Börsveckan: Viikon 50 osakesuositukset

Osta Swedol, Electra, Kapp-Ahl, MQ ja New Wave. Odota Byggmax kanssa. Björn Borg:in  och Wesc:n kohdalla suositus on neutraali.

 

Työkalu ja konekauppias Swedolin  myynti jatka kasvuaan 20% vuosivauhdilla samalla kun kannattavuus lähestyy yhtiön 13% tavoitetta. Börsveckan on sitä mieltä että 14 kertaa ennustettu 2012 voitto , eli 70 SEK ei ole liian korkea arvostustaso ja suosittaa ostoa.

Elektroniikkatukkuri Electra saa myös ostosuosituksen. Yhtiö painottaa kannaattavuutta ja palveluja myynnin kasvun edelle. Ilman käteisvaroja yhtiön p/e on 8 vuoden 2010 ennustetulle voitolle. Tämän lisäksi on odotettavissa muhkea 10% osinko.

Myös New wave saa jatketun luottamuslauseen. Yhtiön tulosta voi uhata häiriöt tavarantoimituksissa tärkeällä neljännella vuosineljänneksellä, mutta pitemällä tähtäimellä yhtiö ei ole yliarvostettu 15% vuosikasvu huomioiden.

Byggmax kasvaa kunnioitettavalla nopeudella. Rajoitettuun tavaravalikoimaan ja halpoihin hintoihin panostava rakennustarvikeyhtiö on kuitenkin jo melko kallis. Börsveckan suosittelee odottamista.

Kapp-Ahl saa ostosuosituksen tavoitekurssilla 65 SEK. Jos oletetaan että yhtiön liikevoitto palautuu keskimääräiselle 12% tasolle on nousu perusteltu.

Myös MQ saa ostosuosituksen. Börsveckan näkee jopa 50% nousupotentiaalin jos yhtiö pääsee myyntitavoitteeseensa.

Björn Borg saa neutraalin suosituksen huomioiden heikon myynnin kehityksen mutta korkeiden osinko-odotusten takia.

Wescin kohdalla suositus laskee neutraaliksi koska yhtiön arvostustaso on jo melko haastava.

Related Posts

Sijoittaminen

Tulosennusteiden päivitys

https://www.sinisaariconsulting.com/tools/finnish_dashboard.html

EBIT-ennusteita muutettu vain vähän. P/E-luku on edullisin Valmetilla. Valmetin shorttipositiot ovat myös pienentyneet. Valmet on edullinen myös PEG-luvulla mitattuna, samoin Nokian Renkaat. Renkaiden lukuun vaikuttaa

Salkun rakenne Sijoittaminen

Pisteytykset ja AI-analyysi niiden perusteella

https://piksu.net/sergio/

Osakeanalyysissäni on kohdassa ”Seulonta ja Pisteytys” lista, johon AI on pisteyttänyt yhtiöitä eri kriteerien perusteella.  Tässä 10 parasta.

Minulla on myös muita pisteytyksiä, tämän lisäksi viisi