Kun professori Puttonenkin käsitteli työssä jaksamista TalSa:ssa, aloin muistella erästä nuoruuteni työpaikkaa. Aikaa on kulunut niin paljon, etten muista oikeastaan mitään ja senkin varmasti väärin. En ole edes varma, onko mitään alempana kuvatusta edes tapahtunut vai olenko vain nähnyt unta.

Tarinan elementit:

Neiti A

Neiti B

Verstaan työnjohtajia pari kappaletta

J. Vahe

Paikka: Verstas

Nuorena miehenä olin töissä Verstaalla. En muista, missä Verstas sijaitsi, mutta saattoi hyvinkin olla vaikkapa Utsjoella tai Ilomantsissa.

Verstaan varsinainen henkilökunta koostui kahdesta työnjohtajasta ja neljästä palkatusta sorvarista. Lisäksi jotkut tekivät Verstaalla omia töitään.

Verstaan työilmapiiri oli kammottava. Molemmat naispuoliset sorvarit eivät puhuneet toisilleen mitään eikä neiti A puhunut paljon mitään minullekaan.

Sen sijaan naiset riitelivät siitä, kumman piti hakea Verstaan posti. (Nuoremmille lukujoille täytyy selittää, että kyseessä ovat niin vanhat asiat, että postikin kulki silloin vielä kirjekuoressa…) Postin käsittelyyn saatiin mahtumaan riidan aiheiksi seuraavat asiat: haku alakerrasta, yhteisen postin avaaminen, kirjekuoren pano roskiin, henkilökohtaisen postin jakaminen ja yhteisen postin käsittely, esittely ja vastaaminen.

Kun nuo perkeleen akat kesällä olivat molemmat poissa töistä, tullessani Verstaalle (tulin törkeän myöhään, mutta vastaavasti sitten lähdin sitäkin aikaisemmin) töihin tullessani nappasin komerosta postin, hississä kävin sen läpi ja sorvin ääreen mennessäni ja jaoin sen muitten sorvien viereen. Kun oma sorvini oli noin 30 m pitkän Verstaan perällä, jakaminen sujui luonnostaan ja kaikkien työvaiheisiin kului yhteensä aikaa enintään 5 minuuttia päivässä.

Neiti B oli päättänyt Oppipoikavuotensa vuonna 1970. Kisällintyön hän oli tehnyt 1974 ja koska oli Oppipoikana ollut erinomainen, Kisällintyötä ei käytännössä ollut edes vaadittu. Välillä B oli ollut muissa hommissa, mutta vuonna 1979 hän tuli tehtävään, jossa palkkaa maksettiin hänelle työstä, johon postin noutamiseen osallistumisen lisäksi kuului lähinnä vain Mestarintyön tekeminen. B käytti Mestarintyön tekemiseen päätoimista palkallista työaikaa noin 14 vuotta ja yhtään mitään valmista ei tullut. Ennen 1990-luvun puoliväliä B teki itsemurhan.

B on läheisessä tuttavapiirissäni toinen oman käden kautta elämästä poistunut. Kummassakin tapauksessa olen melko ankarastikin pohtinut, mitä minä tein väärin ja mitä minä jätin tekemättä.

Itsetutkiskelua olisi sopinut harrastaa myös molempien työnjohtajien, mutta sitä he tuskin tekivät. Koko 14 vuoden aikana B:ltä ei liene kertaakaan kysytty, mitä hänen Mestarintyölleen kuuluu. Kumpikaan työnjohtaja ei myöskään mitenkään puuttunut siihen asiaa, että 6 hengen työpaikalla 3 ihmistä ei tervehtinyt toisiaan.

Eräs lempiaihe molemmilla työnjohtajilla kyllä oli. Heidän lempisanansa oli nimittäin “minun”. Erittäin perusteellisesti ja erittäin moneen kertaan käsitellyiksi tulivat aiheet minun väitöskirja, minun väitöskirjan jatko-osa, minun nykyinen tutkimus, minun tuleva tutkimus, minun entinen vaimo, minun nykyinen vaimo, minun tuleva vaimo, minun poika, minun tytär, minun kissa, minun koira, minun hamsteri, minun polkupyörä, minun soutuvene, minun purjelentokone ja minun pingismaila. Tässä oli vain hyvin pieni otos siitä kaikesta, mitä työnjohtajilla oli, sillä heillä oli hyvin paljon kaikkea – ainakin omasta mielestään.

Toinen työnjohtaja muuten kirjoitti konsernin henkilöstölehteen siitä, miten hänen vaimolleen piti saada konsernista töitä. Kun työtä saatiin, vaimo (työnjohtajan entinen Oppipoika) ottikin miehestään eron ja aloitti toisessa Verstaassa työpaikkakiusaamisen, johon tarvittiin ulkopuolistakin ammattiapua.

Ei liity yhtään millään tavalla yllä olevaan tekstiin, mutta muuten olen sitä mieltä, että julkisella sektorilla on aivan liikaa aivan liian riitaista väkeä töissä.

Kun professori Puttonenkin käsitteli työssä jaksamista TalSa:ssa, aloin muistella erästä nuoruuteni työpaikkaa. Aikaa on kulunut niin paljon, etten muista oikeastaan mitään ja senkin varmasti väärin. En ole edes varma, onko mitään alempana kuvatusta edes tapahtunut vai olenko vain nähnyt unta.

Tarinan elementit:

Neiti A

Neiti B

Verstaan työnjohtajia pari kappaletta

J. Vahe

Paikka: Verstas

Nuorena miehenä olin töissä Verstaalla. En muista, missä Verstas sijaitsi, mutta saattoi hyvinkin olla vaikkapa Utsjoella tai Ilomantsissa.

Verstaan varsinainen henkilökunta koostui kahdesta työnjohtajasta ja neljästä palkatusta sorvarista. Lisäksi jotkut tekivät Verstaalla omia töitään.

Verstaan työilmapiiri oli kammottava. Molemmat naispuoliset sorvarit eivät puhuneet toisilleen mitään eikä neiti A puhunut paljon mitään minullekaan.

Sen sijaan naiset riitelivät siitä, kumman piti hakea Verstaan posti. (Nuoremmille lukujoille täytyy selittää, että kyseessä ovat niin vanhat asiat, että postikin kulki silloin vielä kirjekuoressa…) Postin käsittelyyn saatiin mahtumaan riidan aiheiksi seuraavat asiat: haku alakerrasta, yhteisen postin avaaminen, kirjekuoren pano roskiin, henkilökohtaisen postin jakaminen ja yhteisen postin käsittely, esittely ja vastaaminen.

Kun nuo perkeleen akat kesällä olivat molemmat poissa töistä, tullessani Verstaalle (tulin törkeän myöhään, mutta vastaavasti sitten lähdin sitäkin aikaisemmin) töihin tullessani nappasin komerosta postin, hississä kävin sen läpi ja sorvin ääreen mennessäni ja jaoin sen muitten sorvien viereen. Kun oma sorvini oli noin 30 m pitkän Verstaan perällä, jakaminen sujui luonnostaan ja kaikkien työvaiheisiin kului yhteensä aikaa enintään 5 minuuttia päivässä.

Neiti B oli päättänyt Oppipoikavuotensa vuonna 1970. Kisällintyön hän oli tehnyt 1974 ja koska oli Oppipoikana ollut erinomainen, Kisällintyötä ei käytännössä ollut edes vaadittu. Välillä B oli ollut muissa hommissa, mutta vuonna 1979 hän tuli tehtävään, jossa palkkaa maksettiin hänelle työstä, johon postin noutamiseen osallistumisen lisäksi kuului lähinnä vain Mestarintyön tekeminen. B käytti Mestarintyön tekemiseen päätoimista palkallista työaikaa noin 14 vuotta ja yhtään mitään valmista ei tullut. Ennen 1990-luvun puoliväliä B teki itsemurhan.

B on läheisessä tuttavapiirissäni toinen oman käden kautta elämästä poistunut. Kummassakin tapauksessa olen melko ankarastikin pohtinut, mitä minä tein väärin ja mitä minä jätin tekemättä.

Itsetutkiskelua olisi sopinut harrastaa myös molempien työnjohtajien, mutta sitä he tuskin tekivät. Koko 14 vuoden aikana B:ltä ei liene kertaakaan kysytty, mitä hänen Mestarintyölleen kuuluu. Kumpikaan työnjohtaja ei myöskään mitenkään puuttunut siihen asiaa, että 6 hengen työpaikalla 3 ihmistä ei tervehtinyt toisiaan.

Eräs lempiaihe molemmilla työnjohtajilla kyllä oli. Heidän lempisanansa oli nimittäin “minun”. Erittäin perusteellisesti ja erittäin moneen kertaan käsitellyiksi tulivat aiheet minun väitöskirja, minun väitöskirjan jatko-osa, minun nykyinen tutkimus, minun tuleva tutkimus, minun entinen vaimo, minun nykyinen vaimo, minun tuleva vaimo, minun poika, minun tytär, minun kissa, minun koira, minun hamsteri, minun polkupyörä, minun soutuvene, minun purjelentokone ja minun pingismaila. Tässä oli vain hyvin pieni otos siitä kaikesta, mitä työnjohtajilla oli, sillä heillä oli hyvin paljon kaikkea – ainakin omasta mielestään.

Toinen työnjohtaja muuten kirjoitti konsernin henkilöstölehteen siitä, miten hänen vaimolleen piti saada konsernista töitä. Kun työtä saatiin, vaimo (työnjohtajan entinen Oppipoika) ottikin miehestään eron ja aloitti toisessa Verstaassa työpaikkakiusaamisen, johon tarvittiin ulkopuolistakin ammattiapua.

Ei liity yhtään millään tavalla yllä olevaan tekstiin, mutta muuten olen sitä mieltä, että julkisella sektorilla on aivan liikaa aivan liian riitaista väkeä töissä.