Piksu on poissa käytöstä
Piksu on poissa käytöstä
Tulipalo on tuhonnut Piksun internet palvelimen.
Piksu palvelu on sattuneen onnettomuuden takia poissa käytöstä ainakin maanantaihin 15.4.2021 saakka.
Pahoittelemme sattunutta häiriötä.
Olen varmaan vuoden hankkinut kirjoitusta aiheesta madonluvut kiinteistösektorille. Ehkä vastoin jonkun käsitystä en ole mikään S/M –tyyppi, vaikka kirjoituksistani sellaista voisi kenties joskus olettaakin. Siksi
Neste kuuluu suomalaisten suosikkiosakkeisiin, mutta voimakkaasti syklisenä se ei ole helppo tapaus. Tuloskunto heittelee kuten yleensä energiasektorilla.
Biopolttoaineet ovat muuttaneet Nestettä, mutta eivät poistaneet sen suhdanneherkkyyttä.
Loma-asuntojen kauppa on hiljentynyt ja reaaliset, inflaatiokorjatut hinnat laskevat selviää Maanmittauslaitoksen kauppahintatilastosta. Korona-aika (2020-2021) piristi kysyntää, mutta sen jälkeen hinnat ovat jatkaneet laskuaan. Alkuvuoden 2023
Saksalaisen IFO instituutin suhdannekello kertoo, että talous on heikkoa (Saksaksi: Krise), mutta odotukset tulevasta ovat hitaasti parantuneet jo viime syksystä alkaen.
Saksalaisen IFO instituutin mittaama suhdannekello