Hei vaan kaikille. Tämä ensimmäinen analyysini täällä on tavallaan jatkumoa siitä, mitä kirjoittelin Uuden Suomen Puheenvuorossa. Tässä lauantai-iltana tekemäni pohdinnat Taloussanomien haastatteleman valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) esille tuomista asioista. Olen kutakuinkin täysin päinvastaista mieltä kuin mitä valtiovarainministeri. Siksi minä varmaan olenkin maallikko ja hän ministeri.

Euroalue kulkee kahdella eri nopeudella, vastakkaisiin suuntiin.

Katsoessamme nykyisiä euromaita niiden eri tilassa meidän tulee hakea ne erilaiset lähtökohdat, joissa maat ovat olleet. Suomi kärsi pahoin 90-luvun alussa aiemmasta ERM-kytketystä vahvan markan politiikasta. Taloutemme oikeni 90-luvun puolivälin tietämillä kelluvan markan ansiosta. Vetoapua tuli uusista investoinneista halpaan markkaan ja erityisesti tästä hyötyi Nokia. Internet-kuplaa toki pumpattiin vuosikymmenen loppupuolella, mutta suurimmaksi osaksi Suomessa keskityttiin vielä varovaisuuteen.

Hei vaan kaikille. Tämä ensimmäinen analyysini täällä on tavallaan jatkumoa siitä, mitä kirjoittelin Uuden Suomen Puheenvuorossa. Tässä lauantai-iltana tekemäni pohdinnat Taloussanomien haastatteleman valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) esille tuomista asioista. Olen kutakuinkin täysin päinvastaista mieltä kuin mitä valtiovarainministeri. Siksi minä varmaan olenkin maallikko ja hän ministeri.

Euroalue kulkee kahdella eri nopeudella, vastakkaisiin suuntiin.

Katsoessamme nykyisiä euromaita niiden eri tilassa meidän tulee hakea ne erilaiset lähtökohdat, joissa maat ovat olleet. Suomi kärsi pahoin 90-luvun alussa aiemmasta ERM-kytketystä vahvan markan politiikasta. Taloutemme oikeni 90-luvun puolivälin tietämillä kelluvan markan ansiosta. Vetoapua tuli uusista investoinneista halpaan markkaan ja erityisesti tästä hyötyi Nokia. Internet-kuplaa toki pumpattiin vuosikymmenen loppupuolella, mutta suurimmaksi osaksi Suomessa keskityttiin vielä varovaisuuteen.

Saksa sen sijaan otti osumaa vuosituhannen vaihteen nettikuplasta. Saksa oli jälleenrakentanut entisen DDR:n aluetta ja siihen tarkoitukseen lainakorkoja haluttiin pitää alhaalla. Näistä alhaisista koroista hullaantui toisaalta muut toimialat. Vuosituhannen vaihtuessa kupla horjutti Saksan taloutta, ja uuden yhteisvaluutan alkuun korkotaso heijasteli pitkään Saksan kuplasta kärsimän talouden korjaantumista. Suomessa vaikutus jäi hieman vähäisemmäksi. Olimme edelleen paikkaamassa valtion taloutta 90-luvun rytinästä.

Espanjassa ja Kreikassa taas internetkupla ei oikeastaan juuri näkynyt. Yhteisvaluutan myötä näillekin maille tuli Saksan yskiessä Saksan korkotaso. Tämä oli jotain aivan uutta ja se humallutti pahanpäiväisesti paikalliset hallitukset. Espanjaan kehittyi valtaisa asuntokupla, kun taas Kreikassa rahat menivät enimmäkseen korruption kautta minne lie. Infrastruktuuria kehitettiin pitkin Välimeren rantoja, mutta rahaa poltettiin myös aivan absurdeihin paikkoihin.

Nykyisen kriisin puhjettua, jolle tulee tänä vuonna 5 vuotta täyteen, Suomi oli päätynyt melko lailla huonoon jamaan. Saksa oli korjannut pääosin vanhan kuplan tuhoja ja on siksi selvinnyt suhteellisen nopeasti. Sen sijaan ennaltanäkemätön kupla on suurilta osin vielä paikkaamatta pahimmissa kriisimaissa. Oikeammin sanottuna paikkaamista on tuskin edes aloitettu, joskin Kreikassa on jo jotain sentään tapahtunut talouden tervehdyttämisen puolella. Negatiiviset sivuvaikutukset ovat vain olleet suurempia.

Saksan tilannetta 2000-luvun alussa paransi tietysti hurja luottokysyntä Etelä-Euroopan maissa. Tämän merkitystä ei sovi unohtaa. Toisaalta näistä luotoista on kehkeytymässä myös systemaattisia ongelmia, kuten nyt Hollannissa kaatuu pankki siksi, että sillä on turskaa holvissa Espanjan kiinteistömarkkinoilta. Nyt kriisimaissa ei ole samanlaista vetoapua riittävästi. Espanjalaiset pankkijätit, joilla on toimintaa muualla ovat hieman paremmassa asemassa. Niidenkään tulokset eivät tosin ole riittävästi auttamassa Espanjan julkista taloutta, joka on pahasti retuperällä.

Suurempi ongelma on Espanjan yrityspuoli. Monet yritykset myyvät omaisuuttaan vähentääkseen velkakuormaansa yrittäessään saada taseet kuntoon. Pankit trimmaavat taseitaan minkä ehtivät, eivätkä juuri tarjoa luottoa kasvuyrityksille. Yritykset eivät puolestaan edes halua kysyä investointeihinsa rahoitusta, koska investointeihin ei nähdä riittävää kysyntää. Maa on kaaoksessa ja se näkyy hurjina työttömyysprosentteina. Espanjan julkinen talous ei voi millään ylläpitää sosiaaliturvaa tällaisilla lukemilla. Espanjan keskuspankin pitäisi elvyttää, mutta maa on eurossa kiinni, eikä sillä ole omaa rahapolitiikkaa. Muut euromaat eivät voi juuri auttaa, koska ovat itsekin veitsenterällä finanssikriisin seurauksena ja elvytystarve olisi pikemminkin jokaisella euromaalla kotimarkkinoillaan, ehkä Saksaa, Luxemburgia ja Viroa lukuunottamatta.

On väärin arvioida, että kriisimaat selviävät vain ”rakenteellisilla uudistuksilla” (joka tarkoittaa siis sisäistä devalvaatiota) koska Saksakin selvisi. Lisäksi on huomioitavaa, että Espanja muiden kriisimaiden ohella velkaantui nimenomaan yksityisellä puolella (kotitaloudet ja yritykset) silloin, kun EKP hiljalleen nosti korkotasoaan viime vuosikymmenellä aina kriisin puhkeamiseen asti. Se itse asiassa teki Trichet’n aikakaudella sitä silloinkin, kun ensimmäiset talouden sakkausmerkit oli nähtävillä vuonna 2006. Huomioitavaa on sekin, että nyt kun lainaamisen pitäisi olla (kriisimaissa ei näin kuitenkaan ole) historiallisen halpaa niin luottotiskit ammottavat tyhjyyttään.

Johtopäätökseni: monet euromaat tarvitsevat elvytystä, ei talouskuria.

Lisähuomiot: Valtiovarainministeri Urpilainen on kuitenkin täysin päinvastaista mieltä. Hän katsoo pohjoismaisen hyvinvointimallin olevan mahdollinen, mutta ei sanallakaan osaa tai halua analysoida niitä eri lähtökohtia, jotka eri maat ovat kohdanneet tässä kriisissä. Minusta tämä on amatööriluokan virhearvio. Valtiovarainministeri pitää esillä luottamusta, joka itse asiassa perustuu tällä haavaa kriisimaiden kohdalla vain siitä syystä, että kohtuullisista tai hyvistä lähtöasetelmista kriisin keskelle päätyneet maat – EKP mukaanlukien – ovat luvanneet yhteisvastuullistaa velat tiettyyn rajaan asti. Tämä lupaus tulee tätä menoa suoritettavaksi ja kun esim. EVM:n kassa on tyhjä, eikä lisälupauksia heru niin kriisi on jälleen kerran hyvin akuutissa vaiheessa. Urpilainen muistuttaa, että elvytys olisi tehtävä luottamusta heikentävällä velkarahalla, ja juuri tätä ”luottamusta heikentävää” Suomi ammentaa liki kymmenen miljardin vuositahtia (lisätalousarvioineen).

Tätä velkaa joudutaan ottamaan siksi, ettei peruselinkeinomme (vienti) vedä riittävästi ja luo riittävästi työpaikkoja. Tämä johtuu puolestaan siitä, ettei kysyntää ole kun lähes kaikkialla säästetään.

Jättiveloista selviytyminen (eritoten Kreikka)

Euroalueen maiden nettovelkaisuus senkuin kasvaa. Siis siitä huolimatta, että tämä kriisi nyt oli ylivelkaantumisesta aiheutunut alunperinkin. Valtiovarainministerillä on kieltämättä haasteellinen tehtävä pohtia voiko talous lähteä kasvuun ilman, että velkoja leikataan.

Tässä pitääkin katsoa tyystin erilaisia velkalukuja kuin mitä yleensä esitetään. Nyt katsotaankin yksityisten velkaisuusastetta. Näitä lukemia katsoessa pitää pohtia, mitä veloille voidaan tehdä. Ne voidaan:

• Maksaa
• Alaskirjata
• Yhteisvastuullistaa

Valtiovarainministeri on minusta tässäkin asiassa hakoteillä. Yksityisten nettovelanmaksu hyydyttää talouskasvua ja rasittaa julkista taloutta, siksi ne julkiset velkamäärät kasvavat. Toisaalta jos talouskasvua ei tule ei oikein kokonaisvelkaa voida lyhentää (kokonaisvelka = yksityiset + julkiset velat). Yhteisvastuullistaminen ei taas ole asialistalla.

Nähtävää on, ettemme voi toimia kuten Yhdysvallat, jotka määräsivät pankit hankkimaan lisää pääomaa ja tarpeen vaatiessa liittovaltio oli lainaamassa sitä (nyt velkoja maksetaan takaisin liittovaltiolle). Tämä johtuu siitä, että eurooppalainen pankkisektori on liian ylipaisunut. Euromailla ei ole ”luottamuksen palauttamiseksi” varaa ottaa velkaa pääomittaakseen pankkinsa.

Johtopäätös: talouskasvun käynnistämiseksi toivottomat lainasaatavat on nieltävä luottotappioina.

On kiperämpi kysymys, että mitä lainoja alaskirjataan, ja että miten pahanmakuinen alaskirjauskakku maistuu oikeudenmukaisesti. Hollannin SNS Reaal NV:n kaatuminen on vain tuorein esimerkki siitä, miten turhaa on yrittää esittää kaiken olevan hyvin. Samoin vanhin pankki MPS Italiasta vippaili lisää peittääkseen aiemmat tappiot. Loppujen lopuksi turskakuorma oli niin suuri, että pankki olisi ollut SNS:n tavoin nurin, jos valtio ei olisi tullut hätiin. Velkakuorma siirtyy vain yksityiseltä julkiselle, eikä siten juuri helpota kokonaisuutta.