 20 päivän NH-NL käväisee alle -20 %: taso ja palaa sen yläpuolelle antavat tyypillisesti loistavan ostopaikan pidempikestoisen nousumarkkinan aikana. Tyypillisesti syöksy 50 %:n tuntumaan tai tämän alle laukaisee hyvin lähipäivinä melko voimakkaan pompun, joka tyypillisesti jaksaa ainakin 20 päivän eksponentiaalisen liukuvan keskiarvon tasalle, useimmiten vielä sen yläpuolellekin ennen vauhdin loppua. Tämä on myös taso, jonka läheisyydessä useimmiten laskuliikkeen pohjat saavutetaan. Lopullinen pohjanmuodostus tosin vaatii useimmiten uusintavisiittiä ja divergenssiä NH-NL indeksin kanssa.

Olen havainnut tämän olevan varsin treidattava signaali vaikkakin melko vähäisesti käytetty. Itse miellän tämän tilanteeksi, jossa rantapalloa painetaan veden alle ja päästetään irti. Pallo pomppaa pinnalle, mutta ei se taivaisiin nouse. Osakemarkkinoilla NH-NL indeksin on pysyttävä nollan yläpuolella aina tuon tuostakin hakien vauhtia yli 20 %:n tasoilta, jotta nousu jaksaa jatkua. Tällä hetkellä odottelen vain sitä pientä pomppua. Sitä kun se rantapallo päästetään vapaaksi. Nyt jostain syystä vain pallo on edelleen veden alla, vaikka sinne sen painanut käsi onkin jo poistunut. Vain hyvin vahva markkinoiden luonteen muutos pystyy pitämään näin suurta joukkoa osakkeita päivä toisensa jälkeen tekemässä uusia pohjia. Odotan paikkaa kärsivällisesti. Odotan pomppua, jonka voin shortata. Sehän on se mistä pidän. Nopeat laskut. Aivan kuin vuoristoradassa, eivät ne hitaat nousut saa aikaan adrenaliinipurskausta vaan se liike alaspäin.

 

 

Matias Savolainen

www.theMMMreport.com

Related Posts