Kun kerran Talouselämä-lehtikin suvaitsi noteerata Palkansaajien tutkimuslaitoksen blogimerkinnän, kommentoin sitä itsekin.

Pidän erittäin problemaattisena sitä, että titteleillä ”tutkimuskoordinaattori” ja ”ennustepäällikkö” kirjoitetaan jotain, joka ainakin minun mielestäni on kristallinkirkasta politikointia ja lobbausta.

Katsotaanpa pari esimerkkiä: ”Tässä vaiheessa voidaan vain toivoa, että hallitus toimii vaakalaudalla olevien tilausten toteutumiseksi. Joskin poliittisesti kirjavassa hallituksessa on myös puolueita, joilla ei ole mitään kosketusta teollisuustyöväkeen ja joille teollisten työpaikkojen lisäys on jokseenkin toisarvoista.”

Mitä tämä tarkoittaa, sitäkö, että ns. työväenpuolueilla pitäisi olla isompi kannatus?

Edelleenkin ”jos kuitenkin unohdetaan periaatteet ja arvioidaan tilannetta kustannushyöty-analyysin käsittein, voidaan sanoa, että valtio saisi verraten pienellä panostuksella valtavan tuotannon ja työllisyyden lisäyksen. Tilausten yhteenlaskettu työllisyysvaikutus on noin 24 000 tai ainakin runsaat 20 000 työpaikkaa. Tässä summassa ei ole mukana välillisiä vaikutuksia, jotka myös olisivat huomattavat.”

”Kustannushyöty-analyysi” kuulostaa kovin hienolta, mutta minun muistini ulottuu vallan mainiosti Masa Yardsiin ja sitä edeltäviin tapahtumiin.

Wärtsilä ja Valmet yhdistivät telakkansa niin, ettei Wärtsilälle jäänyt suuria vastuita uudessa yrityksessä Wärtsilä Meriteollisuus. Kilpailevat telakkayhtiöt väittivät minulle aikoinaan, että Wärtsilä Meriteollisuus Saarikangas mukaan lukien otti tarkoituksella raskaasti tappiollisia tilauksia periaatteella parempi kertarysäys kuin ainainen kitinä. Wärtsilä Meriteollisuutta ei siis kuihdutettu, vaan sen rysäytettiin kerralla niin isoon konkurssiin, ettei Suomen katsottu sitä kestävän. Malli on vähän sama, kun on sanottu, etteivät länsimaat kestä tarpeeksi ison pankin kaatumista.

Verovaroja pumppaamalla luotiin Masa Yards, jonka johtaja Martin Saarikangas sijoittui jossain vaiheessa erinomaisesti presidenttigallupeissa ansioilla, jotka ovat minulle jääneet erittäin hämäriksi.

Muistan tämä erittäin hyvin sen takia, että nimet vaihtuvat, mutta kaiken aikaa puhutaan ihan samasta telakasta.

Palataanpa nykyaikaan. Kysymys ei siis välttämättä ole jostain kymmenestä miljoonasta, vaan siitä, että valtion vastuut horjuvassa telakkayhtiössä voivat olla paljon suurempiakin. Eräs ratkaisu, minkä Heidi Hautala varmaan suostuisi hyväksymään, olisi ratkaisu ”mallia Outokumpu”, jossa valtio ottaisi vastatakseen koko STX Euroopasta. Siinä tilanteessa irtisanomiset olisi varmaan helpointa suorittaa Suomessa.

Vielä on jäljellä pari kummallisuutta. Ensinnäkin Turun telakka työllistää melkoisen määrän ulkomaalaisia työntekijöitä. Siis Suomen verovaroin tuettaisin Puolan työllisyyttä? Kai se siinä menee Kreikan jatkona?

Lopuksi minua on suuresti ällistyttänyt, miten Turusta on voinut hävitä tekstiili- ja elintarviketeollisuus ilman, että kukaan on sanonut paljon mitään. Vielä vuonna 1983 tekstiiliteollisuus työllisti Turussa 3000 ihmistä, mutta vuosikymmenen lopussa luku oli pudonnut jo alle 800:aan.

Onko villakoiran ydin siinä, ettei naisten työllisyydellä ole niin nokon nuukaa?

Kirjoittajan taloudelliset intressit:

kirjoittaja omistaa Turussa huoneistoja,

joitten arvolle tehnee hyvää, jos valtio

tukee kannattamatonta telakkatoimintaa.