Vaihtamalla paranee, vai paraneeko?

Kirjoitusvuorossa: Mika Huhtamäki

Pörssiyhtiön toimitusjohtajan vaihto puhuttelee aina, oli johtajan rooli sitten sirkustirehtööri, saarnamies, terminaattori tai rakennusmies. Keulakuvan vaihtaminen on usein merkki muutoksesta tai sen tarpeesta ja merkittävä yksityiskohta arvioitaessa yrityksen näkymiä. Muutokseen liittyy usein myös isoja odotuksia, jotka heijastuvat väistämättä yhtiön kurssiin. Liian suuret odotukset saattavat purkautua myös kurssipettymyksinä, kuten Nokian Stephen Elopin tapauksessa on toistaiseksi käynyt.

Joulukuun Arvopaperi-lehdessä oli artikkeli vuonna 2011 tapahtuneista toimitusjohtajavaihdoksista. Artikkelissa selvitettiin vaihdon syitä, jotka sijoittajan on hyvä tietää omistamistaan yhtiöistä. Jatkan tässä artikkelin teemaa eteenpäin käymällä läpi toimitusjohtajan vaihdon kurssivaikutuksia. Omien kokemusten tueksi olen lainannut ajatuksia myös artikkelista The Impact of CEO Turnover on Equity Volatility.

Toimitusjohtajan vaihdon taustalla on yleensä kaksi perussyytä, potkut tai lähtö esimerkiksi urakierron tai eläkkeelle jäännin vuoksi. Oli syy kumpi tahansa, tutkimusten mukaan kurssiheilunta kasvaa aina ja etenkin toimitusjohtajan saadessa potkut. Potkut lisäävät enemmän kurssiheiluntaa, koska yhtiössä on mahdollisesti tapahtunut hallitustason virhearviointi, jota korjataan johtajan vaihdolla. Kurssiheilunnan suuruuteen vaikuttaa myös seuraajan valinta. Talon sisältä valittu johtaja on yleensä merkki jatkuvuudesta, kun taas ulkopuolisen valinta puhuu muutoksen puolesta.

Yllättäen ”hyvässä yhteisymmärryksessä” tapahtuva toimitusjohtajan vaihto on merkki epäonnistumisesta ja mahdollisesta muutostarpeesta. Etenkin jos uusi toimitusjohtaja valitaan yhtiön ulkopuolelta voidaan olettaa, että yhtiössä on menossa muutosvaihe. Kun toimitusjohtaja on pakotettu eroamaan ovat kurssiheilahtelutkin vahvempia. Syynä heiluntaan on sijoittajien epävarmuus suunnasta ja epäilys johdon kyvykkyydestä ohjata yritys uusille urille. Suurimmat kurssiheilahtelut syntyvä kun potkujen jälkeen uusi toimitusjohtaja tulee talon ulkopuolelta.

Tavallisesta urakierrosta tai eläköitymisestä tapahtuvan johtajan vaihdon ei pitäisi aiheuttaa suurempia yllätyksiä. Jos uusi toimitusjohtaja valitaan tässä yhteydessä yrityksen sisältä voidaa toiminnan olettaa jatkuvan aikaisempaan tapaan ja kurssiheilunta on paljon pienempää ja se rauhoittuu nopeammin.

Tutkimusten mukaan johtajan vaihdon jälkeisten osavuosikatsausten aikana kurssiheilahtelut ovat myös totuttua rajumpia ja suunta saattaa poiketa totutusta. Syynä tähän on sijoittajien suurempi herkkyys epävarmuustekijöille ja johdon laveille ennusteille. Vaihdon vaikutukset kantavat myös pitkälle, sillä pahimmassa tapauksessa uuden johtajan aiheuttama kurssiheilunta vaimenee vasta kahden vuoden jälkeen.

Vertailin aiheeseen liittyen vuonna 2011 toimitusjohtajaa vaihtaneita yrityksiä. Koska hyväkään johtaja ei voi vaikuttaa vallitsevaan markkinatunnelmaan kurssikehitystä on verrattu OMX Helsinki –indeksin kehitykseen. Tavoitteena oli löytää yritykset, joissa johtajan vaihto tuotti indeksiä paremmin, sen mukaisesti tai sitä huonommin.

Markkinoita paremmin kehittyi 5 yritystä ja markkinoiden mukaan kolme. Joka kolmannen vaihdon yhteydessä yrityksen kurssi kehittyi siis keskimääräistä paremmin. Samoin perustein lähes joka toiseen vaihtoon liittyi keskimääräistä huonompi kurssikehitys. Vertaillusta 15 yrityksestä johtajan vaihto tuotti OMX Helsinki –indeksiä paremmin Metsossa, Atrialla, Wärtsilällä, Tiedolla ja Comptelilla.

Toimitusjohtajan vaihto on hyvä syy miettiä sijoituksiaan uudelleen, uusi johtaja aiheuttaa vähintäänkin totuttua rajumpia kurssiheilahteluita. Pitkäaikaiselle sijoittajalle johtajan vaihto voi myös tarjota hyviä hetkiä lisätä yrityksen osakkeita, mikäli siis uskoo johtajan kykyihin ja valittuun suuntaan. Tirehtööri Elopin tekemisiä seuraillessa toivotan Hyvää joulua ja onnistuneita sijoituksia vuodelle 2012!

Vertailussa oli 15 yritystä, joissa toimitusjohtaja vaihtui ennen joulukuuta. Yritysten kurssikehitystä on verrattu OMX Helsinki –indeksiin.

Indeksiä parempi tuotto

5   

33%

 

Metso, Atria, Wärtsilä, Tieto ja Comptel

 

Indeksin mukainen tuotto   

3   

20%

 

Citycon, Basware ja Nurminen

 

Indeksiä huonompi tuotto

7   

47 %

 

Trainers house, Oral Hammaslääkärit, Dovre Group,

Tectia, Ruukki Group, Tiimari ja Outokumpu

     

 

Lue Punaisen mukin blogia

     
       
       

 

2 thoughts on “Vaihtamalla paranee, vai paraneeko?

  1. Onko kurssiheilunta syy vai seuraus?
    Lähes selkärangasta tulee aina reaktio tällaisiin vertailuihin: Onko kurssiheilunta/lasku uuden toimarin syytä vai onko toimarin vaihto seurausta huonosta taloudesta ? Oli niin tai näin on aivan totta että uusi toimari saa hälytyskellot soimaan.

    1. Syitä on monia ja varmasti

      Syitä on monia ja varmasti usein taustalla on kehno talous. Mutta vaihdon syyt jäävät useimmiten piiloon. Syyhän saattaa lopulta olla hallitustasolla, josta uudelle toimarille on annettu väärät tavoitteet. Mielestäni toimarin vaihtojen yhteydessä omistajille pitäisi raportoida paremmin syistä. Tosin tuskin monikaan hallitus uskaltaisi sanoa, että omat suunnitelmat menivät alunperin metsään. Ehkäpä tämä osaltaan selittää sen, että kurssiheilahtelut jatkuvat vielä pitkään vaihdon jälkeen – muutokseen ei uskota.

      t: Mika

Comments are closed.

Related Posts