Olen loukannut herkkiä tunteita
Arkistoitu 8.2.2011
Comments are closed.
Kirjoitin vuosi sitten viime aikojen erilaisista mahdollisista ylilyönneistä, ja yhtenä esimerkkinä nostin esille ohjauskorkojen muutokset ja sen, miten niistä voi lopulta olla seurauksena deflaatio (kts.
Jos haluat hyvää palkkaa sinun kannattaa hakeutua valtiolle (poliisi, rajavartiolaitos, yliopistot,…) töihin. Valtiolla on varaa parhaisiin palkkoihin ja siellä myös tuloerot ovat pienempiä kuin esimerkiksi
Konttikuljetusten hinnat ovat merikuljetuksen tietopalveluita tuottavan Drewry:n mukaan pudonneet jopa puoleen siitä mitä ne olivat vielä runsas vuosi sitten. Tavarakauppa on hiljentynyt ja 40 jalkaa
Korkojen kehitys on talouden avainkysymys, ollut jo kauan. Keskuspankit jaksavat virkansa puolesta edelleen posmottaa liian korkeasta inflaatiosta, vaikka hintakäyrät hiipuvat ja talous vielä enemmän.
Euroalue on
Väärä ohjelma
Siis Nurse Jackie.. Kylläpä ovat aivot jo homehtuneet.