Työmarkkinajärjestöt perivät 24% palkasta työeläkemaksuina

Ammattiliitot ja työnantajajärjestöt ovat sopineet perivänsä vuonna 1918 työeläkemaksuja keskimäärin 24,4 prosenttia palkasta. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa työeläkevakuutusmaksun perusteet ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen hallussa olevien työeläkevakuutusyhtiöiden hakemuksesta.

Vuoden 2018 työeläkemaksun lähtökohtana on työmarkkinoiden keskusjärjestöjen aiemmin tekemät sopimukset vuosien 2016–2019 työeläkemaksuista sekä kilpailukykysopimus.

Työeläkemaksu on kokonaisuudessaan samalla tasolla kuin tänä vuonna, mutta kilpailukykysopimuksen mukainen siirto työnantajan maksusta työntekijän maksuun kasvattaa työntekijän maksua 0,20 prosenttiyksikköä vuonna 2018.

Työntekijän maksu vuonna 2018 on 6,35 prosenttia alle 53-vuotiailla ja yli 62-vuotiailla sekä 7,85 prosenttia 53–62-vuotiailla. Eläkeuudistuksessa sovitun mukaisesti 53–62-vuotiaiden maksu on 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin muilla työntekijöillä.

Työnantajan maksu on keskimäärin 17,75 prosenttia palkoista.

Yrittäjien eläkemaksu on samalla tasolla kuin tänä vuonna eli alle 53-vuotiailla ja yli 62-vuotiailla 24,10 % ja 53–62-vuotiailla 25,60 %.

 

Related Posts

Salkun rakenne

Kaizun salkkussa paniikkimyyntejä kvartaalin Q3/2026 aikana, tuotto oli 3,99 %

Kaizun salkku tuotti kvartaalin Q3/2026 aikana 3,99% samalla kun pohjoismainen vertailuindeksi OMXN40 laski 0,79%.  

Jouduin paniikinomaisesti  säätämään salkun koostumusta. Myin riskiset tekoäly-yhtiöt ja  viimeisetkin It- yhtiöt

Yhteiskunta

Suomi on johtava sosialistimaa, jossa lähes 60% bruttokansantuotteesta jaetaan julkisen sektorin päätösten perusteella

Suomi on OECD:n tilaston mukaan maailman johtava sosialistimaa kun mittarina käytetään julkisen sektorin osuutta bruttokansantuotteesta. Julkisen sektorin päätösten pohjalta jaetaan meillä suurempi osuus bruttokansantuotteesta kuin