Kollega ihasteli pari päivää sitten, kuinka vaivatonta ja nopeaa lehden taittamisesta on tullut. Jutun pistää lehteen kymmenessä minuutissa, ja sen voi tehdä etätyönä mistä tahansa. Tämän on mahdollistanut teknologian kehitys. Muistan ajan, jolloin lehden sivut koottiin kuin palapeli liimaamalla ne leikkeistä. Sitten palapeli oli kuvattava – ja vasta sitten se painettiin. Aikaa ja vaivaa paloi.

Talouskeskusteluissa unohtuu usein, mistä talouskasvussa on viime kädessä kyse. Siihen vaikuttavat lyhyellä aikavälillä toki monet tekijät, kuten väestönkasvu, velkaantumisen määrä, valuuttakurssin muutokset etc etc. Poliittiset ratkaisut ovat tärkeitä kaikilla aikaväleillä. Mutta kaikkien näiden tekijöiden pysyvät vaikutukset ovat merkittäviä vain siltä osin, miten ne vaikuttavat tuottavuuteen – koska siihen kaikki talouskasvu pitkässä juoksussa perustuu.

Tuottavuuden kasvu voi toteutua dramaattisina loikkina, joita ovat pääosin teknologiset mullistukset, merkittävimpänä niistä höyryvoima ja polttomoottori. Mutta valtaosin tuottavuus kasvaa pienin mutta yhtä tärkein askelin – kuten lehden taittamisen tehostumisena. Siitä ei irtoa suuria otsikkoja tai kuumia poliittisia debatteja, mutta tätä tietä talous kasvaa pikku hiljaa – vastoin pessimistien heikkoon ymmärrykseen perustuvia argumentteja.

Tuottavuus tarkoittaa tuotantopanosten ja niiden tuloksen välistä suhdetta. Mitä vähäisemmin tuotantopanoksin tulos saavutetaan, sen korkeampi on tuottavuus. Työhön käytetty aika on keskeinen tuotantopanos. Jos työntekijä saa samassa ajassa enemmän aikaan kuin ennen, hänen tuottavuutensa nousee.

Kun metsuri saa pokasahan tilalle moottorisahan, hän kaataa paljon enemmän puita samassa ajassa. Kun betonia ei enää sekoiteta käsivoimin kaukalossa, vaan suurissa motorisoiduissa myllyissä, rakennusteollisuuden tuottavuus nousee. Minun ei enää tarvitse kiikuttaa juttujani postiin, vaan klikkaan ne meilillä, joten säästän kasapäin työaikaa vuoden mittaan. Ja lehteä taittava toimittaja pääsee minimaalisella työmäärällä tänään verrattuna takavuosiin, joten hänelle jää enemmän aikaa muuhun tuottavaan työhön. Adam Smith analysoi asian vakuuttavasti jo 1700-luvulla, eikä tilanne ole miksikään muuttunut.

Tämä ihmiskunnan pitkä kehityslinja alkoi kivikirveestä ja tulen valjastamisesta, josta se on edennyt tietokoneisiin, internetiin ja aurinkovoimaan. Tuottavuuden nousu laskee tuotannon yksikkökustannuksia eli säästää rahaa, johon työ varastoidaan. Säästynyt raha on uutta ostovoimaa eli korkeampaa elintasoa eli talouskasvua.

Pessimisti murahtaa, että taittavan toimittajan työmäärän vähentyminen ei johda talouskasvuun, koska lehti vain tarvitsee vähemmän työvoimaa. Työttömyys kasvaa ja kansantalous kärsii, ainoastaan lehden omistajat hyötyvät.

Tämä voisi pitää paikkansa, jos työvoiman vähentyminen olisi lehdessä automaattista, eikä työvoimalle olisi muualla kysyntää. Pahimmassa tapauksessa tilanne voi jonkin aikaa tällainen olla, mutta etenkin pitkällä tähtäimellä tilanne on paljon valoisampi.

Kun lehti ja toimittajat pääsevät taittamisesta vähemmällä vaivalla, he voivat keskittyä sisällön tuottamiseen. Lehteen mahtuu silloin enemmän juttuja, joiden takia lehteä tilataan. Jos materiaalia ei mahdu enempää, niin ainakin toimittaja voi keskittyä paremmin juttujensa hiomiseen – iso etu lukijan kannalta, uskokaa huviksenne.

Voi tietysti olla, että lehti ei anna toimittajalle enempää tilaa tai aikaa sorvata juttujaan, vaan ulosmittaa teknologisen kehityksen pitämällä vähemmän työvoimaa. Mutta lehden olemassaolon kannalta sekin voi olla oleellista. Kuten hyvin tiedämme, media-ala on rajussa murroksessa, ja lehtien kannattavuus on kovilla tilausten kaventuessa ja netin ilmaistarjonnan syödessä elintilaa. Kustannusten säästö voi ratkaista sen, että edes osalla toimittajakuntaa riittää töitä, ja omistajat saavat osinkoina korvauksen pääomansa käyttämisestä.

Ja terveessä kasvavassa taloudessa syntyy kyllä työn kysyntää muualle, jos lehdissä se vähenisikin. Tekstiilityöläiset vastustivat teollistumisen aamunkoitossa koneellista Kehruu-Jennyä, koska pelkäsivät sen johtavan massatyöttömyyteen. Niin ei käynyt, koska Kehruu-Jenny laski tekstiilien tuotantokustannuksia ja hintoja. Se jätti talouteen enemmän ostovoimaa, mikä loi kysyntää uusille hyödykkeille ja työlle.

Juuri kustannussäästöjen vuoksi tuottavuuden kasvu ei heikennä kansantalouden työllisyyttä, kuten usein virheellisesti uskotaan. Siksi on loogista, että työttömyys on yleensä selvästi korkeinta matalan tuottavuuden talouksissa eli kehitysmaissa. Matala tuottavuus merkitsee suhteellisesti korkeampia tuotantokustannuksia ja hintoja. Silloin kansantalouden ostovoima jää väistämättä alhaiseksi. Työlle olisi tekijöitä, mutta harvalla on siitä varaa maksaa.

Edes tilapäisen talouskatastrofin raatelemat Kreikka ja Espanja eivät yllä likikään pahimpien työttömyysmaiden lukuja – ja ne ovat rutiköyhiä matalan tuottavuuden maita. Pahiten työttömyyden riivaamat maat ovat ILO:n mukaan aakkosjärjestyksessä Afganistan, Bosnia ja Herzegovina, Djibouti, Kenia, Kiribati, Kosovo, Lesotho, Mauritania, Mosambik, Nepal, Samoa, Senegal, Swazimaa, Tadzikistan, Turkmenistan ja Zimbabwe. Niissä työttömyys huitelee 40-70 prosentissa. Eikä syynä taatusti ole liian avokätinen sosiaaliturva…

Tuottavuudeltaan korkeimmat maat ovat Norja, Luxemburg, Yhdysvallat, Belgia ja Alankomaat. Niissä työttömyysaste on maltillinen, jopa listan euromaissa tunnetuista ongelmista huolimatta.

Tuottavuuden vauhdikas kehitys parantaisi pahimpien työttömyysmaiden työttömyyttä oleellisesti. Siihen ne tarvitsisivat investointeja, poliittista vakautta, parempaa koulutusta etc. Siihen on valitettavasti monia esteitä, joskaan ei kiveen kirjoitettuja. Joka tapauksessa ilman tuottavuuden kasvua ne pysyvät surkeudessaan.

Toivottomaksi mantereeksi pitkään tuomittu Afrikka on kokonaisuutena päässyt jo kiitettävästi tälle tielle, kuten kävi aiemmin Aasialle. Afrikka on tällä hetkellä vauhdikkaimmin kasvava maanosa, joskin sen maiden välillä on suuria eroja. Toivoa afrikkalaisilla kuitenkin on eri tavalla kuin parikymmentä vuotta sitten. Tuottavuuden kasvu onnistuu missä tahansa – yhtä lailla tansanialaisella maatilalla, kenialaisessa it-firmassa kuin suomalaisessa lehtitalossa.

Tuottavuuden kehityksen vuoksi pitkän aikavälin talousennusteet ovat silkkaa arpomista. Kukaan ei voi tietää, millaisia tuottavuutta edistäviä askeleita on edessä. Harvoin ne ovat dramaattisia, mutta vannnomatta paras. Nokian nousu oli yksittäinen innovaatio, joka kohensi yhden sektorin eli viestinnän tuottavuutta mielikuvituksellisella tavalla, hyödyttäen koko Suomea ja muuta maailmaa siinä sivussa. Uutta Nokiaa emme ehkä näe, mutta tuottavuus kehittyy silti jatkossakin arvaamattomilla tavoilla. Suomen pankin ennuste prosentin vuosikasvusta kymmeneksi vuodeksi voi osua, mutta veikkaan vahvasti sen olevan alakanttiin huolimatta rakenteellisista ongelmistamme.