Veckans Affärer: Kolme suositusta

Veckans affärer suosittelee tällä viikolla  Micronic Mydataa, mutta jättäisi Finnveden Bulten:in ja Moberg Derma:n osakeannit väliin

 

Micronic Mydata  valmistaa maskinpiirtokoneita puolijohdeteollisuudelle ja piirilevyjen ladontakoneita. markkinat ovat erittäin sykliset ja yhtiöllä on tällä vuosituhannella ollut kuusi voitollista ja viisi tappiollista vuotta. Yhtiö ei ol eonnistunut tasoittamaan liikevahtoaan tarpeeksi jälkimarkkinapalveluilla. Tämän vuoden ennusmerkit olivat jo hyvät kunnes japanin maanjäristys ja tsunami iskivät. Nyt yhtiö on laskenut ennustettaan vuoden liikevaihdolle, ja VA ennustaa yhtiön tuottavan tappiota tänä vuonna.

Mydatan osto 2009 tapahtui kuitenkin erittäin edulliseen hintaan ja antaa nyt toisen tukijalan yhtiölle. VA uskoo että vuonna 2012 nähdään jo hyvä tulos ja suosittelee ostoa.

Finnveden Bulten. Nordic capitals-sijoitusyhtiö on myynyt pois puolet puolet yhtiön toiminnoista. Jäljellä on kaksi toimialaa: Finnveden Bulten joka nimensä mukaisesti valmistaa pultteja ja sen tytäryhtiö Finnveden Metal structures. Veckans affärer ei pidä yhtiön riippuvuudesta kolm,esta suuresta ruotsalaisesta asiakkaasta jotka edustavat 63% liikevaihdosta. Kun SAAB automobile ei ilmoituksen mukaan kuulu joukkoon muut voivat olla vain Volvo trucks, Scania ja Volvo automobile. Volvon henkilöautopuolen myynti kiinalaselle Geelylle voi olla vaikutuksia alihankkijoihin. Samoin Scanian ja MAN:n mahdollinen yhdistyminen voi olla joko suuri mahdollisuus tai riski. Lehti ei suosittele osallistumista listatumisantiin vaikka yhtiö tällä hetkellä näyttää melko edulliselta: p/e vuodelle 2012 voisi jäädä n seitsemään jos antihinta jää keskelle aluetta.

Moberg Derma:n listautumisantiin lehti suhtautuu myös kielteisesti. Yhtiö yritti listatua joulukuussa mutta epäonnistui. Nyt ennusmerkit ovat paremmat ja listautumine tulee tapahtumaan. Anti on pienempi ja suurelle osalle on ostaja taattu. Samalla yhtiön tuotteet ovat edenneet pidemmälle validointiputkessa joten riskit ovat pienentyneet. Markkinoilla ei kuitenkaan pidetä näistä pienistä anneista. Huomattavasti suuremman Karolinska Developmentin kurssi laski listautumisen jälkeen. Moberg derma saattaa olla hyvä yhtiö pidemmällä tähtäimellä, mutta osakkeet saa todenäköisesti halvemmalla pörssista listautumisen jälkeen.

Related Posts