Friskaako sädehoito?

Euroopassa kaikki sujuu kuin tanssi?

 

Ainakin jo koko vuoden 2014 ounasteltiin euron heikentyvän ja sen tuovan mukanaan positiivisia vaikutuksia euroalueen taloudelle. Jotenkin minusta tuntuu, että devalvaatioihin tottuneet suomalaiset ovat olleet näiden odottajien kärjessä. Kesällähän euron heikkeneminen jo alkoi, joten aivan uudesta asiasta ei edes ole kysymys.

En mitenkään kiellä, etteikö euron heikkeneminen olisi välttämättömyys, mutta asiantilan hyvyys on toinen juttu.

Eurohan luotiin nimenomaan siksi, että Euroopan valuuttamarkkinat olisivat mahdollisimman vakaat. Nykyinen heikentyminen on todiste tämän valuutta- ym. talouspolitiikan lopusta eli siitä, ettei D-markasta sellaisenaan ole ollut Kreikan valuutaksi.

Jos saivartelee, osa euroalueen viennistä kohdistuu lähialueille, joissa kyseiset valuutat saattavat seurata euron kurssia siten heikentäen devalvoitumisen hyötyä. Sijoittajan kannalta kuitenkin olennaista on se, että tähän asti USA:n osakkeet ovat vahvistuneet siinä tahdissa kuin dollarikin eli euroissa laskien USA:n pörssi on ollut erinomainen sijoitusareena. Tämä on loogista, sillä dollarin vahvistuminen on ollut oire USA:n talouden vahvuudesta, kun euroalueella tilanne on juuri päinvastoin. Ja toisaalta: jos NYSE laskee, muut maailman pörssit ovat tähän saakka yleensä seuranneet mekaanisesti perässä. Lisäksi on muistettava, että euroalueen yritysten tulosparannukset ovat ainakin toistaiseksi olleet suurelta osin vain pilke sijoittajien silmäkulmassa .

Valuuttojen arvot ovat aina suhteellisia ja euron heikentyessä dollari on siis vahvistunut. Maailman keskeisimmän kauppa- ja reservivaluutan dollarin heilahdukset ovat aina ennenkin tuntuneet maailmantaloudessa suurena turbulenssina, jota ilmiötä tuossa kirjoituksessa onkin hyvin kuvattu.

1800-luvulla Ottomaanien valtakuntaa (=”Turkkia”) kutsuttiin Euroopan sairaaksi mieheksi. Jotenkin minusta tuntuu siltä, että asun maapallon sairaassa maanosassa Euroopassa, jossa kovimmat optimistit uskovat, että solumyrkkyjen ja sädehoidon jälkeen vanha maanosa panee tansseissa jalalla koreasti kuin vanhoina hyvinä aikoina konsanaan. Ken elää, se näkee.

Related Posts

Talous

Tuottajahinnat laskussa

Sijoittamisen nurinkuriselta vaikuttaviin ulottuvuuksiin kuuluu, että lähtökohtaisesti huonot uutiset voivat olla osakemarkkinoille myönteisiä. Kuten eilen julkistettu Yhdysvaltojen uusien työpaikkojen määrä, joka laski syyskuussa selvästi elokuusta.

Se

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com