Yhteiskunnan toimivuudesta ja päätöksenteosta
Eipähän täällä Suomessa mitään hätää ole ollut moniin, moniin vuosiin, mutta hiukan kauhistuttaa ajatus, että johonkin vakavaan ja yllättävään pitäisi nopeasti reagoida.
Pari esimerkkiä:
Puhutaan ”hybridistrategiasta”. Lutherin sanoin: mitä se on? Hybridi tarkoittaa mm. risteymää. Strategia taasen tarkoittaa sen päättämistä, mennäänkö oikealle vai vasemmalle, ei sitä, että jäädään yli vuodeksi risteykseen pyörimään. Ihan konkreettisesti: jos pitäisi lyödä jotain nyrkillä naamaan, parempi tehdä se heti eikä miettiä kovin pitkään oikean ja vasemman suoran välillä. Lopputulos on yleensä suunnilleen sama.
Suomessa on nyt 1,5 vuotta tehty näin: yhteiskunta kiinni, auki, kiinni, auki, kiinni, auki, kiinni, auki…. Sitten hallitus on myös osannut vaatia aluehallintoa toimimaan (kun ei itse osaa) ja moittia aluehallintoa, kun se on toiminut.
Viime viikolla seurasin jokseenkin tympääntyneenä eduskunnan keskustelua Afganistaniin lähetettävästä ”joukosta”. 58 puheenvuorossa todettiin asian olevan vakavan, tärkeän ja kiireellisen, joten eipä kannata turhaa tässä pulista tämän pitempään, siis 58 kertaa. Päätös sinänsä oli yksimielinen.
Jos olisi ns. tosi kyseessä, Подразделения специального назначения eli spetsnaz räjäyttäisi talon jo ensimmäisen ”Arvoisa puhemies” kohdalla.
Jotenkin päätöksenteon kruunasi persujen ed. Niemen puheenvuoro klo 12.38:
”Arvoisa puhemies! Olisin kysynyt ministeriltä työsuojelun puolelta lähinnä: Onko siitä nyt riittävästi huolehdittu? Mainitaan, että henkilökohtainen aseistus on kunnossa ja suojavälineet ovat kunnossa, entäpä ruokahuolto ja terveydenhuolto näiden suojajoukkojen osalta, ja ovatko vakuutusturva ja myös palkkaus todellakin oikealla tasolla näin vaaralliseen tehtävään lähdettäessä? — Kiitos.”
Siis Utin porukka on ollut olemassa yli 20 vuotta ja kun se lähetetään toiselle puolelle maapalloa, ed. Niemi tahtoo tietää, onko pojilla evästä mukana.
Kuvassa on roomalaisia kuormastomuuleja. Nimenomaan huoltoa sodankäynti on aina ollut.
Minä olin joskus kauan sitten ylpeä siitä että suomalainen päätöksenteko ei kaihda tehdä vaikeitakaan päätöksiä tarvittaessa nopeasti ja tehokkaasti.
Tämä ylpeys vaihtui vähitellen, suurin piirtein Kataisen hallituksesta alkaen, häpeäksi. Nyt jälkeenpäin katsoen myös realisen elintasomme lasku tai stagnaatio alkoi samaan aikaan. Usko päätöksenteon ryhdikkyyteen parani hieman Sipilän hallituksen aikana. Sen jälkeen myös elintasomme himan kohosi.
Mutta yleisesti ottaen täytyy sanoa että tällä hetkellä melkein häpeän sanoa olevani suomalainen. Ei siksi ettenkö uskoisi suomen kansaan. Mutta suomalaisuus on loppupeleissä yhtä kuin säännöt ja toimintatavat joita tässä maassa noudatetaan. Niistä taas päättää koneisto jonka toimintaa ja jonka tuottamia sääntöjä häpeän. Loppupeleissä, pitkällä tähtäimellä, joudun luultavasti häpeämään suomalaisuuttani.
Se on omaan tekstiini lisättävä, ettei päätöksenteko ole toiminut liioin USA:ssa eikä Euroopassa, ei rokotteiden eikä Afganistanin osalta.
Ja sitä selvempää on, ettei Suomi voi luottaa mihinkään muuhun kuin omaan päätöksentekokokykyynsä, jossa siis olisi parannettavaa.
Eilisen uutisotsikko varmaan todisti kaikille, että Suomen lähettämien joukkojen työsuojelu ei ollut riittävällä tasolla. Oliko 17 amerikkalaista sotilasta ja yli 50 siviiliä kun räjähti kappaleiksi lentokentän edustalla kun itsemurhapommittajat juoksivat kohti ja räjäyttivät itsensä. Pelkkää tuuria, että suomalaiset sotilaat eivät olleet seisomassa juuri tuossa kohdassa.