Jatkan vielä aiheesta, jota Homo Economicus jo käsitteli.

Yllä olevaa kuvaa on ehkä vaikea hahmottaa. Siinä on hehtaarikaupalla puuraaka-ainetta monen metrin korkuisissa pinoissa, joitten rinnalla etualalla olevat työmiehet näyttävät kovin pienikokoisilta.

Vielä sotien jälkeenkin suomalaisen metsäteollisuusyrityksen omaisuustaseesta kolmannes saattoi koostua erilaisista varastoista.

Raaka-aineen matka tehtaalle oli siksi hidas, että varastoihin sidottua pääomaa saattoi vielä jossain mitassa perustella, mutta varastot saattoivat myöskin työllistää kolmanneksen yrityksen henkilökunnasta.

Vaikka lautapojat eivät olleetkaan firman kovimmin palkattuja työntekijöitä, kulut olivat kohtuuttoman suuret. Lisäksi velkaiset tehtaat oikein ylpeilivät sillä, kuinka paljon niillä oli puuta varastossa pahan päivän varalle. Erikoinen ylpeilyn aihe, sillä niin kovaa hallaa ei tähän maahan hevin tule, että havumetsät kuolisivat.

Kaiken huippu oli, että jos tuotteesta ei saatu haluttua hintaa, sahatavaraa, sellua ja paperia voitiin valmistaa varastoon siinä uskossa, että hinta myöhemmin nousisi. Kun näin ei tapahtunut, tilanne oli kahta kauheampi.

Kun varastojen minimointi viime vuosikymmeninä on tullut muotiin, voi kysyä, onko siinä menty toiseen äärimmäisyyteen.

2000-luvun alussa Soneran sähköposteissa oli viikkoja jatkuneita ongelmia, jolloin tuli epäselväksi, olivatko varaosatilaukset menneet eteenpäin.

Jos satojen miljoonien tehdas pannaan seisomaan sen takia, että jatkuvasti vaihdettavaa tuhannen euron varaosaa ei ole varastossa, silloin on varastojen minimointi mennyt ohi terveen järjen, lukee oppikirjoissa mitä hyvänsä.

Jatkan vielä aiheesta, jota Homo Economicus jo käsitteli.

Yllä olevaa kuvaa on ehkä vaikea hahmottaa. Siinä on hehtaarikaupalla puuraaka-ainetta monen metrin korkuisissa pinoissa, joitten rinnalla etualalla olevat työmiehet näyttävät kovin pienikokoisilta.

Vielä sotien jälkeenkin suomalaisen metsäteollisuusyrityksen omaisuustaseesta kolmannes saattoi koostua erilaisista varastoista.

Raaka-aineen matka tehtaalle oli siksi hidas, että varastoihin sidottua pääomaa saattoi vielä jossain mitassa perustella, mutta varastot saattoivat myöskin työllistää kolmanneksen yrityksen henkilökunnasta.

Vaikka lautapojat eivät olleetkaan firman kovimmin palkattuja työntekijöitä, kulut olivat kohtuuttoman suuret. Lisäksi velkaiset tehtaat oikein ylpeilivät sillä, kuinka paljon niillä oli puuta varastossa pahan päivän varalle. Erikoinen ylpeilyn aihe, sillä niin kovaa hallaa ei tähän maahan hevin tule, että havumetsät kuolisivat.

Kaiken huippu oli, että jos tuotteesta ei saatu haluttua hintaa, sahatavaraa, sellua ja paperia voitiin valmistaa varastoon siinä uskossa, että hinta myöhemmin nousisi. Kun näin ei tapahtunut, tilanne oli kahta kauheampi.

Kun varastojen minimointi viime vuosikymmeninä on tullut muotiin, voi kysyä, onko siinä menty toiseen äärimmäisyyteen.

2000-luvun alussa Soneran sähköposteissa oli viikkoja jatkuneita ongelmia, jolloin tuli epäselväksi, olivatko varaosatilaukset menneet eteenpäin.

Jos satojen miljoonien tehdas pannaan seisomaan sen takia, että jatkuvasti vaihdettavaa tuhannen euron varaosaa ei ole varastossa, silloin on varastojen minimointi mennyt ohi terveen järjen, lukee oppikirjoissa mitä hyvänsä.