Mitä ostaa, ikuinen sijoittajan kysymys on väärä kysymys

Olen viettänyt hiljaiseloa pitkän aikaan ja blogi on vaipunut lähes uneen. Osakkeita ja rahastoja minulla on ja pari kauppaakin olen tehnyt. Pian 10-kuukautinen esikoistyttö ja työt ovat syöneet aikani ja blogin kirjoittaminen on jäänyt väliin. Ehkä myöhemmin palaann tiheämpään blogaamiseen. Lähettelen sillä välin (nasevaa) tekstiä ilmoittaakseni olevani edelleen hengissä. 🙂

Hetkinen… Mitä salkussani oikein on tapahtunut???

On se sijoittaminen meinaan helppoa! Wärtsilä +116% parissa vuodessa, Sampo +25%, Outotec +93% ja Fortum +27% Lähes kaikki nousseet hurjasti. Nokia sijoitukseni tosin on edelleen reippaasti pakkasella -10%.

Muutama vuosi sitten, kun koin olevani Untuvikko sijoittaja ja amatööri, ihmettelin mitä yhtiötä ostaa. Luin sijoituskirjallisuutta ja kokeilin eri sijoitusinstrumenttejä. Voittoja ja tappioita tuli, loppupeleissä 2006-2007 oli varmaan lähellä plus/miinus nolla. Taisi tuo sijoittaminen vähän tuottaakin lopullisten laskelmien mukaan.

Nokia painaa salkun muutoin hyvää tuottoa. Onneksi eroa alkaa pikku hiljaa näkyä indeksiin tuottoon verrattuna.

Mitä kokeneempi sijoittaja tietää ajoittamisesta

Mielipide eroja tietysti löytyy yhtä montaa, kuin sijoittajia on. Sinun pitää löytää oma tyylisi ja tutustua sen jälkeen, kuinka voit omalla tyylillä tehdä parasta tulosta. Oletko kenties passiivinen sijoittaja, joka vilkaisee salkkua vain muutaman kerran vuodessa. Tai kenties aktiivinen sijoittaja, joka seuraa salkun kehitystä lähes päivittäin. Itse olin enemmän aktiivinen vielä muutama vuosi sitten, mutta kun en saanut tulosta, minusta tuli passiivisempi. Passiivinen sijoittaminen ja hitaampi tahti sopii minulle paremmin. Oikeastaan aika tekee itsestään voitot ja vähemmän tekee virheitä, kun ei mieti jatkuvasti ostoja ja myyntejä väärissä paikoissa.

Nykyään minua ei kiinnosta päivän osakemarkkinoiden heilahtelut. En seuraa edes joka viikko salkkuani. Katson talouden pitkän aikavälin trendejä. Nyt taloudessa on tullut yllättävän hyviä käänteitä, kun verrataan edelliseen vuoteen. Tämä oli odotettavissa. Odotettavissa on myös, että pian (lue ehkä tänä tai ensi vuonna) saattaa tulla takapakkia markkinoilla. En tiedä milloin, mikään ennustaja ukko en ole.

Minusta markkinoilla alkaa olla jo kalliita osakkeita, mutta tuleva osinkokevät näyttää valoisalta. Uskon että on kohtuullisen hyvä aika ostaa osakkeita, varsinkin jos markkinoilla tulisi tämä puhumani takapakki vaihe (10-20% alas ehkäpä).

Nyt strategiani on varata käteistä salkkuun odottamaan hyvää ostohetkeä. Ostohetki tosin saattaa mennä ohi, jos kurssit vain nousevat. Sittenpähän nousevat. Salkkuni vihertää kivasti ja jossain vaiheessa pitää alkaa keventämään ja tasapainottamaan salkkua. Mitään keventämisen tarvetta en näe, ennen kuin inflaatia ja korot ovat selkeästi alkaneet nousta.

Ajoitus on tärkein kokeneen sijoittajan oppima ja kenties tämänkin oppii vain kokemuksen kautta. Ainakin minä Untuvikko sijoittaja Kasteri en ole niin fiksu, että olisi tätä kirjoista lukemalla oppinut. Sijoitamisessa pitää olla mukana vuosia ja kokea laskuja ja nousuja, jotta ymmärtää, miten markkinat toimivat.

Mitä nyt ostaa?

Osta ihan mitä tahansa yritystä, joka tekee voittoa ja jolla on vähän velkaa. Mieluiten yritys saa olla iso tai keskikokoinen. Laita sen verran rahaa sijoituksiin, että sijoitat vain ylimääräisiä säästöjä. Älä sijoita rahoja, joita tarvitse esim. vuoden parin päästä. Sijoita rahaa, jota et tarvitse vuosiin – eli todella ylimääräistä! Sitten voit aloittaa markkinoiden seuraamisen ja katsoa miten yritys ja sen osakke kehittyy seuraavina vuosina. Ja lue sijoitusoppaita ja Piksua! 🙂 Aika hoitaa sijoittamisessa sinun puolesta ja samalla opit pikku hiljaa ajoittamisen tärkeydestä lisää. Kärsivällisyyttä suosittelen.

3 thoughts on “Mitä ostaa, ikuinen sijoittajan kysymys on väärä kysymys

  1. Kuinka niin väärä kysymys?

    Et oikein vastannut tuohon otsikkosi väittämään. Miksi ihmeessä tuo olisi jotenkin väärä kysymys? Sehän on päinvastoin lähestulkoon ainoa oikea kysymys. 

     

    "Uskon että on kohtuullisen hyvä aika ostaa osakkeita, varsinkin jos markkinoilla tulisi tämä puhumani takapakki vaihe (10-20% alas ehkäpä)."

    Ai kannattaa ostaa VARSINKIN, jos tiedossa on takapakkia? Eiköhän se ennemminkin kannata ostaa sen takapakin jälkeen.

     

    "Osta ihan mitä tahansa yritystä, joka tekee voittoa ja jolla on vähän velkaa."

    Aika laihat kriteerit. Tuo kuvaa lähinnä hyvän yrityksen piirteitä – joskin niitäkin pintaraapaisuna. Hyvällä yrityksellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä hyvän sijoituksen kanssa.

    1. Salkku ja ostot

      Aika laihat kriteerit ja en itse ihan sillä kriteerillä ostaisi. 🙂 Mutta kuitenkin minusta oikea ajoistus markkinoilla on tärkeämpi, kuin yhtiö. Kannattaa tehdä lista, jossa katsoo yhtiötä viimeisen 10-vuoden aikana. Näistä poislukee huonoimmin menestyneet. Näistä hyvin menestyneistä yhtiöistä sitten on jonkin verran tuuria, mikä menestyy tulevaisuudessa parhaiten. Tämä on oma lähestymisenä. Uskon, että sijoittamisessa on mukana paljon onnea, eli yksistään taito ja tieto ei ratkaise. Eli vaikka miten hyvin analysoisi yritystä, ei se takaa tuottoa. Parhaiten totta kai onnistuu, kun löytää sen markkinoilla olevan sen hetkisen alihinnoitellun yhtiön.

      Pekka: Salkun Beta-lukua en Nordnetistä löytänyt. Pitääkin tarkistaa tämä. Sharpe näyttäisi olevan 2,6. Salkussa varmasti pitää tehdä muutoksia ennen laskukautta. Saattaapi käydä juuri niin, että laskun alaessa tullaan indeksiä nopeammin myös alas.

  2. Asiat tärkeysjärjestyksessä

     

    Kiitoksia Kasteri päivityksestäsi, mutta ennen kaikkea on ilo huomata, että sinulla on asiat oikeassa tärkeysjärjestyksessä: Ensimmäisenä 10-kuukautinen esikoistyttö ja muut touhut kuten työ tai sijoittaminen sen jälkeen.

    Tuosta tuottojesi kuvaajastasi tulee mieleen oma Pekan salkku jota pidin Piksu sivuston alkuaikoina.  Sekin menestyi indeksiä paremmin, mutta kun katselin tuottokäyrää myös laskuvaiheissa, huomasin että myös laskuissa mentiin indeksiä lujempaa.  Oliko salkkuni puhtaasti indeksiä seuraava, mutta korkeammalla beeta kertoimella, jäi selvittämättä kun kurssilasku jatkui ja osakkeissa ei ollut syytä pysyä.

    Toki Pekan salkku oli rakenteeltaan muuta kuin indeksi seuraaja, se oli ja teoreettiselta perustaltaan momentum-salkku, jolla tutkimusten mukaan päästään ylituottoon.

Comments are closed.

Related Posts