Viestintäministeriö: Valtio tulossa partneriksi businessenkelitoimintaan (?)

  Viestintäministeri Suvi Lindén peräänkuuluttaa julkisen ja yksityisen sektorin yhteisiä toimia aloittavien tietotekniikkayritysten rahoittamiseen. Lindénin mukaan valtio voisi tulla mukaan rahoittamaan aloittavaa yritystoimintaa kun yksityistä rahoitusta on järjestynyt.

Lindén puhui asiasta Pehr Brahe ICT-keskuksen kymmenvuotisjuhlassa Raahessa 17. tammikuuta.

– Suomessa on vakavia puutteita alkuvaiheessa olevan ja kansainvälistä kasvua hakevan yritystoiminnan rahoittamisessa. Julkisen sektorin tulisi ottaa enemmän riskiä aloittavien yritysten kohdalla. Yksityisiä rahoittajia tulisi houkutella mukaan rakentamalla kannusteita riskinottoon, Lindén totesi.

– Suomalaisen koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan laadun ja vaikuttavuuden parantamiseksi tarvitaan uusia rakenteita ja toimintamalleja, jotka kannustavat rajojen ylittämiseen ja jatkuvaan uudistumiseen. Meidän on tuettava sitä, että korkeatasoinen osaaminen muuntuu kannattavaksi liiketoiminnaksi, yrityksiksi ja työpaikoiksi, Lindén tiivisti.

Lisää tietoa:  Valtioneuvoston tiedotteet

Related Posts

Talous

Valtiollinen tuki vauhdittaa tai hidastaa pk-yrityksen kehittymistä – ratkaisevaa on miten paljon yritykselle jää päätösvaltaa

Valtiollinen tuki voi vauhdittaa pk-yrityksen kansainvälistymistä, mutta se voi myös hidastaa prosessia tai aiheuttaa merkittävää vahinkoa. Uuden tutkimuksen mukaan ratkaisevaa on, kuinka paljon päätösvaltaa yrityksen

Salkun rakenne Sijoittaminen

Yhteenveto screenereistäni

Olen kirjoitellut viime aikoina kolmesta screener-työkalusta, jotka etsivät tietynlaisia osakkeita. Dividend-screenerissä päääpaino on kestävässä osingossa, quality-screenerissä laadussa ja tenbagger-screenerissä kasvussa.

Mainitut kolme screeneriä löytyvät sivustolta

https://osakevalinta.lovable.app/

kohdasta Tools.

Tämä