Suomalaisyritysten Venäjän-strategioita

Vuodesta 2008 vuoteen 2012 Venäjä kiristi Suomen metsäteollisuutta puutullien korottamisella, jolla toivoi metsäteollisuuden investoivan Venäjälle. Vaikka ns. ”puusta katsoen” (sic!) ajatus olisi tuntunut luontevaltakin, metsäteollisuus torjui hankkeen paria pahaista sahaa lukuun ottamatta. Jotkut väittävät, että Suomen metsäteollisuuden viisaus asusti Ruotsissa. Kun Ruotsi ei investoinut Venäjälle, eivät investoineet suomalaisetkaan, vrt.

Tätä taustaa vasten TE:n taulukko yhdeksästä suomalaisesta pörssiyrityksestä, jotka ovat erittäin Venäjä-riippuvaisia, on karmeaa luettavaa. Voi olla, että kolmanneksen voitto-osuuden menetys ei vielä kuoliniskua merkitse, mutta paljon tylympi on Venäjän investointien taulukko. Jopa Stockmannilla se on 20 % ja YIT:llä sekä Nurminen Logisticsilla osuus on yli 90 %. Vaikka Fortumin prosenttiluku ei olekaan suurimmasta päästä, neljä miljardia euroa Venäjälle sijoitettuna tuo vahvasti mieleen toisen valtionyhtiön Soneran ”investoinnin” saksalaiseen ilmaan (UMTS).

Vaikka mukana olisi jokin määrä jälkiviisauttakin, en jaksa ymmärtää uskoa Venäjään Jukosin tapahtumien jälkeen. Nythän se on jopa oikeusistuimessa virallisesti todettu, ettei Jukosin kohtelussa ollut muuta logiikkaa kuin Putinin raivostuminen silloiselle pääomistajalle. 

Ihan suomalaisiakin kokemuksia luulisi olevan riittävästi, vrt. esim.    

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi

Sijoittaminen

Osakkeiden valinnan puntaroinnista, tapaus Rolls Royce

Osakepoiminta on monella tavalla haastavaa. Puntaroimista vaativat lukuisat tekijät, yhtenä niistä yhtiön suhteellinen asema verrokkiensa joukossa.
Pulma tiivistyy vaikkapa lentokonemoottorimarkkinassa, yhdessä maailman keskittyneimmistä teollisuudenaloista. Käytännössä kolme