PYN arvioi sodan syttyvän Ukrainassa
Linkki Oma arvioni sodan päämääristä poikkeaa PYNin esittämästä, mutta palataan siihen vasta sitten, jahka sota ensin alkaa. PYN – enkä minä – olla minkään valtakunnan ko. aiheen tuntijoita, mutta pari
Linkki Oma arvioni sodan päämääristä poikkeaa PYNin esittämästä, mutta palataan siihen vasta sitten, jahka sota ensin alkaa. PYN – enkä minä – olla minkään valtakunnan ko. aiheen tuntijoita, mutta pari
Haluan selvyyden vuoksi todeta otsikon tilanteen. Stoltenberg on ehkä sanonut, että ovet ovat avoimet HAKEMUKSELLE, mutta siihen Stoltenbergin valtuudet päättyvät. Asiat on esittänyt HS, mutta jos joku haluaa alkup. lähteitä,
1970-luvulla maailma eli kylmässä sodassa. Suomessa oli ns. tavallisillakin ihmisillä halu harjoittaa omaa puolueettomuuttaan. Sekä USA:sta että NL:sta pyrittiin näkemään tasapuolisesti hyviä ja huonoja puolia. Kuvaa hämärsi erityisesti käynnissä ollut
1) Oletan koronan synnyttävän otsikoita ja volatiliteettia jatkossakin, mutten usko sillä olevan suurempaa vaikutusta talouden perusteisiin. Lääkkeitä kehitetään ja tähänkin asti on pärjätty. 2a) Inflaatio synnyttää vähemmän otsikoita ja ehkä
Eipähän täällä Suomessa mitään hätää ole ollut moniin, moniin vuosiin, mutta hiukan kauhistuttaa ajatus, että johonkin vakavaan ja yllättävään pitäisi nopeasti reagoida. Pari esimerkkiä: Puhutaan ”hybridistrategiasta”. Lutherin sanoin: mitä