Valuuttahajautus alentaa riskiä

Törmäsin äskettäin Fidelityn tekemään tutkimukseen jossa osoitetaan valuuttakurssien vaihtelun alentavan eri maiden pörssien välistä korrelaatiota.

Tutkimuksessa oli seurattu 25 vuoden jakson yli korrelaatiota Amerikkalaisten pörssi-indeksien ja ulkomaisten välillä. Nämä olivat ilman valuuttavaikutuksia 0.75. Valuuttakurssien vaihtelut toisaalta eivät korreloineet pörssi-indekseihin (korrelaatiokertoimet olivat ±0.2 luokkaa). Tästä johtuen valuuttaheilahtelut mukaanlukien amreikkalaisten ja ulkomaisten pörssien välinen korrelaatio laski 0.69.

Tutkimus on kovin USA-keskeinen, eikä yksityiskohtia ole juuri kerrottu. Silti tulos tuntuu uskottavalta.

Miksi tämä korrelaatio sitten on tärkeä? Siksi että sen uskotaan vaikuttavan riskiin. Jos haluat alentaa riskitasoa sijoituksissa haluat löytää sellaisia sijoituskohteita joilla on alhainen korrelaatio toisiinsa, koska tämä tarkoittaa että toisen sijoituskohteen arvon laskiessa, toinen ei välttämättä seuraa. Jos kahden sijoituskohteen korrelaatio on 1 tämä tarkoittaa että molempien arvo muuttuu suhteessa yhtä paljon. Tällaiset sijoituskohteen eivät lisää hajautusta eikä alenna riskiä pätkääkään.

Pitääkö tulos edelleen paikkansa vai onko kansainvälistyvä sijoitustoiminta lisänyt korrelaatiota?

Joka tapauksessa tutkimus vahvistaa käsitystäni että valuuttakurssien vaihtelu ei suinkaan ole riski jolta pitää suojautua, vaan mahdollisuus joka voi tuoda lisätuottoa tai alentaa riskiä. Kysymys on ainoastaan miten iso vaikutus on tänään. Kannataa siis hajauttaa sijoitukset eri valuuttoihin.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi