Yritysten tulokset ja liikevaihto ovat kasvaneet yli 20% vuodessa

Sijoittaminen Talous

Piksu toimitus laski vertailun siitä miten suomalaisten suurten yritysten liikevaihdot ja tulokset ovat kehittyneet viimeisen vuoden aikana (Q3/2022 verrattuna Q3/2021). Laskelma kertoo suurista onnistumisista ja epäonnistumisista. Erot yritysten välillä ovat olleet merkittäviä ja hyvällä osakepoiminnalla on voinut löytää todellisia helmiä.

Toinen havainto oli se että tulokset ja liikevaihto ovat vuodessa kasvaneet miltei neljänneksen vaikka pörssikurssit ovat romahtaneet. Hyvä kasvu ei ole tuonut kurssinousua. Muut maailmantaloudelliset tekijät ovat heitelleet pörssiä voimakkaammin. Osa, noin 9%,  tulosten ja liikevaihdon kasvusta johtuu inflaatiosta. Inflaatio paisuttaa sekä liikevaihtoja että tulosta. Mutta osa on ollut tervettä toipumista koronan aiheuttamasta kysynnän pienenemisestä.

Jatko tulee olemaan heikompaa. Kysyntä alkaa vähitellen korkojen painamana heikkentyä. Korkojen vaikutus näkyy täydellä painolla vasta viiveellä. Monet asuntolainat ja yrityslainat on sidottu johonkin viitekorkoon kuten 12kk euriboriin. Kestää monasti vuosi ennen kuin lainakohtaista korkoa tarkistetaan ja tämän jälkeenkin kestää vielä aikansa ennen kuin korkokulut vaikuttavat kulutukseen. Palkkojen ja hintojen nousu näkyy heti kuluttajien kukkarossa ja yritysten liikevaihdossa, mutta korkojen nousun vaikutukset tulevat yli vuoden viiveellä. Siksi saammekin odotella varmaan ensi kesään ennen kuin yritysten tulokset korkokulujen painamana pienenevät. Samaan aikaan pienenevät myös kulutusamahdollisuudet ja liikevaihdotkin laskevat. Näitä huonojen aikojen riskejä on nyt ennusteissa ensi kesälle. Mutta siihen asti kaiken pitäisi olla aika lailla hyvin ja sijoittajakin voi vielä toistaiseksi nukkua yönsä rauhassa.

Related Posts

Sijoittaminen

Omat Rahat Katsaus: Tekevätkö AI-yhtiöt ikinä tulosta?

Onkohan tulevaisuudessa Shelleyn runo ”Ozymandias” hyvä kuvaus AI-yhtiöille?

Viime aikoina AI-yhtiöiden kurssikehitys on ollut hapuilevaa. Myös chippivalmistajat ja muut buumista hyötyvät ovat saaneet kolauksia. Sijoittajat ovat

Talous

Yritysten liikevaihdot ja tulokset kasvoivat Q2/2026 aikana ja osassa yrityksistä on jo potentiaalia laajennusinvestointeihin

Suomalaisten OMXH25 yritysten liikevaihdot kasvoivat Q2/2025 keskimäärin 7% vuoden takaiseen verrattuna ja liiketulokset (EBIT) kasvoivat peräti 35%.

Seurantaan on tällä kertaa otettu myös investoidun pääoman tuotto

Yhteiskunta

Kansanedustajien sopeutumisrahasta 2: sopeutumisrahan määrä

Kansanedustaja voi eduskuntakautensa päätyttyä saada sopeutumisrahaa yhteensä melkein miljoonan euron verran! Onko tässä mieltä? Tämä on jatkoa edeltävälle videolle, jolla käsittelin sopeutumisrahan kestoa.

https://www.youtube.com/shorts/ZqGmUiUZ7P8