Valtiontalouden Tarkastusvirasto (VTV): Metropolialueella ja suurkaupunkiseuduilla on suuri merkitys koko maan tuotannon ja talouden kehityksen kannalta. Oikein suunnatuilla kaupunkipoliittisilla toimilla voidaan tukea talouden elpymistä sekä edistää sosiaalista eheyttä, nuorten työllistymistä sekä ympäristön tilan kohentamista.

Kaupunkipoliittiset toimenpiteet ovat olleet tavoitteiden mukaisia, mutta niillä on ollut myös osittain alueiden kehittämisen tavoitteille vastakkaisia sivuvaikutuksia, jotka saattavat lisätä eri alueiden ja kaupunkiseutujen kehityseroja. Väestön ja palveluiden liiallinen keskittyminen nostavat hintoja sekä heikentävät ympäristön tilaa ja elämänlaatua. Kilpailukykyä edistävien toimenpiteiden, kuten hyvinvointia lisäävien toimien, tulisi olla näkyvämpiä. Nuorten työllistymiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Kehittämistoimenpiteitä tulisi eriyttää sekä painottaa eri tavoin eri alueilla.

Kaupunki- ja metropolipolitiikkaan kohdistuu julkisia varoja vuosittain vaihtelevasti 80–200 miljoonaa euroa, josta kansallisia varoja on lähes 90 prosenttia. Julkisen tuen monikanavaisuus sekä kaupunkipoliittisten toimien hajanaisuus ja monimuotoisuus hankaloittavat toimenpiteiden vaikuttavuuden arviointia. Tuen myöntäminen useasta eri lähteestä ei myöskään edesauta tuen suunnitelmallista ohjautumista strategisesti tärkeisiin kohteisiin.

Kansallista kaupunkipolitiikkaa on harjoitettu lähinnä ohjelmaperusteisella alueiden kehittämisellä. Vuoden 2010 alusta kansallisten erityisohjelmien määrää on vähennetty kahteen, mikä yksinkertaistaa tilannetta, mutta ei korjaa riittävästi tukijärjestelmän ongelmia. Osaamiskeskusohjelman avulla on pystytty vahvistamaan kilpailukykyä, mutta ohjelmakaudella 2007–2013 se on keskittynyt enemmän alueelliseen innovaatiopolitiikkaan. Sen roolia alueiden kehittämisessä tulisi selkeyttää. Koheesio- ja kilpailukykyohjelman rooli osaamiskeskusohjelman täydentäjänä puolestaan ei ole riittävän selvä ja siihen liittyviä kaupunkipoliittisia toimia tulisi terävöittää.

Metropolipolitiikkaa on toteutettu valtion ja kuntien yhteistyönä kärkihankkeilla ja niitä tukevilla aiesopimuksilla. Aiesopimukset ovat tukeneet metropolipolitiikan tavoitteita, ja menettelyä voitaisiin hyödyntää myös kaupunkipolitiikassa. Aiesopimusmenettelyä tulisi kuitenkin selkeyttää ja sopimusten sitovuutta lisätä. Metropolipolitiikan sosiaalista eheyttä edistävien toimenpiteiden koordinointia tulisi myös kehittää ministeriöiden välillä.