Valtamedian vastaisku

Joukko päätoimittajia on antanut julkilausuman ja koululaisia on valistettu siitä, millaista on ihka oikea media ja miten sen voi erottaa kaikenlaisista epämääräisistä nettijulkaisuista.

Päätoimittajat puhuvat merkityksellisestä journalismista. IS on Suomen suurin verkko- ja toiseksi suurin printtimedia. Ko. ”laatulehti” on julkaisut kymmeniä, ellei satoja kirjoituksia Matti Nykäsen yksityiselämästä, jotka varmaan kaikki täyttävät merkityksellisyyden kriteerin?

Koululaisille suunnatussa tietopläjäyksessä selostetaan, että valtamediaan ja yliopistoihin tukee luottaa. On vain hyvä muistaa, että vuosikymmeniä Suomessa vaiettiin NL:n kaikista ongelmista, joita USA:n osalta kyllä kaivettiin esille ällätikun kanssa. Edelleenkin HY:n prof. Jeja-Pekka Roos julkaisi ”tutkimuksen” NL:n sosiaalipolitiikasta, jossa lähteinä käytettiin mm. Marxin kirjoja. Siis Marx tiesi jo yli puoli vuosisataa ennen NL:n syntyä, millaista sos.politiikkaa siellä tullaan harjoittamaan.

Ei tässä tarvitse vanhoja kaivella. HS paheksui, miten jotkut suomalaiset kehtasivat epäillä Sipilän tapaaman ”pakolaislapsen” ikää. Jotenkin tässä tulee mieleen tarina keisarin uusista vaatteista. Lapsukainen on myöhemmin itsekin myöntänyt olevansa yli 20-vuotias. Poliisit ovat valitelleet, että VOK:ssa vastassa on suuri joukko harvinaisen riskejä miehiä, joilla on sotilas- tai poliisitausta. Nämä rintamakarkurit ovat lähtöisin Irakista eivätkä suinkaan Syyriasta, jonka ahdinkoa valtamedia on hartaasti kuvannut.

Koska Piksu on nettitalousmedia, kiinnitän huomiota ”alan ammattilaisiin”. Ani harvalla taloustoimittajalla on kummempia opintoja talous- saati kauppatieteistä, joita on enintään luettu sivuaineena. Tunnen eräitä TalSan alkup. toimittajia. He eivät taustansa ja näyttöjensä perusteella tienneet taloudesta sen enempää kuin kana aapisesta.

Urheilutoimittajat ovat ylpeitä tietomääristään. Politiikan toimittajat ovat kärkkäitä epäilemään poliitikkojen puheita. Siihen nähden on hämmästyttävää, miten yksinomaisesti talousmedia julkaisee yhden lähteen juttuja ja seuraavana päivänä haastatellaan jotain toista markkinaosapuolta ja saadaan päinvastainen tulos.

Lähdekritiikkiä voisivat opiskella jopa toimittajatkin.

3 thoughts on “Valtamedian vastaisku

  1. Hienoa

    että otit asian esille. Tämä "älähdys" on taas yksi monista "valtamedian" harjoittamassa internetin vastaisessa taistelussa. Tuskin tämä netin mollaaminen täyttää kuitenkaan rikollisen toiminnan kriteerejä (määräävän markkina-aseman hyväksikäyttö tms). Kyse on normaalista kilpailijan mustamaalaamisesta. Kuitenkin, muistuttaisin valtamediaa siitä, että facebookit, twitterit, blogit ja palstat vievät kuluttajien ajasta jo melko suuren osan. Eikö kuluttajan valintaa pitäisi kuunnella ja kunnioittaa eikä pelkästään ylistää "valtamedian" omaa erinomaisuutta ja netin pahuutta. Jos netistä löytyy huonolaatuisia julkaisuja niin pitää muistaa, että sieltä löytyy myös se kaikkein laadukkain aineisto. En tiedä mitä koulutusta kukankin kirjoittaja on saanut, mutta väitän, että esim. talouspolitiikan ja taloustieteen alueelta valtamedian julkaisujen laatu on huomattavasti alempi kuin sopivasti valittujen blogien/yhteisöjen saittien julkaisujen/keskustelun laatu. Esim. Liberan Pursiainen on kyseenalaistanut Hesarin talousjuttujen laatua ja tarkasti perustellut väitteensä.

    1. Kiitän kommenteista

      Selvyyden vuoksi sanon, että ymmärrän kyllä, miten paljon toimittajat saavat lokaa niskaansa. Siinäkin vain olisi hyvä tiedostaa "valtamedian" valta. US (JSN:n jäsen) oli lietsomassa nettikeskustelua väärään suuntaan (kuten Huuskon ed. työpaikan AP-areenassakin). Linkissä on uutinen US:n blogaajan tekemästä tappouhkauksesta. Uhkaaja ei edes katunut, oli jonkun kuukauden jäähyllä ja kirjoittelee US:ään edelleen. Vain uhkauksen kohde poistui palstalta.

      Tämä siis oli lähes OK, mutta vasta toimittajan saama asiaton palaute laukaisi isomman reaktion, mihin päätoimittajien kannanotto liitynee http://www.journalisti.fi/artikkelit/2016/3/peloton-linda/  

  2. Juuri näin

    Jotenkin itselläkin tulee mieleen Neuvostoliitosta aikoinaan kerrotut sadut näiden maahanmuuttajien kohdalla. Näinhän ei tietenkään saa sanoa, eikä valtamediaa kyseenalaistaa tässä asiasa. Siitä pitää osaltaan huolen se, ettei ikäviä kommentteja sallita kyseenalaisten juttujen kohdalla, koska rasismi tai islamofobia tai mitä ikinä. Feminismejä myös kaipailisin paikalle puolustamassa yhtäläistä sananvapautta ja naisen oikeutta esimeerkiksi pukeutumiseen ja omaan kehoonsa. Tuntuvat vain olevan jumissa syvällä "vastakkaisen" leirin poteroissa, etteivät näe edes oman ideologiansa peruspilareita.

    Tuo julistushan oli nähdäkseni aika pitkälle MV-lehteä vastaan tehty. Haluaisin nähdä jonkun analyysin siitä, miksi kyseinen lehti on (ilmeisesti) kasvattanut lukijamääräänsä melko tavalla. Eikö kenellekään tule mieleen se, että ehkä kansa kokee "valtamedian" jutut yksipuoliseksi ja hakee kolikon toista puolta radikaaleista äärijulkaisuista. Onko tämä kenenkään mielestä hyvä asia ja pitäisikö miettiä uudelleen julkaisupolitiikkaa?

    Taloudesta puhuttaessa ei taas välitetä akateemisesta tutkimuksesta tai konsensuksesta ja aiheesta kuin aiheesta puristeaan aina "human interest" -juttu mallia "entäs köyhä eläkeläinen", vaikka suuret ikäluokat nauttivat kohtuuttoman suurta eläkettä tälläkin hetkellä. Kukaan ei viitsi edes kirjoittaa siitä, että leveä keskiluokka ja lapsiperheet ne palvelut ja velat kuitenkin maksavat, eikä se kateusveroilla yms. rasitettu rikkain prosentti.

Comments are closed.

Related Posts