Juttusarja psykologisista taipumuksista osa 5 Ryhmäpaine

Lajittelematon

Ryhmäpaineen voi määritellä seuraavasti: Oikean käyttäytymisen ollessa epäselvää ihminen kopioi muilta heidän toimintansa. Ryhmäpaine vaatii vähintään yhden kopioijan ja esimerkkihenkilön. Karkeasti voidaan sanoa, että mitä suurempi ihmisjoukko käyttäytyy samoin sitä suurempi ryhmäpaine muihin kohdistuu. Suuremmat ihmisjoukot taas kohdistavat ryhmäpainetta suurempiin ihmisjoukkoihin mikä tuottaa itseään vahvistavan kehityksen. Samalla toisinajattelijoihin kohdistuu enemmän hyljeksintää ryhmäpaineesta vaikuttuneen ihmisjoukon toimesta. Ryhmäpainetta esiintyy kaikkialla missä on useampia ihmisiä. Ihmisten ei tarvitse olla kasvokkain. Myös epäsuoraa vaikuttamista tapahtuu. Eri kulttuureissa ryhmäpaineella on suurempia ja pienempi painoarvo. Esimerkiksi Aasiassa sillä on suurempi merkitys kuin yksilökeskeisissä kulttuureissa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Verkostot ja ryhmäpaine

Ryhmäpaineen vaikutuksen voi jakaa suoriin ja epäsuoriin yhteyksiin. Lähipiirin yksilöt tuottavat suurimman keskimääräisen paineen henkilöön suorilla, pitkäkestoisilla ja useilla kontakteilla. Heidän vaikutuksensa ei ole ainoa vaan myös niin sanotut kakkos- ja kolmostason kontaktit tuottavat ryhmäpainetta. Toisin sanoen, tutun tutut ja heidän kontaktinsa voivat aiheuttaa ryhmäpainetta ihmisille, joita eivät ole koskaan tavanneet. Sen sijaan tätä kaukaisemmat ihmiset eivät juuri vaikuta heihin ellei suoraa kontaktia tule. Suora kontakti voi tapahtua tietämättä julkisilla paikoilla.

Asia ei ole näin yksinkertainen, koska eri asioissa voi lähipiirinkin käytöstä hylkiä ja hakea kauempien ihmisten tukea. Pienemmät verkostot voivat kytkeä ihmiset yhteen suureen verkostoon jota ihmiset kopioivat. Yhteiset aatteet, harrastukset ja monet muut yhteiset asiat voivat tuottaa enemmän ryhmäpainetta kuin läheisemmät ihmiset. Verkostojaan voi suunnitella itse. Kolme askelta riittää. Ensin pitää ratkaista se kuinka monen ihmisen kanssa haluaa tiiviin yhteyden. Toiseksi pitää määrittää yhteyksien vahvuus mikäli se on mahdollista. Kolmanneksi, ihmisen pitää hallita omaa asemaansa verkostossa. Keskipisteenä ei tarvitse olla mikäli niin ei itse halua. Verkoston ulkokehällä voi olla vähintäänkin yhtä hyvät oltavat. Lopulta on muistettava, että verkoston luoma ympäristö ja sen läpi menevät asiat ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin sen ihmiset.

Älykkäät ryhmät

Ryhmäpaine kuten kaikki muut psykologiset taipumukset ovat enimmäkseen hyvästä. Älykkäillä ryhmillä on neljä ominaisuutta. Ensiksi, jokaisella jäsenellä on tietoa jota muilta puuttuu. Tämä tarkoittaa jäsenten erilaisia taustoja, ikäluokkia, koulutusta, sukupuolta, jne. Toiseksi, jokaisella on omat näkemyksensä asioista ja mahdollisuus ilmaista niitä. Tämä tuo ryhmälle paremman kyvyn korjata virheitään ajattelussa, jne. Kolmanneksi, jokaisella jäsenellä on erityisosaamista. Nykymaailma on liian monimutkainen, jotta yhden alan osaaminen riittää järkevään toimintaan. Neljänneksi, ryhmän työilmapiiri mahdollistaa yksittäisten jäsenten osaamisen ja ymmärryksen muuttamisen yhteiseksi tekemiseksi ja päätökseksi. Mikäli kaikkien jäsenten ääntä ei kuunnella siten, että ryhmä muodostaa yhteisen kannan niin on vaara yksisilmäiseen toimintaan.

Taipumuksesta hyötymisestä ja sen negatiivisten vaikutusten vähentämisestä

On itsestäänselvyys, että seuransa valitseminen on tärkein asia taipumuksesta hyötymisessä ja negatiivisten vaikutusten vähentämisessä. Niiden ihmisten, jotka ovat päässeet sinne minne joku haluaa voivat tuottaa hyödyllistä ryhmäpainetta. Yksi tärkeä asia on muistaa ettei kenenkään suosio tee hänestä automaattisesti hyödyllistä sinulle. Monet suositut asiat, henkilöt ja ideat voivat olla haitallisia, koska niihin ei aina yhdistetä niiden tai heidän negatiivisia ominaisuuksia. Yksi merkittävä tapa suojautua liittyy asioiden ja ihmisten negatiivisten ominaisuuksien tutkimiseen aina. Tämä on tärkeätä, kun jostain tulee suosittu. Menisin jopa niin pitkälle etten kuuntelisi ketään joka ei keskustele haitoista tai muista huonoista ominaisuuksista tai joka vähättelee niitä. Tämä on tärkeä, mutta kohtuullisen harvinainen ominaisuus ihmisessä. Varo myös sanoja ”suosittu” ja ”nopeasti kasvava” niiden tullessa myyntimiesten tai nykyaikana suosittujen vaikuttajien suusta, koska ne ovat usein suunnattu ryhmäpaineen hyväksikäyttöön.

Lisää taipumuksesta löytyy mm. Robert Cialdinin kirjasta Influence. Siinä on muistakin taipumuksista lisää tietoa.

-Tommi T

älykkäät ryhmät juttusarja psykologisista taipumuksista psykologiset taipumukset Ryhmäpaine suosio

Related Posts