Suomi keskittyy Helsingin, Turun ja Tampereen ympärille

Asuntojen hintojen kehitys kertoo paljon alueen houkuttelevuudesta ja siitä vetääkö alue muuttajia puoleensa.

Tilastot kertovat että Suomi on alkanut vuoden 2008 jälkeen keskittymään yhä enemmän Helsingin, Turun ja Tampereen ympärille. Vanhojen kaksioiden hinnat (tilastokeskuksen hintaindeksi oikealla) ovat vuoden 2008 jälkeen laskeneet kaikkialla muualla. Ainoastaan Helsingin, Turun ja Tampereen ympäristöt vetävät uutta väkeä ja asunnoista ollaan maksamaan yhä kasvavia summia.

Mistä kehitys johtuu? Syynä saattaa olla työpaikat ja verkostoituminen. Vain suurimmat, puolen miljoonan asukkaan työssäkäyntialueemme, ovat riittävän monipuolisia houkutellakseen kansainvälisiä investointeja ja uutta tutkimusta. Suurimmista kasvukeskuksistamme löytyvät riittävät osaamisverkostot ja yksilöille riittävät mahdollisuudet löytää paikkansa.

Kehitys on ollut asuntojen hintojen perusteella arvioituna nopeaa. Maalaiskunnat menettivät mahdollisuuksiaan jo 50 luvulla kun siirryttiin maatalousyhteiskunnasta teolliseen vaiheeseen. Pienemmät maakuntakeskukset alkoivat hävitä kilpailussa 2000 luvun aikana ja nyt Suomi on keskittymässä aika lailla pienelle alueelle eteläiseen osaan maata.

 

One thought on “Suomi keskittyy Helsingin, Turun ja Tampereen ympärille

  1. Aika harhaanjohtava artikkeli

    Varsin mielikuvituksen muokkaamaa tietoa.

    Siis tilastokeskuksen datan mukaan maan sisäinen muuttovoitto ko alueille on erittäin vaatimatonta. Helsinkiin vuonna 2016 netto oli 3200 henkeä joka koostui ospikelemaan tulleista. Muuten muuttotappiokunta. sama muilla.

    Kasvu on kuitenkin ollut todellista. Mutta se on tullut maahanmuutosta. ELI jos puhutaan hurjasta kasvusta, pitää kertoa paljonko on suunniteltu maahanmuuttoa sen toteuttamiseen.

    Mitään väestön pakkautumista kasvukeskuksiin ei ole olemassa sillä esim helsingistä muutti työn perään pois 32000 henkeä ja sisään tuli about 35000 henkeä. Muuttoliike siis on vilkas mutta molemmin suuntainen maakuntien kanssa

    http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vrm__muutl/035_muutl_tau_106.px/table/tableViewLayout1/?rxid=46752d54-74f9-4eb3-9477-1ea98f9e5c0e

     

Comments are closed.

Related Posts