Tilastojen karua kertomaa

Kirjoitusvuorossa Mika Huhtamäki

Aina välillä tulee kahlattua läpi teollisuutta, vientiä ja tilauskantoja kuvaavia tilastoja paremman yleiskuvan muodostamiseksi. Yksittäisten yritysten osalta tilastoista ei voi tehdä kuin arvauksia, mutta suuremmat kehityslinjat löytyvät niistä hyvin. Parhaassa tapauksessa tilastot antavat myös hyvää ennakkotietoa sijoittajille ennen virallisia osavuosikatsauksia.

Tilastokeskuksen 10.4.2013 julkaiseman tilaston mukaan teollisuustuotanto väheni helmikuussa 6 prosenttia vuoden takaisesta. Yksittäisenä kuukautena tämä ei olisi vielä merkittävä, mutta katsottaessa kehitystä tarkemmin huomaakin, että viimeisen 12 kuukauden aikana on ollut ainoastaan kaksi kuukautta, jolloin teollisuustuotanto on tilapäisesti hieman noussut. Teollisuustuotannossa tuskin tulee tapahtumaan mitään suuria yllätyksiä vielä lähiaikoina, sillä uudet tilaukset ovat vähentyneet helmikuussa lähes 10 prosenttia aikaisemmasta vuodesta. Kaikkiaan tilausten kehityksessä on ollut vahva negatiivinen kierre viimeisen 12 kuukauden aikana, tilaukset ovat pääsääntöisesti olleet laskussa paria poikkeavaa kuukautta lukuun ottamatta.

Teollisuustuotannon suurin syöksy on nähty sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennissä, jossa tuotannon määrä on vuodessa pudonnut lähes viidenneksen. Tästä varmasti merkittävä osa tulee Nokian muutoskamppailun seurauksena. Nokian ahdingon syvyyttä kuvaa myös Tullin 28.2.2013 julkaisemat kaaviot, joiden mukaan matkapuhelinten tuonti ylitti viennin vuonna 2012.

Teollisuustuotannon tilausten väheneminen näkyy käytännössä esimerkiksi Metson rajuna noin 18 prosentin tilauskirjojen ohentumisena ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Tuoreen osavuosikatsauksen mukaan myös Rautaruukin tilauskanta oli 7 prosentin laskussa. Samaan aikaan Outokumpu tekee yhä rajua tappiota teräksen maailmanlaajuisen kysynnän laskiessa. Myös Outokummun ensimmäisen vuosineljänneksen toimitukset laskivat verrattaessa viimevuoden vastaavaan tilanteeseen. Tilanteen vakavuudesta kertoo Outokummun raju säästöohjelma, tiedossa on yhteensä 2.500 työpaikan vähennykset vuosien 2013 – 2017 aikana. Tilastoissa tilausten jyrkkää pudotusta pehmentää onneksi Kone, Wärtsilä ja Konecranes, kaikilla tilauskertymä oli hyvä tai jopa ennätyksellinen. Nämä piristävät poikkeukset eivät kuitenkaan nosta kokonaisuutta pinnalle. Suurin toimialakohtainen romahdus tilauksissa tapahtui tekstiiliteollisuudessa, jossa pudotusta oli noin 17 prosenttia. Jyrkästä tilauksien pudotuksesta kertoo varmasti myös Marimekon YT-neuvotteluilmoitus, josta kävi ilmi mahdollinen tuotantolaitosten sulkeminen.

Tullin tilaston mukaan viennissä ainoastaan kemianteollisuus on onnistunut parantamaan asemaansa EU:n ulkopuolisen kaupan ja öljytuotteiden ansiosta. Kemianteollisuuden rinnalla sinnittelee metsäteollisuus, joka on onnistunut kasvattamaan vientiä Euroopan ulkopuolelle, mutta sisämarkkinoiden supistuminen vetää puun ja paperin kokonaisviennin hieman miinusmerkkiseksi. Tässä tullin tilastot kertoivat ennakkoon sen minkä Neste Oilin ensimmäisen neljänneksen tulos vahvisti. Liikevoitto oli lähes kaksinkertaistunut edellisestä vuodesta, lisäiloa tuotti myös uusiutuvien polttoaineiden kannattavuus. Metsäteollisuus oli myös hyvin linjassa Tullin helmikuun tilastojen kanssa; sekä UPM että Stora Enso sinnittelivät suunnilleen odotusten mukaisesti hiipuvilla markkinoilla.

Vaikka tilastojen kokonaiskuva on synkkä, niin joukossa on myös onnistumisia. Samalla korostuu vientiyritysten jakaantuminen yhä selkeämmin menestyjiin ja häviäjiin jopa saman toimialan sisällä. Huolestuttava piirre on kuitenkin suomalaisen teollisuustuotannon kiihtyvä syöksykierre. Aikaisemmin 2000-luvulla teollisuustuotanto on mukaillut Ruotsin ja Saksan kehitystä, mutta vuodesta 2010 eteenpäin Suomi on alkanut erkaantua entisistä verrokeistaan. Volyymi-indeksin perusteella Suomen teollisuustuotanto on kokonaisuutena vajoamassa yhdessä Ranskan kanssa, Saksan ja Ruotsin sinnitellessä selvästi Suomea paremmin.

 

Lisätietoja:

Tilastokeskus: 10.4.2013, Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 6 prosenttia vuoden takaisesta http://www.tilastokeskus.fi/til/ttvi/2013/02/ttvi_2013_02_2013-04-10_tie_001_fi.html)

Tilastokeskus: 10.4.2013, Teollisuuden uudet tilaukset vähenivät helmikuussa 9,7 prosenttia vuoden takaisesta http://www.tilastokeskus.fi/til/teul/2013/02/teul_2013_02_2013-04-10_tie_001_fi.html)

Tulli 28.2.2013, Ulkomaankauppatilastot http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/ulkomaankauppatilastot/grafiikkaa/liitteet/Kuviot_2012FI.pdf)

Lue Punaisen mukin blogia.

Related Posts

Talous

Tuottajahinnat laskussa

Sijoittamisen nurinkuriselta vaikuttaviin ulottuvuuksiin kuuluu, että lähtökohtaisesti huonot uutiset voivat olla osakemarkkinoille myönteisiä. Kuten eilen julkistettu Yhdysvaltojen uusien työpaikkojen määrä, joka laski syyskuussa selvästi elokuusta.

Se

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com