Valtiovarainministeri Urpilaisen lääkekaappi eurosotkussa
Hei vaan kaikille. Tämä ensimmäinen analyysini täällä on tavallaan jatkumoa siitä, mitä kirjoittelin Uuden Suomen Puheenvuorossa. Tässä lauantai-iltana tekemäni pohdinnat Taloussanomien haastatteleman valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) esille tuomista asioista. Olen kutakuinkin täysin päinvastaista mieltä kuin mitä valtiovarainministeri. Siksi minä varmaan olenkin maallikko ja hän ministeri.
Euroalue kulkee kahdella eri nopeudella, vastakkaisiin suuntiin.
Katsoessamme nykyisiä euromaita niiden eri tilassa meidän tulee hakea ne erilaiset lähtökohdat, joissa maat ovat olleet. Suomi kärsi pahoin 90-luvun alussa aiemmasta ERM-kytketystä vahvan markan politiikasta. Taloutemme oikeni 90-luvun puolivälin tietämillä kelluvan markan ansiosta. Vetoapua tuli uusista investoinneista halpaan markkaan ja erityisesti tästä hyötyi Nokia. Internet-kuplaa toki pumpattiin vuosikymmenen loppupuolella, mutta suurimmaksi osaksi Suomessa keskityttiin vielä varovaisuuteen.
Hei vaan kaikille. Tämä ensimmäinen analyysini täällä on tavallaan jatkumoa siitä, mitä kirjoittelin Uuden Suomen Puheenvuorossa. Tässä lauantai-iltana tekemäni pohdinnat Taloussanomien haastatteleman valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) esille tuomista asioista. Olen kutakuinkin täysin päinvastaista mieltä kuin mitä valtiovarainministeri. Siksi minä varmaan olenkin maallikko ja hän ministeri.
Euroalue kulkee kahdella eri nopeudella, vastakkaisiin suuntiin.
Katsoessamme nykyisiä euromaita niiden eri tilassa meidän tulee hakea ne erilaiset lähtökohdat, joissa maat ovat olleet. Suomi kärsi pahoin 90-luvun alussa aiemmasta ERM-kytketystä vahvan markan politiikasta. Taloutemme oikeni 90-luvun puolivälin tietämillä kelluvan markan ansiosta. Vetoapua tuli uusista investoinneista halpaan markkaan ja erityisesti tästä hyötyi Nokia. Internet-kuplaa toki pumpattiin vuosikymmenen loppupuolella, mutta suurimmaksi osaksi Suomessa keskityttiin vielä varovaisuuteen.
Saksa sen sijaan otti osumaa vuosituhannen vaihteen nettikuplasta. Saksa oli jälleenrakentanut entisen DDR:n aluetta ja siihen tarkoitukseen lainakorkoja haluttiin pitää alhaalla. Näistä alhaisista koroista hullaantui toisaalta muut toimialat. Vuosituhannen vaihtuessa kupla horjutti Saksan taloutta, ja uuden yhteisvaluutan alkuun korkotaso heijasteli pitkään Saksan kuplasta kärsimän talouden korjaantumista. Suomessa vaikutus jäi hieman vähäisemmäksi. Olimme edelleen paikkaamassa valtion taloutta 90-luvun rytinästä.
Espanjassa ja Kreikassa taas internetkupla ei oikeastaan juuri näkynyt. Yhteisvaluutan myötä näillekin maille tuli Saksan yskiessä Saksan korkotaso. Tämä oli jotain aivan uutta ja se humallutti pahanpäiväisesti paikalliset hallitukset. Espanjaan kehittyi valtaisa asuntokupla, kun taas Kreikassa rahat menivät enimmäkseen korruption kautta minne lie. Infrastruktuuria kehitettiin pitkin Välimeren rantoja, mutta rahaa poltettiin myös aivan absurdeihin paikkoihin.
Nykyisen kriisin puhjettua, jolle tulee tänä vuonna 5 vuotta täyteen, Suomi oli päätynyt melko lailla huonoon jamaan. Saksa oli korjannut pääosin vanhan kuplan tuhoja ja on siksi selvinnyt suhteellisen nopeasti. Sen sijaan ennaltanäkemätön kupla on suurilta osin vielä paikkaamatta pahimmissa kriisimaissa. Oikeammin sanottuna paikkaamista on tuskin edes aloitettu, joskin Kreikassa on jo jotain sentään tapahtunut talouden tervehdyttämisen puolella. Negatiiviset sivuvaikutukset ovat vain olleet suurempia.
Saksan tilannetta 2000-luvun alussa paransi tietysti hurja luottokysyntä Etelä-Euroopan maissa. Tämän merkitystä ei sovi unohtaa. Toisaalta näistä luotoista on kehkeytymässä myös systemaattisia ongelmia, kuten nyt Hollannissa kaatuu pankki siksi, että sillä on turskaa holvissa Espanjan kiinteistömarkkinoilta. Nyt kriisimaissa ei ole samanlaista vetoapua riittävästi. Espanjalaiset pankkijätit, joilla on toimintaa muualla ovat hieman paremmassa asemassa. Niidenkään tulokset eivät tosin ole riittävästi auttamassa Espanjan julkista taloutta, joka on pahasti retuperällä.
Suurempi ongelma on Espanjan yrityspuoli. Monet yritykset myyvät omaisuuttaan vähentääkseen velkakuormaansa yrittäessään saada taseet kuntoon. Pankit trimmaavat taseitaan minkä ehtivät, eivätkä juuri tarjoa luottoa kasvuyrityksille. Yritykset eivät puolestaan edes halua kysyä investointeihinsa rahoitusta, koska investointeihin ei nähdä riittävää kysyntää. Maa on kaaoksessa ja se näkyy hurjina työttömyysprosentteina. Espanjan julkinen talous ei voi millään ylläpitää sosiaaliturvaa tällaisilla lukemilla. Espanjan keskuspankin pitäisi elvyttää, mutta maa on eurossa kiinni, eikä sillä ole omaa rahapolitiikkaa. Muut euromaat eivät voi juuri auttaa, koska ovat itsekin veitsenterällä finanssikriisin seurauksena ja elvytystarve olisi pikemminkin jokaisella euromaalla kotimarkkinoillaan, ehkä Saksaa, Luxemburgia ja Viroa lukuunottamatta.
On väärin arvioida, että kriisimaat selviävät vain ”rakenteellisilla uudistuksilla” (joka tarkoittaa siis sisäistä devalvaatiota) koska Saksakin selvisi. Lisäksi on huomioitavaa, että Espanja muiden kriisimaiden ohella velkaantui nimenomaan yksityisellä puolella (kotitaloudet ja yritykset) silloin, kun EKP hiljalleen nosti korkotasoaan viime vuosikymmenellä aina kriisin puhkeamiseen asti. Se itse asiassa teki Trichet’n aikakaudella sitä silloinkin, kun ensimmäiset talouden sakkausmerkit oli nähtävillä vuonna 2006. Huomioitavaa on sekin, että nyt kun lainaamisen pitäisi olla (kriisimaissa ei näin kuitenkaan ole) historiallisen halpaa niin luottotiskit ammottavat tyhjyyttään.
Johtopäätökseni: monet euromaat tarvitsevat elvytystä, ei talouskuria.
Lisähuomiot: Valtiovarainministeri Urpilainen on kuitenkin täysin päinvastaista mieltä. Hän katsoo pohjoismaisen hyvinvointimallin olevan mahdollinen, mutta ei sanallakaan osaa tai halua analysoida niitä eri lähtökohtia, jotka eri maat ovat kohdanneet tässä kriisissä. Minusta tämä on amatööriluokan virhearvio. Valtiovarainministeri pitää esillä luottamusta, joka itse asiassa perustuu tällä haavaa kriisimaiden kohdalla vain siitä syystä, että kohtuullisista tai hyvistä lähtöasetelmista kriisin keskelle päätyneet maat – EKP mukaanlukien – ovat luvanneet yhteisvastuullistaa velat tiettyyn rajaan asti. Tämä lupaus tulee tätä menoa suoritettavaksi ja kun esim. EVM:n kassa on tyhjä, eikä lisälupauksia heru niin kriisi on jälleen kerran hyvin akuutissa vaiheessa. Urpilainen muistuttaa, että elvytys olisi tehtävä luottamusta heikentävällä velkarahalla, ja juuri tätä ”luottamusta heikentävää” Suomi ammentaa liki kymmenen miljardin vuositahtia (lisätalousarvioineen).
Tätä velkaa joudutaan ottamaan siksi, ettei peruselinkeinomme (vienti) vedä riittävästi ja luo riittävästi työpaikkoja. Tämä johtuu puolestaan siitä, ettei kysyntää ole kun lähes kaikkialla säästetään.
Jättiveloista selviytyminen (eritoten Kreikka)
Euroalueen maiden nettovelkaisuus senkuin kasvaa. Siis siitä huolimatta, että tämä kriisi nyt oli ylivelkaantumisesta aiheutunut alunperinkin. Valtiovarainministerillä on kieltämättä haasteellinen tehtävä pohtia voiko talous lähteä kasvuun ilman, että velkoja leikataan.
Tässä pitääkin katsoa tyystin erilaisia velkalukuja kuin mitä yleensä esitetään. Nyt katsotaankin yksityisten velkaisuusastetta. Näitä lukemia katsoessa pitää pohtia, mitä veloille voidaan tehdä. Ne voidaan:
Maksaa- Alaskirjata
Yhteisvastuullistaa
Valtiovarainministeri on minusta tässäkin asiassa hakoteillä. Yksityisten nettovelanmaksu hyydyttää talouskasvua ja rasittaa julkista taloutta, siksi ne julkiset velkamäärät kasvavat. Toisaalta jos talouskasvua ei tule ei oikein kokonaisvelkaa voida lyhentää (kokonaisvelka = yksityiset + julkiset velat). Yhteisvastuullistaminen ei taas ole asialistalla.
Nähtävää on, ettemme voi toimia kuten Yhdysvallat, jotka määräsivät pankit hankkimaan lisää pääomaa ja tarpeen vaatiessa liittovaltio oli lainaamassa sitä (nyt velkoja maksetaan takaisin liittovaltiolle). Tämä johtuu siitä, että eurooppalainen pankkisektori on liian ylipaisunut. Euromailla ei ole ”luottamuksen palauttamiseksi” varaa ottaa velkaa pääomittaakseen pankkinsa.
Johtopäätös: talouskasvun käynnistämiseksi toivottomat lainasaatavat on nieltävä luottotappioina.
On kiperämpi kysymys, että mitä lainoja alaskirjataan, ja että miten pahanmakuinen alaskirjauskakku maistuu oikeudenmukaisesti. Hollannin SNS Reaal NV:n kaatuminen on vain tuorein esimerkki siitä, miten turhaa on yrittää esittää kaiken olevan hyvin. Samoin vanhin pankki MPS Italiasta vippaili lisää peittääkseen aiemmat tappiot. Loppujen lopuksi turskakuorma oli niin suuri, että pankki olisi ollut SNS:n tavoin nurin, jos valtio ei olisi tullut hätiin. Velkakuorma siirtyy vain yksityiseltä julkiselle, eikä siten juuri helpota kokonaisuutta.
Pankkien pääomittamiseen on monia osaratkaisuja
Tuo Eurooppalaisen pankkisektorin pääomittaminen voi osittain tapahtua niin, että pankit yksinkertaisesti lainaavat vähemmän rahaa ulos. Oma pääoma säilyy, mutta vastuut vähitellen pienenevät sitä mukaa kun asiakkaat maksavat lainansa takaisin.
USA:ssa käytetään joukkovelkakirjoja
Tämä malli on toiminut USA:ssa. Siellä yritykset laskevat ulos enemmän joukkovelkakirjoja ja rahoittavat toimintaansa sillä tavoin kun taas Euroopassa on turvauduttu pankkeihin. Joukkovelkakirjojen liikkeelle laskeminen toimii suurten yritysten kohdalla paremmin kuin pienten ja yksityiset eivät enää nykyään ota lainaa haltijavelkakirjoilla niin kuin vielä sata vuotta sitten. Velkakirjoihin perustuva malli voisi olla vain osaratkaisu jolla pankkien taseet kevenevät.
Ulkomaiset pankit ovat toinen osaratkaisu
Pääomaa on tällä hetkellä kosolti kehittyvissä maissa ja niillä on myös halua lainata sitä järkeviin kohteisiin. Jos Eurooppalaiset pankit kohtaavat suurempia vakavaraisuusvaatimuksia ja joutuvat pienentämään lainanantoa niin ulkomaiset, kehittyvien maiden pääomiin perustuvat pankit rantautuvat mielellään Eurooppaan.
Yhdyn näkemykseen
Olen samaa mieltä siitä, että rahoituskenttää tulisi hajauttaa. Keskisuurillekaan yrityksille ei juuri nykyisenkaltaisessa ”kulttuurissa” ole välttämättä tarpeeksi mielekästä lähteä joukkovelkakirjamuotoiseen rahoituksen hankkimiseen.
Tärkeää olisi myös se, että kotimaiset toimijat voisivat osallistua näihin halutessaan pienilläkin panoksilla. Näin tuotto ohjautuisi kotimaahan ja tuottokin on verrattain kilpailukykyinen verrattuna käyttelytilien tuomaan tuottoon.
Rahoituksesta
Rahoituksen tärkeydestä puhutaan itsestäänselvyytenä ja itsestään koko maailmanvakautta uhkaavana tekevänä. On kuitenkin muistettava muutama asia:
1. On monia maita joissa yksityisten ihmisten asuntoluototus hoidetaan valtiollisten pankkien kautta. Esimerkkinä tästä USA
2. Yrityksiemme tarve uudelle lainalle (=rahoitukselle) on poikkeuksellisen pientä vahvojen taseiden vuoksi
3. Kulutus- ja pikavippejä pidetään pahana-asiana
Eikö näiden asioiden vuoksi riippuvaisuutemme rahoitussektorista pitäisi mieluummin pienentyä kuin suurentua. Ei kuntasektorin pitäisi ottaa pankeista lainaa vaan valtiolta, samaa verotettavaa julkistasektoria se on. Valtio ei tarvitse pankkeja lainottajana kuin jossain epämääräisissä tilanteissa. Valtioiden lainotus voitaisiin hoitaa aivan hyvin keskuspankin kautta.
Rahoitus on tärkeää
Rahoitus on toki tärkeää, koska valtaosa hyvistä liikeideoista ei synny samassa paikassa, missä rahaakin on. Moni yritys aloittaa tietotaidon ja idean varassa, mutta esimerkiksi kalliit kojeet, tilat ja mahdollisesti henkilöstökin pitäisi jollain tavalla saada hankittua ennen kuin yritys voi alkaa tehdä tulosta. Vaan jos meillä on aina yksi ja sama taho, josta rahoitus hankitaan niin systemaattiset riskit kasvavat. Verrattaessa Yhdysvaltoja ja Eurooppaa keskenään huomataan nopeasti, miten monimuotoisemmin yhdysvaltalaisyritykset hankkivat rahoituksensa.
Kotitalouksien ottamat velat eivät välttämättä ole ihan sopusuhdassa yritysten kanssa, ja siten eivät ole kovin vertailukelpoisia. Tuossa kun Neste Oil julkaisi tilinpäätöksensä niin siellä oli vuodessa mainittu n. 300 miljoonan euron investoinnit. Tällaisiin määriin tarvitaan useampi kotitalous (eritoten vuositasolla) ja hintalapultaan suurin yksittäinen hanke on useinkin juuri asunto. Yhdysvaltain Fannien ja Freddien asema ei sekään ole autuaaksi tekevä voima pelkällä olemuksellaan. En suoranaisesti ihmettelisi, jos lähiaikoina vastaavanlainen puulaaki opintoluototuksen saralla nousee epämääräisiin otsikoihin (Sallie Mae).
Kulutus- ja pikaluottoihin en ota kantaa. Itse en ole koskaan niitä käyttänyt. Jonkinlainen periaate, en esimerkiksi harrasta sijoitustoimintaakaan vivulla, vaan käytän sitten pennosia. En osaa siksi arvioida paljonko pikaluottoja käytetään esimerkiksi krapulanhankintaan viikonloppuisin.
Kunnat voisivat hyvin näin elektronisena aikana pilkkoa vaikka lyhytaikaiset kuntatodistukset pieniin eriin ja käydä niillä kauppaa vaikka kuntalaisten kesken. Näin lainatun pääoman tuotto ohjautuisi kuntalaisille ja heidän ostovoimansa kasvu hyödyttäisi pikemminkin kysyntää kunnan alueella. Ymmärrettävästi verotuksen vuoksi näin ei juurikaan tehdä. Jos kunnat saisivat pääosin näitä pääomatuloja kunnallisveron tapaan pitää itse niin houkuttelevuus tällaiseen todennäköisesti kasvaisi.
Rahoitus
Ei rahoituslaitokset anna aloitteleville osakeyhtiömuotoisille yrityksille (muissa takaajana on yrittäjä) ilman henkilötakausta lainaa. Lainansaanti riippuu tällöin vähintään yhtä paljon yrittäjän varallisuudesta kuin liikeyrityksestä/ideasta. Koitappa mennä keskustelemaan ja pyytämään pankista miljoonan lainaa perustettavalle yritykselle ilman henkilökohtaista takausta. He ohjaavat sinut ystävällisesti ulos tai Finveran juttusille. Näitä valtionlaitoksia on takaajina (Finnvera, ELY-keskukset, TEKES, Keksintösäätiö,…) joiden avulla valtiontakauksella, valtion riskillä, pankki myöntää markkinahintaista lainaa. Hullua liiketoimintaa, aivan kuten opintolaina. Miksi jos valtio kantaa riskin niin miksei se myös kanna voittoja vaan osa pitää antaa pankeille? Tuota erotusta, valtion koron ja pankkien perimä korko voidaan pitää pankkiverotuksena. Tässä annetaan valtion takaama tuotto aivan kuten eläkeläisille eläke palkkiosta vanhuudesta ja kansalaisuudesta. Mutta miksi pankeille tämä pitää antaa? Aivan sama asia on valtionlainoilla. Italia maksaa lainastaan 4% korkoa. Tämän lainapaperin kun pankki vie EKP:hen niin sen pääoman saa takaisin täysimääräisenä lähes ilman korkoa. Erotus annetaan arbitraasina pankille, lainan ostajalle. Miksei Italia voi suoraan hakea lainaa EKP:sta?
Yritysmaailman lainat rahoituslaitoksista ovat yleensä lyhytaikaisia korkeintaan viisi vuotta. Yleisin rahoitusmuoto mitä pienetyritykset käyttävät ovat luottokorttimaksut ja osamaksurahoitus. Myyntilaskujen myynti on myös varsin yleistä laskutaidottomien yrittäjien parissa. Näissä yrittäjä saa heti rahat ja asiakas maksaa lainan sitten myöhemmin. Leasingrahoitus on myös osamaksun yksi muoto. Tämä on varmasti eri asia mitä tarkoitat.
Pankkien lainakanta koostuu asuntolainoista noin 90 miljardia, kulutusluotot noin 14 miljardia ja yrityslainakanta noin 50 miljardia. Toki rahoitusta on tärkeää saada kalliisiin investointeihin ja tuotekehitykseen. Mutta jos rahoitussektoria tällä perustellaan se on reilusti ylimitoitettu koska se ei edes kauheasti sitä anna.
Tervetuloa Piksuun!
Toivotit minut aikoinaan Uuteen Suomeen tervetulleeksi, joten nyt vastavuoroisesti: tervetuloa! 🙂 Uuteen Suomeen kirjoittamisesta ilmeisesti tässä samalla luovuitkin? No, tuntuu, että tämä voikin näin aihepiirinsä puolesta olla teikäläisenkaltaiselle talousasioiden "maallikolle" Uutta Suomea sopivampi foorumi.
Tervetuloista ja spämminpoistosta
tämä voikin näin aihepiirinsä puolesta olla teikäläisenkaltaiselle talousasioiden "maallikolle" Uutta Suomea sopivampi foorumi."
Vähän kävi sellainen mielessä
Juha
Ja tuo uusi spämminpoisto on kyllä ok, mutta mikä siellä Suomen itäpuolella luuraa, Neuvostoliittto, vai mikä?
Kiitän
No kiitoksia. Yritin kyllä aikani ihan oikeasti hakea kaikkia hyviä kirjoituksia Puheenvuorosta, ja siitä alati kasvavasta oudosta materiaalista kirjoituksenne on esiintynyt edukseen, ja olen sitä käynyt erikseen kehumassa.
Kävijöitähän Usarilla kyllä on, vielä kun olisi samassa suhteessa asiaa niin sehän olisi hirmu hyvä. Ja joo, en viitsi joka paikkaan tunkea samoja litanioita (joskin juuri tämän tekstin teinkin eräänlaisessa välivaiheessa ja se on siksi löydettävissä kyllä muualtakin), eli ei minulla ole juuri mitään erikseen sydämelläni sanottavaksi Puheenvuoroon. Ei ainakaan tällä haavaa.