Tekes onnistunut rahoituksensa suuntaamisessa – osakesäästäjät ja talouselämä hyötyneet

Tekes edistää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa  tarjoamalla rahoitusta, asiantuntijapalveluita ja verkostoitumisen mahdollisuuksia. Tekes:n asiakkaina ovat yritykset, tutkimuslaitokset, julkinen sektori sekä kolmas sektori.

Tekes on merkittävä vaikuttaja yhteiskunnassa ja sen osuus valtion budjetista on 1% luokkaa.  Tekes rahoitusta voi saada yritysten haasteellisiin ja uutuusarvoa sisältäviin kehittämisprojekteihin, julkiseen tutkimukseen sekä julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden palveluiden kehittämiseen.

Tekes rahoituksen kohdistuminen (Lähde: tekes.)

Suomalaisen yhteiskunnan uudet työpaikat ja innovaatiot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana syntyneet lähinnä PK- sektorille ja Tekes on omalla toiminnallaan hyvin osannut ennakoida ja tukea muutosta kuten oheisesta kuvasta voimme havaita. Rahoituksesta 95% suuntautuu tälle kasvusektorille. Myös suomalaiset osakkeenomistajat ovat hyötyneet. Suurien yritysten omistus on osittain ulkomaalaisten hallussa ja niinpä pienempiin yrityksiin keskittyvät suomalaiset osakesäästäjät ovat voineet hyötyä trendistä.   

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8