Nalle Wahlroos on työntänyt käpälänsä nyt jo historiankirjoitukseenkin. Sotakorvaukset taitavat ollakin ainoa asia, mitä hän ei ole vielä kerinnyt kommentoimaan aiemmin.

Ei tarvitse olla Hankenin ex-professori ymmärtääkseen, että tavaran toimittaminen ilmaiseksi toiseen maahan ei ollut kauhean hyvää bisnestä. Olen itse s. 171-174 maininnut , että sotakorvaukset olivat suurimmillaan 6, 4  % bkt:stä vuonna 1945, jolloin maamme taloudellinen kantokyky oli heikoimmillaan, mutta olen kuitenkin "erehtynyt” myös väittämään, että sotakorvaukset monipuolistivat Suomen taloutta ja niitten jatkona tuli tilauksia, joista jopa maksettiinkin.

Sotakorvausteollisuuden kapasiteetista annan esimerkin silloisesta R-R:n Rauman telakasta. Vuonna 1946 toimitukset olivat 2000 dwt ja 1952 ne olivat 17 000 dwt, joista kolmannes oli tilauksia. Telakan myöhemmistä vaiheista voi sanoa, että 1970-luvulla telakka toimitti länteen kolme tankkilaivaa yhteensä 90.000 dwt. Vielä tätä suurempia olivat Suomeen toimitetut 45.000 dwt:n tankkilaivat. Yhteensä Suomen toimitettiin laivoja 160.000 dwt:n edestä. NL toki sai laivoja vielä enemmän, yli 200 laivaa ja noin miljoona dwt:tä.

Wahlroos pitää idänkauppaa huonona, koska NL romahti. Vaikka Wahlroos lienee pyrkinytkin pelkkään pamflettiin, em. perustelu on silloinkin harvinaisen kehno. Oliko virhe rakentaa 1700-luvulta alkaen höyrykoneita, kun ne myöhemmin korvattiin polttomoottoreilla? Oliko Nokialta virhe keskittyä kännyköihin, kun kännykät myytiin jo 2010-luvulla? Olisiko Nokian pitänyt keskittyä kumisaappaisiin? Näinkö tämä homma todella menee? Tuskin. Lisäksi kyse ei ollut tosiaankaan pelkästä idänkaupasta, vaan siitä, että Aasia meni Suomesta ohi tälläkin alalla.

Wahlroos myös väittää, että Suomi olisi sotien jälkeen kehittynyt ilman sotakorvauksiakin. Tätä asiaa ei tarvitse edes jossitella, vaan voi turvautua tapahtuneisiin tosiasioihin.

Jokaisen libertaarin ja muun yhtä vakavaa tautia sairastavan pitäisi tutustua Suomeen 1920 – 1930-luvuilla. Verot ja sääntely olivat vähäisiä ja vapaus suurta. Tätä vapautta käytettiin kovin yksipuolisesti metsäteollisuuden kehittämiseen, joka muodosti 80 – 90 % viennistämme.

Edelleen kehotan miettimään kriittisesti eräitä sotavuosien asioita. Sodassa miehet kävivät panssareiden kimppuun aseenaan polttopullo. Välirauhan aikaan Salpa-linjaa hakattiin jopa käsivoimin peruskallioon. Suomi ei ollut 1938 ollenkaan niin alkukantainen kuin nämä esimerkit antavat ymmärtää. Oli vain niin, että Suomen hyvinvointi perustui yhteen vientialaan, metsäteollisuuteen. Kun vienti katkesi, tilalle ei ollut tarjota mitään muuta.

Edes sota ei ollut riittävä pakote. Esimerkinomaisena detaljina voi mainita. että jo vuonna 1919 (Terä, s. 31-32)  Suomessa tunnettiin onteloammuksen suunnattu räjähdysvaikutus. Kuitenkin vasta 1950-luvulla tämä ammus osattiin liittää tuhat vuotta vanhan keksinnön raketin kärkeen ja sijoittaa se yksinkertaiseen metalliputkeen (sinko). Ja tämäkin osattiin tehdä vasta, kun Saksassa oli ensin kehitetty Panzerfaust ja USA:ssa bazooka.

On tietysti ikävä kuulla, että maamme taloutta kehitti suomalaisten asemesta Stalin, mutta totuuden kuuleminen on yleensä ikävää.

Oma kykymme kehittää ideoita valmiiksi tuotteiksi on ollut liian heikko.