Valo joka näkyy tunnelin päässä on

vastaan tuleva juna.

Okunin laki kuvaa työttömyyden ja bruttokansantuotteen (bkt) suhdetta. Jo vuonna 1962 Arthur Okun osoitti, että työttömyyden ja kansantalouden kasvun välillä on vahva yhteys. Kolmen prosentin kasvu bkt:ssa merkitsee työttömyyden alenemista yhdellä prosentilla.

Ja mitä merkitsee toisin työttömyyden vaikutus BKT-kasvuun, hirvittää EU:n nykyiset työttömyysluvut.

Lisäksi meillä on tuoretta näyttöä Pohjois-Afrikasta miten nuorisotyöttömyys ajaa mellakoihin ja vallankumouksiin.

Hyvä grafiikka nuorisotyöttömyydestä löytyy Hesarista.

Samaan aikaan EU:n elimissä jatkuu tyhjän puhuminen, virallissivuilta ”Tavoitteena työllistävä elpyminen – 19/04/2012

One thought on “Valo joka näkyy tunnelin päässä on

  1. Jumalten tuho on paitsi Wagnerin ooppera

    Jumalten tuho on myös Paul Krugmanin blogikirjoituksen ”Eurodämmerung” inspiraation lähde.

    Kirjoituksessaan Krugman esittää mm:

    1. Kreikka eroaa eurosta (ensi kuussa?)
    2. Talletukset Espanjan ja Italian pankeista siirtyvät Saksaan
    3a. Rajoituksia pankkien kansanvälisille siirroille.
    3b. EKPn massiiviset pankkituet.
    4a. Saksan on tehtävä valintansa joko jatkaa nykylinjaa tai hyväksyä korkeampi inflaatio
    4b. Euron loppu.

    On kyse kuukasista, ei vuosista.

Comments are closed.

Related Posts