IMF: Monet riskit uhkaavat maailmantalouden kasvua

IMF:n talouden tilaa käsittelevässä katsauksessa todetaan, että maailmantalouden kasvu on viimeisen kvartaalin aikana heikentynyt. Euroalueen rahamarkkinoiden ja valtiontalouksien rahoitustilanteen jännitystila on noussut lähelle vuoden 2011 lopun tilannetta samalla kun myös kehittyvien maiden talouskasvu on osoittamassa heikkenemisen merkkejä.

IMF uskoo, että näistä huolestuttavista kehitystrendeistä huolimatta maailmantalouden kasvu tulee säilymään 3,5%…3,9% tasolla tänä ja ensi vuonna. Tämä ennuste perustuu siihen oletukseen, että Euroalueen kriisi alkaa vähitellen helpottaa ja että kehittyvissä maissa tehdyt talouden kevennystoimet realisoituvat talouskasvuksi ja investoinneiksi.

Maailmantalouden indikaattorit (Lähde: IMF:n maailmantalouden tilaa koskeva päivitys 7/2012)

Ennuste on epävarma ja riskit tätä kehnompaan lopputulemaan ovat suuret. Euroopan tulisi nopeasti reagoida eteläisen Euroopan heikkenevään tilanteeseen, USA:n tulisi nostaa valtionlainoille asetettua kattoa ja kehittyvien maiden tulisi ryhtyä toimiin, joiden ansiosta heikkenevä kysyntä länsimaissa korvataan kasvavalla kotimaisella kulutuksella.

 

 

Related Posts

Talous Yhteiskunta

Persianlahden kolme skenaariota: Pitkittyvä asemasota

Persianlahden sodan kolmesta ilmeisestä skenaariosta olemme toistaiseksi siirtyneet vähemmän dramaattiseen joskin silti vaikutuksiltaan tuskalliseen asemasotaan. Varsinaiset sotatoimet lakkasivat, toisaalta sotkuinen kompromissi pysyy yhä kaukana.
Seisovassa asemasodassa

Sijoittaminen

Automaattikaupankäynti S&P 500-osakkeilla

Päätin kokeilla miten automaattikaupankäynti sujuisi tekoälyn avulla. Avasin tilin amerikkalaiselle Alpaca-välittäjälle, joka on keskittynyt juuri tällaiseen kaupankäyntiin.

Sijoitin tilille kuukausi sitten 100 000 taalaa leikkirahaa. Tämän voi

Sijoittaminen

Osakkeiden valinnan puntaroinnista, tapaus Rolls Royce

Osakepoiminta on monella tavalla haastavaa. Puntaroimista vaativat lukuisat tekijät, yhtenä niistä yhtiön suhteellinen asema verrokkiensa joukossa.
Pulma tiivistyy vaikkapa lentokonemoottorimarkkinassa, yhdessä maailman keskittyneimmistä teollisuudenaloista. Käytännössä kolme