Venäjänkauppa seisoo

Talous Yhteiskunta

Turun keskustaan on kerätty venäläisiä säilövaunuja useaan riviin. Normaalioloissa vaunuja on viety esim. Yaran Uudenkaupungin lannoitetehtaalle. Liikenteen nyt lakattua lannoitteista arvellaan tulevan pulaa ja ruuan hinnan nousevan.

Kuvan vaunut lienevät tyhjiä, mitä ne aina eivät tietenkään ole. En ole oikein ymmärtänyt, miksi vaunuja täysinäisinäkin pitää säilyttää aivan samassa paikassa.

Eräitä vuosia sitten yhdestä huonosti Ugissa suljetusta vaunusta loiskahti vain muutamia litroja liuosta, joka aiheutti monen kymmenen metrin päässä olevan Ratapihankadun sulkemisen. Tapahtuneen jälkeen alueen kerrostaloissa alettiin ensimmäisen kerran miettiä, miten ilmanvaihto suljetaan huoltomiehen asuessa kymmenien kilometrien päässä. Asuinrakennusten lisäksi todella lähellä on Logomon ”tapahtumakeskus”, jossa voi olla paikalla kait jopa tuhansia ihmisiä. Logomon peltikatot näkyvät kuvassa vaunujen takana.

Ennen koronaa Romanian romanit pitivät avotulta, siis nuotiota aivan lähellä säiliövaunuja, mikä ei mitenkään häirinnyt VR:n tunnetusti reippaita työntekijöitä.

Jos pieni sarkasmi sallitaan, on kulkutaudista ja sodasta hyötyäkin. Nyt ovat sekä romanit että kemikaalit poissa.

ympäristönsuojelu

Related Posts

Yhteiskunta

Kymmenen prosentin työttömyytemme on korkean palkkatasomme seuraus

Työttömyyden tason Suomessa päättävät pääosin työmarkkinajärjestöt, mutta kansa luulee virheellisesti että eduskunnan valitsema hallitus on työttömyyden suhteen kaikkivoipa ja ihmiset kaipaavat seuraavalta hallitukselta toimia työttömyyden

Sijoittaminen Yhteiskunta

Vaaleissa turpaan, Persianlahdella hyökkäykseen?

Historiallinen tyrmäyshän siitä tuli, Donald Trumpille ja republikaaneille. Demokraatit jyräsivät murskavoittoon niin edustajainhuoneessa kuin senaatissa, kun äänestäjät ilmaisivat isolla kauhalla mielipiteensä presidentin toiminnasta.
Kyllä Trump sen