Suomen vaatimukset pääomitettavien pankkien kansallistamisesta ovat ohjanneet kriisipolitiikkaa parempaan suuntaan ja vakuusvaatimukset ovat parantaneet Suomen omaa asemaa. Euroopan talouskriisi koostuu useista rinnakkaisista kriiseistä. Vasemmistolla on toimenpideohjelma, jonka avulla voidaan siirtyä kestävään talouteen:

1. Ratkaisut finanssikapitalismin kriisiin

Sääntelyn purkamisen myötä pankit ovat erkaantuneet tehtävästään osana reaalitaloutta. Pankkien johto on pelannut itselleen jättimäisiä pikavoittoja niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Näistä syntyneet tappiot on maksatettu jälkikäteen veronmaksajilla. Finanssitalous on ollut irrallaan reaalitalouden investoinneista ja kasvusta, mutta sen luomat kuplat heiluttelevat koko yhteiskuntaa ja estävät pitkäjänteistä talouden kehittämistä.

• Suomen on oltava mukana eurooppalaisessa rahoitusmarkkinaveroa valmistelevassa maaryhmässä. Veron pitää kattaa kaikki transaktiot ja johdannaisia on verotettava vähintään yhtä paljon kuin muita transaktioita.
• Pankit on jaettava talletus- ja investointipankkeihin, palkkiot pankkien lyhytaikaisista voitoista on kiellettävä ja veroparatiisien käyttö on kiellettävä keskuspankkirahoitusta käyttäviltä pankeilta.
• Pääomitusta on annettava pankeille verovaroista ainoastaan niiden omistusta vastaan. Sellainen yritystoiminta, jonka ei voi antaa mennä konkurssiin, pitää olla yhteisessä valtion omistuksessa.
• Pankkivalvonnan piiriin on siirrettävä hedge-rahastot sekä ns. varjopankit. Näitä ovat pankkien toimialalla toimivat yhteisöt, kuten johdannaiskauppaa käyvät vakuutusyhtiöt, pankkien taseisiin vaikuttavat tytäryhtiöt ja teollisuus- ja kauppakonsernien rahoitusosastot.
• On perustettava julkisomisteinen “Kansanpankki”, jonka tarkoitus ei ole maksimoida voittoja, vaan se voi keskittyä luotettavan peruspankkitoiminnan turvaamiseen.
• Kaikki johdannaiskauppa on siirrettävä kahdenvälisestä kaupankäynnistä julkiseen selvitykseen.
• Uudet arvopaperistettavat finanssituotteet on säädettävä luvanvaraisiksi tai luotava rekisteri sallituista kauppamuodoista.

2. Veroparatiisitalouden alasajo

Yli puolet maailmankaupasta tapahtuu veroparatiisien kautta ja Euroopan sadasta suurimmasta yrityksestä 99:llä on tytäryhtiöitä niissä. Veroparatiisien avulla etenkin suuret yritykset ja varakkaat yksityishenkilöt kiertävät verotusta ja salaavat omistuksiaan. Salailu aiheuttaa epävakautta maailmantalouteen. Veronkierto romuttaa hyvinvointivaltioiden rahoituksen ja siitä kärsivät etenkin pienemmät yritykset, koska se mahdollistaa epäreilun kilpailun.'

• Velvoitetaan Euroopassa toimivat yritykset maakohtaiseen kirjanpitoon, jolloin veronkierto tulee näkyviin.
• Siirrytään kahdenvälisestä verotietojen vaihdosta monenkeskiseen.
• Verotetaan raskaasti rahaliikennettä veroparatiiseihin niin kauan, kuin ne saadaan kokonaan suljettua kansainvälisin sopimuksin.
• Avataan hallintarekisterit julkisiksi koko Euroopassa ja yhtenäistetään niiden verokohtelu.

3. Ratkaisut Euroopan velkakriisiin

Euroalue ei ollut erityisen velkaantunut ennen talouden kriisiytymistä, mutta kriisin aiheuttaman suurtyöttömyyden kustannukset, pankkituet ja verotulojen romahdus ovat lisänneet velkaa. Euroalueen valtiot eivät vieläkään ole kovin velkaantuneita vertailtaessa Japaniin tai Yhdysvaltoihin, mutta ilman omaa keskuspankkia ne ovat markkinoiden korkeiden korkojen armoilla.

• Euroopan keskuspankista on tehtävä viimekätinen lainaaja euroalueelle. Keskuspankkirahan luojana sen uskottavuus voittaa verovaroista kerätyt järjestelyt, joita ei pidä enää laajentaa.
• Keskuspankin on tarjottava edullista lainaa kaikille jäsenmaille määrätyissä rajoissa. Velkakirjoja pitää ostaa kaikilta mailta niiden EKP-rahoitusavaimen suhteessa.
• Pahiten velkaantuneille maille on luotava tasapuolinen velkasovittelumekanismi. Juridista mallia voidaan hakea esimerkiksi Yhdysvaltain lainsäädännöstä.

4. Ratkaisut euroalueen epätasapainoon

Euroalueen sisäiset tuottavuuserot ovat liian suuria, jotta yhteinen valuutta olisi kaikkien jäsenmaiden kannalta toimiva. Työtätekevien köyhyyden lisääntyminen ja yleisesti liian pienet palkankorotukset Saksassa aiheuttavat työttömyyttä ja köyhyyttä muualla euroalueella. Työntekijät eivät toisaalta voi muuttaa työn perässä Yhdysvaltain tavoin esimerkiksi kielellisistä syistä, eikä valtioiden välillä tunneta riittävästi solidaarisuutta.

• Jotta euroalueella voidaan käyttää keskuspankkia keskinäisen solidaarisuuden välineenä, on vastineeksi vaadittava jäsenvaltioilta riittäviä minimitasoja yritysten ja pääomatulojen verotuksessa. Vapaamatkustajia ei pidä hyväksyä.
• Apua saavilta mailta ei pidä vaatia haitallista yksityistämistä eikä julkisen palvelusektorin alasajoa. Niiltä on vaadittava tiukempia toimia harmaata taloutta, turhaa hallintoa ja korruptiota vastaan.