Suomi brandi on vetovoimaisempi kuin milloinkaan aiemmin

Suomella on vetovoimaa ja suomalaisuuteen halutaan samaistua selviää Findikaattori:n julkaisemasta tilastokeskuksen kokomasta väestötilastosta.

Tilastosta selviää että joka viides meistä Suomalaisista muuttaa ainakin kerran elämänsä aikana yli vuodeksi ulkomaille ja meistä suomalaisista yli kolmasosa on vähitellen maahanmuuttotaustaisia (joista osa on paluumuuttajia). Suomalaisuudesta on tullut haluttu identiteetti ja meidän tapaamme rakentaa yhteiskuntaa arvostetaan. Tänne muutetaan ja tänne palataan maailmalta.

 

Väestökehitys (Lähde:  Findikaattori / Tilastokeskus)

Tilanne oli huonompi 60- luvun lopulla, jolloin paihimpina vuosina lähes koko syntynyt ikäluokka muutti muualle, lähinnä Ruotsiin. Mikä on muuttunut – mikä meitä tänne Suomeen oikein vetää?

Seuraavassa muutamia tekijöitä:

  • elintasomme on noussut suhteessa eteläisiin ja läntisiin naapureihimme ja olemme Euroopan mittakaavassa vauras valtio
  • 60- luvulla Ruotsi muodosti meitä vahvemman identiteetin ja läntisen naapurimme yhteiskuntaa ja elintasoa ihailtiin; nyt Suomi brandi on vahva ja vetovoimainen
  • yhteiskuntarakenteemme on nyt vähemmän autoritaarinen ja poliittinen asemamme herättää luottamusta (60- ja 70- luvuilla asemaamme rasittivat itä-/länsi- jaon aiheuttama poliittinen epävarmuus, presidenttikulttimme ja kylmä sota)
  • olemme osanneet valita yhteiskuntarkenteemme osatekijät melko hyvin ja sen seurauksena olemme lähellä tilastojen kärkeä monilla osa-alueilla kuten onnellisuudessa, oppimisen tasossa, taiteemme arvostuksessa ja sosialismin toteutumisen laajuudessa (julkisen sektorin osuus talouselmästä on meillä lähes suurin maailmassa)
  • yhteiskuntamme säännönmukaisuuteen, suoruuteen ja avoimuuteen luotetaan

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8