Pörssien epätahti jatkuu – mutta kauanko?

Ennustin viime viikon alussa osakemarkkinoille korjausliikettä aivan lähiaikoina, koska pienet pörssit olivat pudonneet ja taala alkanut vahvistua. Lisäksi takana on jenkkipörsseissä kohta kolmen kuukauden yhtämittainen nousu. On hyvin epätavallista, jos keskipitkä nousutrendi kestää kauemmin. Useimmissa pörsseissä nousu katkesikin jo.

 

Helsingin pörssi lähti reippaaseen korjaukseen viikko sitten eli jokseenkin tarkkaan siihen aikaan, kun tammikuun alussa jo odotin eli helmikuun taitteessa. Pääindeksi on tullut alas viitisen prosenttia, mikä ei sinänsä ole paljon, mutta korjaus syventynee reippaasti, jos ja kun jenkkipörsseihin saadaan korjausliike. Valistunut arvaukseni on tässä kohtaa, että pääindeksi sukeltaa jopa 7000 pisteen tasolle, sen verran reipas nousuputki on takana, ja inflaatiohuolet koronnoston odotuksineen puskevat päälle.

 

Tähän kaikkeen jenkkipörssien vahvana jatkunut vire on päällisin puolin ristiriidassa, mutta kuten viikko sitten totesin, se ei ole epätavallista – jopa päinvastoin. Pienet pörssit ja valuutat toimivat usein ennakoivina indikaattoreina etenkin laskutrendeissä. Siltä osin markkina käyttäytyy toistaiseksi käsikirjoituksen mukaan, mutta sen lopullinen toteutuminen riippuu nyt jenkkipörsseistä. Olisin kuitenkin syvästi hämmästynyt, ellei korjausliike toteutuisi niissäkin pikapuolin. Mikään trendi ei kestä ikuisesti millään aikavälillä, ja olisi todella poikkeuksellista, jos muissa pörsseissä jo koettu korjausliike jättäisi jenkkipörssit väliin.

 

Itse pidän salkussa kevennettyä osakepainoa ja runsaasti taaloja. Hyviä ostopaikkoja ei tule montaa kertaa vuodessa. Niitä kannattaa yleensä odottaa.

Related Posts

Talous Yhteiskunta

EU:n ja keskeisten EU-úlkopuolisten tyynenmeren demokratioiden (CPTTP-maat) välille on tulollaan tulliliitto

Eurooppa on hiljattain tehnyt tai tekemässä vapaakauppasopimukset Mercosur:n (etelä-Amrerikka), Intian ja Australian kanssa ja nyt on neuvottelun alla tärkein, CPTTP, johon kuuluvat muun muassa Australia,

Talous

Lähes puolet yritystoiminnan palveluksessa olevista suomalaisista työskentelee perheyrityksessä

Aalto yliopiston professori Samuli Knüpferin tutkimus paljastaa, että perheyritykset edustavat Suomessa 73 prosenttia yrityksistä. Ne vastaavat 42 prosentista työllisyydestä, 31 prosentista liikevaihdosta ja 22 prosentista

Asunnot ja metsä

Asuntomarkkinat laskevat vielä tänäkin vuonna

Asuntomarkkinoiden tunnelmat pysyvät apeina vielä tänäkin vuonna, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen arvioidaan laskevan tänä vuonna koko maassa yhden prosentin. Kerrostaloasuntojen hintojen