Vaarallinen mies

Kirjat

Olkoonkin, että tämä menee kauas Piksun ydinalueesta, mutta kirja ”Pommittajat — Matka toisen maailmansodan pisimpään yöhön” on siksi hyvin käännetty (Tapio Kakko), että ansaitsee vähän huomiota.

1914-18 länsirintamalla oli verisesti sodittu samoissa montuissa neljä vuotta, asia, joka jätti Länsi-Euroopan kollektiiviseen muistiin ja psyykkeeseen pysyvän trauman.

1942 USA:n kenraalikuntaan ylennetty Haywood S. Hansell uskoi, että sodat voitaisiin voittaa täsmäiskuin teollisen yhteiskunnan avainkohteisiin ja tuotannon pullonkauloihin. Hän on sodan jälkeen saanut kantaansa perustella linkin vapaasti luettavassa kirjassa.

Käytännössä Hansellin opit eivät toimineet ja hänet korvattiin kuvan Curtis LeMayllä, miehellä, jonka epäilen sodan jälkeen pyrkineen saamaan aikaan ydinsodan NL:oa vastaan. LeMayn ratkaisu 1945 olivat valtavat palopommein tehdyt terrori-iskut Japania vastaan, iskut, joita hän johti itsenäisesti. Ydinaseen käytöstä päätti 1945 USA:n presidentti.

Tarinan opetus on, että ympärillämme elää äärimmäisen vaarallisia ja häikäilemättömiä psykopaatteja, jotka ovat valmiit aivan mihin hyvänsä edistääkseen omaa uraansa. Trumpin aikeiden torjumiseen tarvittiin mahdollisesti upseereita, jotka asettivat maansa edun kaiken muun edelle. NL:n ydinaseista vastasivat saman kaliiperin miehet. (K-219:stä tehty kirja on suomennettu.) Sopii toivoa, että sellaisia miehiä löytyisi vieläkin itänaapurista.

Kuvan lähde

turvallisuus

5 thoughts on “Vaarallinen mies

  1. Agricolavarkkoon (https://agricolaverkko.fi/review/ydinsota-napin-tarkissa/) kirjoittamasi lyhennelmä sisälsi paljon suomalaisille uutta tietoa.
    Minulle valkeni se, kuinka pahasti minuakin kylmän sodan aikana johdettiin länsimaisen propagandan toimesta harhaan. Käsitykseni asioiden kulusta ja tilasta ovat poikenneet ratkaisevasti siitä mitä tuossa referaatissa kerroit.

    Ihmettelenpä vaan miten pahasti minua viedään tällä hetkellä kuin pässiä narusta suhteessa tällä hetkellä tapahtuviin kriittisiin asioihin. Tuon kirjoituksesi eräs opetus on, että noita mainitsemiasi psykopaatteja on niin oikealla kuin vasemmalla, niin pohjoisessa kuin etelässä, niin kotimaassa kuin ulkomailla. Mistä tahansa suunnasta voi tulla tarkoituksellisesti väärää tietoa ja näkemystä, joka voi onnistua läpäisemään seulan ja pääsemään yleisesti hyväksytyksi totuudeksi. Epäily on yleensä aina tervettä.

    Kiitos kun avasit silmäni ymmärtämään.

    1. Me elämme ikävä kyllä maailmassa ja maassa, jossa valeet ja ihmisten manipulointi ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Itse olen löytänyt ainakin yhden ”vasta-aineen” edellämainittuihin. Harmi vain, että se vaatii kohtuullisen paljon töitä. Se on alkuperäislähteiden käyttäminen. Mikäli sitä ei ole mainittu niin voi olettaa kyseessä olevan jonkinlaista propagandaa riippuen tietysti asiayhteydestä. Mikäli lähteet ovat mainittu niin ne on syytä käydä läpi, koska ne lehtijutut voivat antaa täysin väärän kuvan lähteissä mainitusta tekstistä tai jättää mainitsematta jotain täysin olennaista. Tästä yksi esimerkki oli joskus viime vuoden lopussa, kun lehtijuttu väitti erään tutkimuksen kertoneen ettei karanteeneista ja muusta eristäytymisestä ollut mitään hyötyä. Siinä jätettiin mainitsematta, että tutkimus oli tehty ajalta jolloin rokotuksia oli käytössä. Jos joku uskoo ettei karanteeneista ollut hyötyä niin voi vaan katsoa kuinka paljon enemmän kuolinuhreja oli Ruotsissa ennen rokotuksia ja verrata niitä Suomen lukemiin.

      Lisäksi on muistettava, että käytännössä kaikki Google-haut ovat manipuloituja, Facebook-fiidit ovat manipuloituja, Juhan käyttämät Wikipedia-sivut ovat vapaasti editoitavissa, jne. Ensiksi mainitut keskittyvät lähinnä yritysten tulojen kasvattamiseen. Lisäksi ns. Brexit äänestyksen ja Trump vaalien ratkaisevana tekijänä pidetty Cambridge Analytican algoritmien vaikutus on enimmäkseen huuhaata. Ei siinä mielessä etteikö niitä olisi käytetty vaan se, että todellisuudessa algoritmit olivat surkeita eivätkä todellisuudessa heilauttaneet juuri kenenkään mielipidettä mihinkään suuntaan. Sen sijaan Google ja Facebook pystyvät omia algoritmejaan muokkaamalla vaikuttamaan vaaleihin enemmän kuin mikään muu taho. Ne myös tekevät niin muutenkin kuin antavat vain ulkopuolisten tahojen tehdä mitä haluaa.

      On vaikea luottaa mihinkään ilman alkuperäislähteitä, kun videoitakin pystyy manipuloimaan näin vakuuttavasti:

      https://www.youtube.com/watch?v=cQ54GDm1eL0

      1. Eräs ongelma on se, että kaikenmaailman ”asiantuntijat” tunkevat mielipiteitään eetteriin oppiarvonsa suojissa. Kaksi professoria Markku Kuisma ja Jussi Pakkasvirta parin pienemmän kihon saattelemana murjaisivat 2019 omasta mielestään hauskan vitsin. Helsingin Sanomissa julkaistussa yleisönosastokirjoituksessa mm. lausutaan, että ilmapuolustuksen tärkeimpiä tehtäviä on lentää paraatipaikan ylitse kovaa ja runsaasti savuttaen. Muutoin ilmatilaa uhkaa enemmänkin taivaalta tippuva matkustajakone. Kun tässä yhteydessä mainitaan nimenomaan Boeing 737, kyseessä lienee jonkinlainen vahingonilo kahdesta silloin tuoreesta onnettomuudesta, joissa kuoli yhteensä yli 300 ihmistä. Itse kirjoitus on tietenkin maksumuurin takana, mutta tuossa on silloisen puol.ministerin vastine ja olen itsekin asiaa kommentoinut.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jussiniinisto/273994-professorit-puhuvat-puppua/
        https://alypaa.com/ihmiset/J.+Vahe/blogi/22240/

      2. Mielestäni Wikipediaan voi kohtaisen hyvin luottaa ”tylsissä” aiheissa. Jos asia on kuitenkin mediassa pinnalla ja herättää vahvoja tunteita, niin artikkeliin kannattaa suhtautua varauksella.
        Eli artikkelit sienistä, fotosynteesistä, sähkötekniikasta, newtonin laista ja Hammurabin laista voi hyvinkin pitää paikkansa. Sitävastoin Trumpin henkilöhistoriaa tai Ukrainan konfiliktia todennäköisesti peukaloidaan jatkuvasti suuntaan tai toiseen.

  2. Wikipediasta.
    Ensinnä täytyy todeta, että käytän runsaasti muita kuin W:tä lähteenä, mutta kun monet nettisivut vaativat kirjautumista ja painetun lähteen ilmoittaminen on työlästä, käytän toki W:tä ja vertailen erikielisiä versioita ja luen runsaasti W:n käyttämiä lähteitä.
    Kun liittyy alkup. aiheeseeni, otan yhden esim. W:n epäluotettavuudesta.
    ENNEN Trumpin valintaa POTUS:n hommaan, W. lainasi demokraattien vaalipropagandaa, jossa epäiltiin T:n sopivuutta, koska hänellä YKSINÄÄN muka olisi valta laukaista ydinaseet. Tästä on vielä nyk. W:n versiossa jälkiä: “The United States has a two-man rule in place at nuclear launch facilities, and while only the president can order the release of nuclear weapons, the order must be verified by the secretary of defense to be an authentic order given by the president (there is a hierarchy of succession in the event the president is killed in an attack). This verification process is only to ensure that the order came from the actual president; the secretary of defense has no veto power and must comply with the president’s order.” Tämä EI pidä paikkansa. Kun Nixonia oltiin poistamassa virastaan, silloinen puol.min. James Schlesinger muistutti erityiskokouksessa asevoimia, että puol.min:n vahvistus tarvitaan. Samanlaisia kokouksia pidettiin Trumpin kauden loppuaikoina ja nyt W:hen on lisätty seuraavaa “However, the president’s authority as Commander-in-Chief is not unlimited; US law dictates that the attack must be lawful and that military officers are required to refuse to execute unlawful orders, such as those that violate the Laws of Armed Conflict.[12] Therefore, the Chairman of the Joint Chiefs of Staff and other servicemembers in the chain of command must refuse to issue the execute the order if such an order is unlawful. Several military officials, including General John Hyten, have testified to the US Congress that they would refuse to carry out an unlawful order for a nuclear strike.” Tähän voisi lisätä, että tietysti puol.min:lla on vastaavat oikeudet ja velvollisuudet.
    Ja kauniiksi lopuksi: NL:oa johti Stalinin jälkeen polibyro (oik. NKP:n keskuskomitean pol. toimikunta), joka olisi tarvittaessa voinut poista pääsihteerin paikaltaan sukkelastikin. Venäjän nyk. pressan erottamisen tarvittaisiin duuman tuumausta ja jotenkin epäilen, että aloitteentekijä saisi aika äkkiä ruokamyrkytyksen.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Nuclear_football

Vastaa

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com