Vasemmisto-oikeisto jako on korvattu täsmällisillä arvokysymyksillä

Vasemmisto-oikeisto jako on lakannut toimimasta poliittisen keskustelumme akselina. Tilalle on tullut rikkaampi ja käsitteinä täsmällisempi joukko arvokysymyksiä, joiden perusteella ihmiset ja poliitikot jakautuvat.

Oikealla on kuva muutamasta erillisestä ja keskenään riippumattomasta arvokysymyksestä, joiden ympärillä on viime aikoina käyty poliittista keskustelua ja joiden osalta puolueet ovat halunneet selkeästi erottautua toisistaan.

Ilmiö on tervetullut. On hyvä että keskustelua ja poliittista vääntöä käydään arvokysymyksistä, joilla on täsmällisesti määriteltävissä oleva sisältö, kuin että keskustelua käydään arvokysymyksistä (vasemmisto-oikeisto), joiden sisältö on hämärä.

Ilmiö on myös sikäli hyvä, että poliitikot pystyvät positioitumaan kun akseleita on muutamia sen sijaan kuin jos akseleita olisi yksi taikka kaksi. Äänestäjät löytävät helpommin ja osuvammin omansa.

Kun selkeitä arvopositioita on useita syntyy myös tarvetta uuseisiin poliittisiin liikkeisiin. Kansalaiset haluavat äänestää puolueita, joista he voivat luottaa löytyvänsä homogeenisen joukon arvoiltaan itsensä kaltaisia ihmisiä.  Kun tärkeitä, julkisuudessa esillä olevia arvokysymyksiä on useita, syntyy myös tarve rikkaampaan joukkoon puolueita ja syntyy tervetullutta poliittista dynamiikkaa.

Tärkeät, paljon julkisuudessa olevat arvokysymykset ovat historian saatossa muutuneet ja kehittyneet. Taustalla on ennenkin ollut rikkaampi joukko täsmällisempiä arvokysymyksiä eikä pelkkää vasemmisto-oikeisto akselia olisi tarvinnut korostaa.  Vasemmisto-oikeisto jaon polarisoituminen ja yhteiskunnan jakautuminen kahteen leiriin siten, että leirien välisten äänestäjien välillä ei ollut enää suurtakaan liikettä on minun mielestäni historiallinen onnettomuus, joka johti suureen määrään verenvuotoa, katkeruutta ja ymmärtämättömyyttä. Silloin olisi tarvittu rikkaampaa joukkoa selkeitä arvokysymyksiä kuin vain vasemmisto-oikeisto jako. 

 

Ohessa vielä Mikko Olkkosen tekemä video (noin 2 min)  tutkimuksesta, jossa etsitään matemaattisesti poliittisen kentän arvo-akseleita:

Related Posts

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä