On usein sanottu, että yrittäminen on yksilölaji, mutta todellisuudessa yrittämisessä on useita eri lajeja, kun asiaa ajattelee hieman tarkemmin.

Yksinyrittäminen on todellakin yksilölaji, joka vaatii harrastajaltaan todellista harrastuneisuutta. Kylmä totuus on, että laiska tai juoppo ei yksinyrittäjänä kauan keiku, kun itse on itsensä piiskattava päivittäinen leipä tienaamaan.

 

Heti kun yrityksen tulee työntekijöitä, muuttuu lajin luonne kuitenkin jo melkoisesti. Pieni muutaman henkilön yritys vielä usein kuitenkin on yrittäjän persoonan jatke ja sen menestys on usein lähes kokonaan kiinni yrittäjän ominaisuuksista ja jaksamisesta.

Tässä vaiheessa viimeistään karsiutuvat yrittäjäksi sopimattomat. Yrittäjän taakka kun ei muutaman henkilön yrityksessä yleensä kevene lainkaan, vaan päinvastoin kasvaa, kun palkkojen maksaminen ja henkilökunnan työllistäminen tuovat omat uudet paineensa.

 

Jos yrityksen kasvu vielä jatkuu, tulee se todellinen murroskohta yrittämisessä, kun yrittämisestä tuleekin yksilölajin sijaan joukkuelaji. Tietyn kokovaiheen jälkeen yrittäjä ei yksinkertaisesti voi pitää kaikkia lankoja käsissään ja hänen pitää pystyä jakamaan vastuuta muille.

Tähän vaiheeseen moni yritys myös hyytyy, kun vastuun siirto ei vain aina onnistu ihmiseltä, joka on jo tottunut päättämään itse kaikesta. Toisaalta tässä vaiheessa tehdyt väärät rekrytoinnit usein joko kaatavat firman tai viisaat rekrytoinnit nostavat yrityksen todelliselle nousu-uralle.

Toisaalta yrittäjä itse tässä vaiheessa helposti romahtaa, kun kun hoidettavien ja mietittävien asioiden määrä helposti kasvaa eksponentiaalisesti yrityksen kasvaessa, mutta lisäkäsiä ei tule hankittua ajoissa.

 

Oma ongelmansa on, että yksinyrittäjäksi ei voi lähteä, jos ei ole hyvin itsenäinen ja usein jopa narsistinen persoonallisuus, joka nauttii työnsä tuloksien näkemisestä, mutta myös haluaa itse päättää tekemisistään. 

Tällaisen perusluonteen sovittaminen isomman yrityksen  vaatimaan tiimityöskentelyyn voi olla perin juurin vaikeaa, eikä onnistu kaikilta koskaan.

Onneksi kaikkien yritysten ei todellakaan tarvitse olla kasvuyrityksiä, vaan yrittäjän tai yrittäjäperheen itsensä työllistävä yritys voi olla joskus yrittäjän ja tämän perheen kannalta paras ratkaisu.

 

Toisaalta jos me haluamme pitää hyvinvointimme edes nykyisellä tasolla, pitää uusia kasvuyrityksiäkin syntyä. Kaikki eivät voi olla yrittäjiä ja uusia työpaikkoja on yksinkertaisesti pakko synnyttää, jos edes nykyinen terveydenhoidon taso ja eläkejärjestelmä aiotaan ylläpitää.

Ongelma on sekin, että todella kasvukelpoisten uusien ideoiden on oltava hieman hulluja. Jos ideat eivät olisi hieman hulluja, muutkin olisivat ne jo hoksanneet, eikä todellisia kasvumahdollisuuksia olisi tarjolla. 

 

Uusien, hieman hullujen ideoiden esittäjät eivät kuitenkaan aina ole niitä kaikkien tavallisimpia ja helpoimpia ihmisiä, eikä todella uudenlaisen idean toteutumista pysty kukaan todellisuudessa varmasti ennustamaan. 

Onnistumisista voi syntyä uusia Vaisaloita ja Nokioita, mutta epäonnistumisista syntyy helposti murhetta ja jopa henkilökohtaisia tragedioita. 

 

Jos kuitenkin haluamme pitää kiinni siitä mitä meillä jo on, meidän tulisi ehkä pystyä entistä paremmin tukemaan näitä hieman hulluja innovaattoreita, ja vieläpä niin, että väistämättömät tragediatkin jäisivät tasolle, jolla niistä pystyy vielä toipumaan.

Jos kuitenkin haluamme pitää kiinni siitä mitä meillä jo on, meidän tulisi ehkä pystyä entistä paremmin tukemaan näitä hieman hulluja innovaattoreita, ja vieläpä niin, että väistämättömät tragediatkin jäisivät tasolle, jolla niistä pystyy vielä toipumaan.On usein sanottu, että yrittäminen on yksilölaji, mutta todellisuudessa yrittämisessä on useita eri lajeja, kun asiaa ajattelee hieman tarkemmin.

Yksinyrittäminen on todellakin yksilölaji, joka vaatii harrastajaltaan todellista harrastuneisuutta. Kylmä totuus on, että laiska tai juoppo ei yksinyrittäjänä kauan keiku, kun itse on itsensä piiskattava päivittäinen leipä tienaamaan.

 

Heti kun yrityksen tulee työntekijöitä, muuttuu lajin luonne kuitenkin jo melkoisesti. Pieni muutaman henkilön yritys vielä usein kuitenkin on yrittäjän persoonan jatke ja sen menestys on usein lähes kokonaan kiinni yrittäjän ominaisuuksista ja jaksamisesta.

Tässä vaiheessa viimeistään karsiutuvat yrittäjäksi sopimattomat. Yrittäjän taakka kun ei muutaman henkilön yrityksessä yleensä kevene lainkaan, vaan päinvastoin kasvaa, kun palkkojen maksaminen ja henkilökunnan työllistäminen tuovat omat uudet paineensa.

 

Jos yrityksen kasvu vielä jatkuu, tulee se todellinen murroskohta yrittämisessä, kun yrittämisestä tuleekin yksilölajin sijaan joukkuelaji. Tietyn kokovaiheen jälkeen yrittäjä ei yksinkertaisesti voi pitää kaikkia lankoja käsissään ja hänen pitää pystyä jakamaan vastuuta muille.

Tähän vaiheeseen moni yritys myös hyytyy, kun vastuun siirto ei vain aina onnistu ihmiseltä, joka on jo tottunut päättämään itse kaikesta. Toisaalta tässä vaiheessa tehdyt väärät rekrytoinnit usein joko kaatavat firman tai viisaat rekrytoinnit nostavat yrityksen todelliselle nousu-uralle.

Toisaalta yrittäjä itse tässä vaiheessa helposti romahtaa, kun kun hoidettavien ja mietittävien asioiden määrä helposti kasvaa eksponentiaalisesti yrityksen kasvaessa, mutta lisäkäsiä ei tule hankittua ajoissa.

 

Oma ongelmansa on, että yksinyrittäjäksi ei voi lähteä, jos ei ole hyvin itsenäinen ja usein jopa narsistinen persoonallisuus, joka nauttii työnsä tuloksien näkemisestä, mutta myös haluaa itse päättää tekemisistään. 

Tällaisen perusluonteen sovittaminen isomman yrityksen  vaatimaan tiimityöskentelyyn voi olla perin juurin vaikeaa, eikä onnistu kaikilta koskaan.

Onneksi kaikkien yritysten ei todellakaan tarvitse olla kasvuyrityksiä, vaan yrittäjän tai yrittäjäperheen itsensä työllistävä yritys voi olla joskus yrittäjän ja tämän perheen kannalta paras ratkaisu.

 

Toisaalta jos me haluamme pitää hyvinvointimme edes nykyisellä tasolla, pitää uusia kasvuyrityksiäkin syntyä. Kaikki eivät voi olla yrittäjiä ja uusia työpaikkoja on yksinkertaisesti pakko synnyttää, jos edes nykyinen terveydenhoidon taso ja eläkejärjestelmä aiotaan ylläpitää.

Ongelma on sekin, että todella kasvukelpoisten uusien ideoiden on oltava hieman hulluja. Jos ideat eivät olisi hieman hulluja, muutkin olisivat ne jo hoksanneet, eikä todellisia kasvumahdollisuuksia olisi tarjolla. 

 

Uusien, hieman hullujen ideoiden esittäjät eivät kuitenkaan aina ole niitä kaikkien tavallisimpia ja helpoimpia ihmisiä, eikä todella uudenlaisen idean toteutumista pysty kukaan todellisuudessa varmasti ennustamaan. 

Onnistumisista voi syntyä uusia Vaisaloita ja Nokioita, mutta epäonnistumisista syntyy helposti murhetta ja jopa henkilökohtaisia tragedioita. 

 

Jos kuitenkin haluamme pitää kiinni siitä mitä meillä jo on, meidän tulisi ehkä pystyä entistä paremmin tukemaan näitä hieman hulluja innovaattoreita, ja vieläpä niin, että väistämättömät tragediatkin jäisivät tasolle, jolla niistä pystyy vielä toipumaan.

 

Jaakko Wallenius

jaakko.wallenius@gmail.comOn usein sanottu, että yrittäminen on yksilölaji, mutta todellisuudessa yrittämisessä on useita eri lajeja, kun asiaa ajattelee hieman tarkemmin.

Yksinyrittäminen on todellakin yksilölaji, joka vaatii harrastajaltaan todellista harrastuneisuutta. Kylmä totuus on, että laiska tai juoppo ei yksinyrittäjänä kauan keiku, kun itse on itsensä piiskattava päivittäinen leipä tienaamaan.

 

Heti kun yrityksen tulee työntekijöitä, muuttuu lajin luonne kuitenkin jo melkoisesti. Pieni muutaman henkilön yritys vielä usein kuitenkin on yrittäjän persoonan jatke ja sen menestys on usein lähes kokonaan kiinni yrittäjän ominaisuuksista ja jaksamisesta.

Tässä vaiheessa viimeistään karsiutuvat yrittäjäksi sopimattomat. Yrittäjän taakka kun ei muutaman henkilön yrityksessä yleensä kevene lainkaan, vaan päinvastoin kasvaa, kun palkkojen maksaminen ja henkilökunnan työllistäminen tuovat omat uudet paineensa.

 

Jos yrityksen kasvu vielä jatkuu, tulee se todellinen murroskohta yrittämisessä, kun yrittämisestä tuleekin yksilölajin sijaan joukkuelaji. Tietyn kokovaiheen jälkeen yrittäjä ei yksinkertaisesti voi pitää kaikkia lankoja käsissään ja hänen pitää pystyä jakamaan vastuuta muille.

Tähän vaiheeseen moni yritys myös hyytyy, kun vastuun siirto ei vain aina onnistu ihmiseltä, joka on jo tottunut päättämään itse kaikesta. Toisaalta tässä vaiheessa tehdyt väärät rekrytoinnit usein joko kaatavat firman tai viisaat rekrytoinnit nostavat yrityksen todelliselle nousu-uralle.

Toisaalta yrittäjä itse tässä vaiheessa helposti romahtaa, kun kun hoidettavien ja mietittävien asioiden määrä helposti kasvaa eksponentiaalisesti yrityksen kasvaessa, mutta lisäkäsiä ei tule hankittua ajoissa.

 

Oma ongelmansa on, että yksinyrittäjäksi ei voi lähteä, jos ei ole hyvin itsenäinen ja usein jopa narsistinen persoonallisuus, joka nauttii työnsä tuloksien näkemisestä, mutta myös haluaa itse päättää tekemisistään. 

Tällaisen perusluonteen sovittaminen isomman yrityksen  vaatimaan tiimityöskentelyyn voi olla perin juurin vaikeaa, eikä onnistu kaikilta koskaan.

Onneksi kaikkien yritysten ei todellakaan tarvitse olla kasvuyrityksiä, vaan yrittäjän tai yrittäjäperheen itsensä työllistävä yritys voi olla joskus yrittäjän ja tämän perheen kannalta paras ratkaisu.

 

Toisaalta jos me haluamme pitää hyvinvointimme edes nykyisellä tasolla, pitää uusia kasvuyrityksiäkin syntyä. Kaikki eivät voi olla yrittäjiä ja uusia työpaikkoja on yksinkertaisesti pakko synnyttää, jos edes nykyinen terveydenhoidon taso ja eläkejärjestelmä aiotaan ylläpitää.

Ongelma on sekin, että todella kasvukelpoisten uusien ideoiden on oltava hieman hulluja. Jos ideat eivät olisi hieman hulluja, muutkin olisivat ne jo hoksanneet, eikä todellisia kasvumahdollisuuksia olisi tarjolla. 

 

Uusien, hieman hullujen ideoiden esittäjät eivät kuitenkaan aina ole niitä kaikkien tavallisimpia ja helpoimpia ihmisiä, eikä todella uudenlaisen idean toteutumista pysty kukaan todellisuudessa varmasti ennustamaan. 

Onnistumisista voi syntyä uusia Vaisaloita ja Nokioita, mutta epäonnistumisista syntyy helposti murhetta ja jopa henkilökohtaisia tragedioita. 

 

Jos kuitenkin haluamme pitää kiinni siitä mitä meillä jo on, meidän tulisi ehkä pystyä entistä paremmin tukemaan näitä hieman hulluja innovaattoreita, ja vieläpä niin, että väistämättömät tragediatkin jäisivät tasolle, jolla niistä pystyy vielä toipumaan.

 

Jaakko Wallenius

jaakko.wallenius@gmail.comOn usein sanottu, että yrittäminen on yksilölaji, mutta todellisuudessa yrittämisessä on useita eri lajeja, kun asiaa ajattelee hieman tarkemmin.

Yksinyrittäminen on todellakin yksilölaji, joka vaatii harrastajaltaan todellista harrastuneisuutta. Kylmä totuus on, että laiska tai juoppo ei yksinyrittäjänä kauan keiku, kun itse on itsensä piiskattava päivittäinen leipä tienaamaan.

 

Heti kun yrityksen tulee työntekijöitä, muuttuu lajin luonne kuitenkin jo melkoisesti. Pieni muutaman henkilön yritys vielä usein kuitenkin on yrittäjän persoonan jatke ja sen menestys on usein lähes kokonaan kiinni yrittäjän ominaisuuksista ja jaksamisesta.

Tässä vaiheessa viimeistään karsiutuvat yrittäjäksi sopimattomat. Yrittäjän taakka kun ei muutaman henkilön yrityksessä yleensä kevene lainkaan, vaan päinvastoin kasvaa, kun palkkojen maksaminen ja henkilökunnan työllistäminen tuovat omat uudet paineensa.

 

Jos yrityksen kasvu vielä jatkuu, tulee se todellinen murroskohta yrittämisessä, kun yrittämisestä tuleekin yksilölajin sijaan joukkuelaji. Tietyn kokovaiheen jälkeen yrittäjä ei yksinkertaisesti voi pitää kaikkia lankoja käsissään ja hänen pitää pystyä jakamaan vastuuta muille.

Tähän vaiheeseen moni yritys myös hyytyy, kun vastuun siirto ei vain aina onnistu ihmiseltä, joka on jo tottunut päättämään itse kaikesta. Toisaalta tässä vaiheessa tehdyt väärät rekrytoinnit usein joko kaatavat firman tai viisaat rekrytoinnit nostavat yrityksen todelliselle nousu-uralle.

Toisaalta yrittäjä itse tässä vaiheessa helposti romahtaa, kun kun hoidettavien ja mietittävien asioiden määrä helposti kasvaa eksponentiaalisesti yrityksen kasvaessa, mutta lisäkäsiä ei tule hankittua ajoissa.

 

Oma ongelmansa on, että yksinyrittäjäksi ei voi lähteä, jos ei ole hyvin itsenäinen ja usein jopa narsistinen persoonallisuus, joka nauttii työnsä tuloksien näkemisestä, mutta myös haluaa itse päättää tekemisistään. 

Tällaisen perusluonteen sovittaminen isomman yrityksen  vaatimaan tiimityöskentelyyn voi olla perin juurin vaikeaa, eikä onnistu kaikilta koskaan.

Onneksi kaikkien yritysten ei todellakaan tarvitse olla kasvuyrityksiä, vaan yrittäjän tai yrittäjäperheen itsensä työllistävä yritys voi olla joskus yrittäjän ja tämän perheen kannalta paras ratkaisu.

 

Toisaalta jos me haluamme pitää hyvinvointimme edes nykyisellä tasolla, pitää uusia kasvuyrityksiäkin syntyä. Kaikki eivät voi olla yrittäjiä ja uusia työpaikkoja on yksinkertaisesti pakko synnyttää, jos edes nykyinen terveydenhoidon taso ja eläkejärjestelmä aiotaan ylläpitää.

Ongelma on sekin, että todella kasvukelpoisten uusien ideoiden on oltava hieman hulluja. Jos ideat eivät olisi hieman hulluja, muutkin olisivat ne jo hoksanneet, eikä todellisia kasvumahdollisuuksia olisi tarjolla. 

 

Uusien, hieman hullujen ideoiden esittäjät eivät kuitenkaan aina ole niitä kaikkien tavallisimpia ja helpoimpia ihmisiä, eikä todella uudenlaisen idean toteutumista pysty kukaan todellisuudessa varmasti ennustamaan. 

Onnistumisista voi syntyä uusia Vaisaloita ja Nokioita, mutta epäonnistumisista syntyy helposti murhetta ja jopa henkilökohtaisia tragedioita. 

 

Jos kuitenkin haluamme pitää kiinni siitä mitä meillä jo on, meidän tulisi ehkä pystyä entistä paremmin tukemaan näitä hieman hulluja innovaattoreita, ja vieläpä niin, että väistämättömät tragediatkin jäisivät tasolle, jolla niistä pystyy vielä toipumaan.

 

Jaakko Wallenius

jaakko.wallenius@gmail.com