Pienlainayhdistyksen mukaan pikavippejä otetaan tarpeeseen

Pikavippiyhtiöiden teettämän tutkimuksen mukaan Pikavippejä otetaan tarpeeseen (ks.Helsingin Sanomien juttu). Ottaen huomioon tutkimuksen tilannut taho, tällainen raportti ei ole kovin yllättävä.

Kaikkia tutkimustuloksia raportoitaessa olisi perusteltua kertoa, miten tutkimus tehtiin. Kysymyksen asettelulla voidaan tarkoituksella johtaa harhaan kysyjiä, minkä lisäksi tuloksia voi tarkoitushakuisesti tulkita haluamallaan tavalla. Huomionarvoista on myös se, että yhdistyksen puheenjohtaja Jorma Jokela käytti ilmaisua "usein välttämättömään tarpeeseen", ei "useimmiten välttämättömään tarpeeseen". Vielä mielenkiintoisempaa on se, että vaikka Taloussanomissakaan ei tutkimusmetodeja valoteta, he päätyivät muutamaa tuntia myöhemmin täysin toisenlaiseen tulokseen: Pikavipillä rahoitetaan juhlimista ja matkailua.

Jotenkin tulo jälkimmäinen tulkinta tuntuu kummasti luotettavammalta.

 

Related Posts

Sijoittaminen

Euroopan keskuspankin mukaan kulta on hyvä arvon säilyttäjä silloin kun ajat ovat levottomat

Euroopan keskuspankki kertoo raportissaan sijoittajille tärkeää informaatiota kullan soveltuvuudesta sijoitusinstrumentiksi:

Fyysinen kulta on antanut hyvää suojaa osakemarkkinoiden volatiliteettiä, talouspolitiikan äkkikäänteitä ja geopoliittisia riskejä vastaan.
Turvallisimpia

Sijoittaminen

Piksun ”USA screener” visualisoi yrityksen tärkeimmät piirteet

Piksun USA screener on kehittynyt käyttäjäystävällisemmäksi. Kustakin yrityksestä on nyt oheisen esimerkkikuvan mukainen yleisnäkymä, josta saa nopeasti käsityksen yrityksen soveltuvuudesta sijoituskohteeksi. (lisää…)