Eduskunta heikentämässä yksinyrittäjien asemaa korotetuilla eläkevakuutusmaksuilla, voit vastustaa allekirjoittamalla addressin

Yhteiskunta

Eduskunta suunnittelee antavansa eläkelaitoksille oikeuden määritellä yrittäjien eläkevakuutusmaksut (YEL) saman alan palkansaajan mediaanipalkan mukaan.  Muutos olisi musertava erityisesti useimpia yksinyrittäjiä kohtaan.

Yksinyrittäjistä monet ovat yrittäjiä, koska silloin heillä on mahdollisuus tarttua pienempiin urakkaluonteisiin keikkoihin. Sellaisiin, joihin ei palkansaajana pääse käsiksi. Urakkaluonteisia työtehtäviä ei kuitenkaan aina löydy ja siksi yksinyrittäjien tulot jäävät monasti pieniksi, pienemmiksi kuin keskimäärin palkansaajilla. Kaikista yrittäjistä yksinyrittäjiä on 68%, siis yli 200’000 ihmistä.

Muutosehdotuksen taustalla on hallituksen ja eläkelaitosten intressi koittaa lopettaa etenkin pien- ja yksinyrittäjien niin kutsuttu ’alivakuuttaminen’, eli pienempien YEL-maksujen maksaminen, kuin mitä nykyinen eläkejärjestelmä vaatii. Esitys on selvästikin sellaisten tahojen tekemä, jotka eivät ymmärrä yksinyrittämisen luonnetta ja yksinyrittäjän asemaa. Yksinyrittäjä on ennen kaikkea keskimääräistä innokkaampi etsimään itselleen työtä, joko yrittäjänä taikka työntekijänä. Aina ei vaan silti onnista.

Muutos tekisi yrittämisen aloittamisen kynnyksen entistä korkeammaksi.  Eläkevakuutusmaksuja pitäisi maksaa vaikka ei olisi tuloja. Moni jättäisi yrittämisen sikseen ja nostaisi vain työttömän peruspäivärahaa niin kuin muutkin. Eihän palkansaajaakaan näin huonosti kohdella. Ei hänenkään tarvitse maksaa mediaanipalkan mukaista eläkevakuutusmaksua silloin kun työtulot ovat pieniä tai jäävät puuttumaan.

Jos olet suurin piirtein samaa mieltä tämän kirjoituksen kanssa, niin voit allekirjoittaa asiasta addressin. Addressilla näytti olevan tällä hetkellä (31.7) 49000 allekirjoittajaa.  Muutama tarvittaisiin lisää että ylittyisi tuo 50’000 ihmisen raja, jota pidetään Suomessa merkittävänä (joka esimerkiksi kansalaisaloitteiden osalta johtaa eduskuntakäsittelyyn ja siihen että eduskunta joutuu asiasta keskustelemaan)

Lisää tietoa

Kuva Eric Perlin Pixabaystä 

3 thoughts on “Eduskunta heikentämässä yksinyrittäjien asemaa korotetuilla eläkevakuutusmaksuilla, voit vastustaa allekirjoittamalla addressin

  1. Näillä maintsemillasi pienillä yksinyrittäjillä ei ole edunvalvojaa. Suomen Yrittäjien jäsenmaksu (min 171€) on heille yksi uusi turha maksu. Harva haluaa maksaa näin suurta turhan tuntuista maksua.

  2. Kirjoitinkin tästä jo yhteen ryhmään. Minun kokemukseni YEL-järjestelmästä ovat kohtalaisen hyvät.

    ”Maksoin YELiä 31 vuotta kohtalaisella työtulolla. Kaksi viimeistä vuotta puolikasta osa-aikaeläkkellä.

    Olen yrittänyt laskea mikä olisi ollut lopputulos jos olisinkin maksanut vain minimiYELiä koko ajan ja sijoittanut loput 8% vuosituotolla.

    Laskelman luotettavuus ei ole aivan huippuluokkaa mutta ottaen huomioon YEL-maksujen verovähennysoikeuden päädyin sellaiseen tulokseen että jos saan nostaa YEL-eläkettä yli 20 vuotta niin sijoitus YELiin oli sittenkin kannattavampi kuin jos olisin sijoittanut varat itse.

    Asiaan vaikuttaa myös se, että eläkkeen veroaste jää reilusti alle pääomatulojen veroasteen.”

    En tosin toivo että tulee jokin kohtuuttoman korkea minimitaso. Aloittaville yrittäjille se on raskas.

    En minäkään 35 vuotta sitten olisi osannut sijoittaa vastaavia rahoja kovin järkevästi. Nyt kun olen ollut aktiivinen sijoittaja jo 20 vuotta se kyllä onnistuisi ja paremmallakin kuin 8%:n vuosituotolla.

    Suosittelen YELin rinnalle myös PS-tiliä. Avasin sen heti 2010 ja ehdin säästää sinne vajaa 10 vuotta. Nyt olen jo nostovaiheessa. Toimii kuten os-tili, mutta ilman ylärajaa ja vuodessa saa vähentää 5000 euron sijoitukset. Täydentää nyt mainiosti YEL-eläkettä.

  3. Kun aloitin pienyrittäjänä kauan sitten, vakuutusyhtiö Ilmarinen mainosti YEL-vakuutusta kertomalla, että rahaa heille antamalla eläkkeen suuruus kasvaa.

    Kun siirryin eläkkeelle, en saa enempää eläkettä kuin takuueläkeläinen. Kaikki YEL-vakuutusmaksut menivät hukkaan ja jouduin siten Ilmarisen huijaamaksi.

Comments are closed.

Related Posts