Toiveajattelun on loputtava!

Yhteiskunta

Olen helmikuusta lähtien toistanut, että olisihan se kivaa, jos Putin ryhtyisi vaikkapa buddhalaiseksi munkiksi, mutta tällaisille toiveille me EMME voi turvallisuuttamme rakentaa. Toiveajattelun käsitteestä, ks.

Ylen ja Sanoma Oy:n aivan tuoreitten venäläiskommenttien mukaan Putinin asema on vahva ja heikennystä voi odottaa vasta uusien suurien tappioiden jälkeen. Väkiluku on yli 140 miljoonaa eikä Moskovassa ja Pietarissa paljon murehdita syrjäseutujen kaatuneita. Tuhat pidätettyä mielenosoittajaa on karmean vähän.

11.9.2001 USA:lta kului vain joku minuutti sen tajuamiseen, ettei kaksi matkustajakonetta lennä sattumalta päin pilvenpiirtäjää hyvällä näkyvyydellä. Kaasuputkiräjähdyksistä on nyt kulunut vuorokausi ja vielä arvellaan, että ehkä ei sattumaa.

Suomessa jo joukko Kremlin trolleja ja muita kylähulluja kysyy, miksi Venäjä tuhoaisi omia putkiaan. Niin, miksi kummassa NL ampui Mainilassa 1939 omaa aluettaan vai oliko sielläkin ehkä asialla Kiina, Ukraina tai USA:n kaasuteollisuus.

Muut EU-maat saavat rajoja kiinni, mutta Suomessa juristit tutkivat vielä tekstejään. Oikeustieteen emeritus prof. Jukka Kemppinen kirjoitti tänä aamuna: ”Silti varaudun siihen, että olemme ehkä vielä tämän vuoden puolella sotatilassa Venäjän kanssa… …Aseiden puhuessa lait vaikenevat. Inter arma silent leges. Sananvapauteen kuuluu myös vapaus olla sanaton.” (Typistin /JV).

Suomen energiantuotantoa on keskitetty kahdelle paikkakunnalle. Eurajoen piuhoja kuvassa katselen vielä syksyisin ihan riittävästi. Ei niitä kukaan vartioi, vaikka ministerit väittävät ”seuraavansa tilannetta”.

turvallisuus

4 thoughts on “Toiveajattelun on loputtava!

  1. Suomen on syytä irtautua kansainvälisestä sopimuksesta; siitä jonka perusteella rajalla sanotaan vain yksi pieni sana ja Suomi pitää sen jälkeen hyvää huolta tulijasta tai rajattomasta määrästä tulijoita. Valtio on sitoutunut sopimukseen joka tekee kykenemättömäksi tekemään itsenäisiä päätöksiä.

    1. Suomella lienee samat sopimukset kuin muillakin EU-mailla (vai mitä?) eli ongelma on suom. ministeriöitten virkamiesten ja nimenomaan juristien ylikireät tulkinnat, sanoi juristi, ed. Zyskowicz juuri äsken, klo 16.30 edk:ssa.

      Vuosikymmenet EU:ssa kaikki ns. vanhatkin jäsenmaat ovat pinnanneet kaikessa euron ja metsästyksen välillä. Juuri Suomessa meriharakat, valkoposkihanhet ja kaikki isommat kaksijalkaiset ovat juristisen saivartelun erityisessä suojeluksessa.

  2. Uusimpien mediatietojen mukaan raja sulkeutuu turisteilta tänään puoliltaöin.

  3. jv.
    sanot:
    ’Putin ryhtyisi vaikkapa buddhalaiseksi munkiksi’.
    Jatkan:
    Almukulho olisi silloin hänen ainoa ’aseensa’.
    Voisi mennä kulhonsa kanssa vaikka kaverinsa Erdoganin valtakuntaan Istanbulin kaduille mietiskelemään, mitä tuli tehdyksi.
    Mallikuva jo onkin asetettu:
    https://hikkaj.blogspot.com/2020/04/almukulho.html

Comments are closed.

Related Posts