Suomella on nyt ensimmäinen hallitusohjelma, joka mainitsee työn ja yrittämisen tärkeyden

Yhteiskunta

Neuvottelutulos hallitusohjelmasta sisältää uuden, ennen mainitsemattoman asian. Siinä on tärkeimpänä ajatus sitä, että hyvinvointi syntyy työstä ja yrittämisestä.  Perustavoite on muotoiltu sanoilla ”Vahvassa ja välittävässä Suomessa ihmisillä on mahdollisuus kasvattaa osaamistaan, työllistyä, pärjätä palkallaan tai eläkkeellään ja elää turvassa.”

Aiempien hallitusohjelmien tavoitteet ovat kaikki korostaneet keskinäistä välittämistä ja huolehtimista. Tärkeimpänä tavoitteena ei ole aiemmin mainittu työtä eikä yrittämistä:

  • Antti Rinteen ja Sanna Mrinin hallitukset:  ”Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta”
  • Juha Sipilän hallitus:  ”Uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus.”
  • Jyrki Kataisen ja Alexander Stubb:n hallitukset:   ”Välittävä ja menestyvä Suomi. Suomea kehitetään pohjois-maisena hyvinvointivaltiona ja yhteiskuntana, joka kantaa vastuunsa paitsi omista kansalaisistaan, myös kansainvälisesti osana pohjoismaita, Eurooppaa ja maailmaa.”

 

Piksu Toimitus toivottaa muodostettavalle hallitukselle onnea ja menestystä !!

 

Lisää tietoa:

Related Posts

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 3: sopeutumisrahan ehdot

Kansanedustaja saa sopeutumisrahaa joskus jopa muita töitä tehdessään. Toisin kuin ansiosidonnainen, sopeutumisraha ei myöskään edellytä työnhakua. Onko tämä perusteltua? Vai pitäisikö järjestelmää muuttaa?

 

https://www.youtube.com/shorts/DMNTrdjKoBc

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto