Thaimaa rysähdyksen partaalla?

Taitaa tuo Thaimaa vielä romahtaa. Siellä on investoinnit romahtaneet ja myös kulutus.

LÄHDE: Maailmanpankki

Thaimaassa noin vuosi sitten armeija otti vallan ja syrjäytti silloisen pääministerin. Maa vakautui ainakin lehdistön silmissä, mutta piilevää painetta on syntymässä. Armeija on lykännyt lupaamiaan vaaleja ja uhkaa heittää edellisen pääministerin tyrmään, jos hän pyrkii aktivoitumaan poliittisesti. Moni pitää tätä pääministeriä syyttömänä ja uhrina, koska onhan hän kaunis.

Thaimaan talous on ollut hyvin vientivetoista. Siellä on iso autoteollisuus, mikä on siirtämässä tuotantoaan mielenkiintoisempiin maihin kuten Indonesiaan, Vietnamiin ja Filippiineille. Noissa maissa kotimarkkinat kasvavat ja työvoima on halpaa. Thaimaassa on piilevää epävakautta kotitalouksien nopean velkaantumisen vuoksi. Ihmiset ovat ottaneet paljon velkaa ja ovat päässeet tuntemaan korkeampaa elintasoa. He pelkäävät putoavansa takaisin köyhyyteen, minkä tilan he muistavat oikein hyvin. Bloombergin mukaan Thaimaalaisilla kotitalouksilla on velkaa 83,5% kansantuotteesta ja se on noussut hyvin nopeasti. Thaimaan keskuspankki on virallisesti huolissaan velkaantumisesta ja kulutuksen suuruudesta. 

Thaimaan turismi on mielenkiintoinen. Se ei romahtanut vaikka viime vuosien suuri nousija venäläiset matkustajat luultavasti vähenivät huomattavasti. Lentomatkustajia tuli Thaimaahan ennätysmäärä.

LÄHDE: http://aot.listedcompany.com/transport.html

Muistelen vuotta 1997 ja Aasian talouskriisiä. Tuolloin asuntomarkkinat romahtivat myös Thaimaassa ja tuho oli nopea. Tämä nykyinen kupla alkoi oikeastaan muodostua Kiinan voimakkaasta elvytyksestä 2009 yhdessä kaikkialla kehittyneissä maissa olevista liki korottomista lainoista. Vieraat investoinnit ovat romahtaneet Thaimaahan. Sivulta näemme, että verrattuna vuoden 2013 Tammi-Kesäkuuta vuoden 2014 vastaavaan aikaan niin suorat ulkomaalaiset investoinnit laskivat 47% ja ne olivat laskussa jo vuonna 2013 (25%) . Valtio yrittää käynnistää elvytyksellä taloutta ja elvytys on osittain mennyt pörssiin.

Asuntohinnat ovat myös nousseet.

LÄHDE: http://www.globalpropertyguide.com/real-estate-house-prices/T

Mikään omaisuusluokka ei voi nousta ikuisesti nopeammin kuin talous. Jos nousisi niin pikkuhiljaa taloudessa ei olisi mitään muuta kuin tätä omaisuusluokkaa. Jonkunlainen rysäys Thaimaassa on syntymässä, koska omaisuusluokat nousevat, ulkomaalaiset investoinnit vähenevät, demokratia katoaa ja talous heikkenee. Ei näin voi jatkua. Thaimaassa on myös pohjoisessa (etelässä on jo pitkään ollut poikkeuslaki) mahdollista syntyä levottomuuksia. Riisimellakat on saatu rauhoitettua kun valtio maksoi riisivelkansa, mutta kuivuus tuo uudet ongelmat. Thaimaan taloudelle näen paljon uhkia lähitulevaisuudessa.

 

 

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8