Venäjän talous kasvaa reipasta 3,5% vauhtia

Talous
2

Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen BOFITin mukaan Venäjän talouden kasvu on 3,5 % sekä vuonna 2024 että vuonna 2023. Kasvu on ripeää eikä pakotteiden vaikutuksesta ole näiden numeroiden perusteella tietoakaan.  Vuosina 2025–2026 Venäjän talouskasvu hidastuu noin 1 prosenttiin eli lähelle Venäjän talouden pitkän aikavälin potentiaalista kasvua.

”Vuoden 2024 loppua kohden talouskasvu hidastuu ennen kaikkea työvoimapulan ja kapasiteettirajoitteiden vuoksi. Nopeampi kasvu tulevina vuosina vaatisi merkittävää hyppäystä tuottavuudessa. Se on epätodennäköistä, koska suuri osa investoinneista suuntautuu puolustustarviketeollisuuteen tai sodan tarpeita palveleviin aloihin”, vanhempi ekonomisti Sinikka Parviainen BOFITista sanoo.

Julkisen sektorin menot ja tulot ovat lähes tasapainossa

Julkisen sektorin kulutuksen kasvu jatkuu vahvana ennusteajanjaksolla. Alustavien epävirallisten tietojen mukaan arvio vuoden 2024 budjetin alijäämästä nousee hieman 1,7
prosenttiin BKT:sta (kesäkuussa arvio 1,1 prosenttia BKT:sta).  Alijäämä on esimerkiksi Suomen 2,7%/bkt alijäämään verrattuna varsin pieni ja Venäjän julkisen sektorin kokonaistasetta on lukujen perusteella hoidettu varsin mallikkaasti.

5 thoughts on “Venäjän talous kasvaa reipasta 3,5% vauhtia

  1. Jaa, muistan hyvin, kun Stubb 2014 sanoi silloisista Krimin-pakotteista, että ”kaalisoppaa Venäjällä riittää”. Tässä on 10 v. ollut aikaa NIIDEN pakotteiden vaikuttaa. EU käy ihan suoraankin edelleen kauppaa V:n kanssa monin tavoin ja vienti Keski-Aasiaan on kummasti kasvanut.

    Edelleen tässä on 2,5 v. kerrottu Putinin kuolevan about ensi viikolla. Nyt syksyllä huomattiin Bidenin olevan 10 v. vanhempi.

    https://www.sttinfo.fi/tiedote/69976910/eu-maiden-vienti-venajalle-puolittui-vienti-keski-aasian-maihin-kasvussa?publisherId=69819633

  2. Sain juuri tänään kuulla että kaasua tuodaan edelleen Venäjältä Suomeen. Putki Venäjälle on kiinni mutta kaasu tulee laivoilla ja siirrettään laivalta sitten putkistoon.

  3. ”Venäjän julkisen sektorin kokonaistasetta on lukujen perusteella hoidettu varsin mallikkaasti”

    Venäjän talouslukujen kohdalla tosin pätee tavallistakin paremmin vanha vertailu ”vale, emävale, tilasto”.

  4. Luvut ovat Suomen Pankin BOFIT tutkimuslaitoksen ilmoittamia eivät Venäjän.
    Piksu toimitus ei tiedä kuinka hyvin BOFIT on osannut korjata Venäjän ilmoittamia lukuja.

    BOFIT ilmoitti pari vuotta sitten Venäjän kasvuennusteen liiankin negatiiviseksi. Joten BOFIT ei ole aina onnistunut. Mutta parhaansa on yrittänyt.

  5. Onko BOFIT:in luvuissa kyseessä reaalinen BKT:n kasvu vai sisältääkö luvut inflaation ?

Comments are closed.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8