NYT saattaa alkaa Putinin lähtölaskenta

Sijoittaminen Talous Yhteiskunta

Olen tähän asti suhtautunut penseästi spekulointiin Putinin syrjäytymisestä. Kaikesta päätellen hän antoi Kiinalle jonkinlaisen ennakkoilmoituksen hyökkäyksestä Ukrainaan ja Kiina ilmeisesti uskoi invaasion onnistumiseen.

Nyt kansainvälisesti (esim. Reuters) on raportoitu Xin tuominneen selväsanaisesti ydinaseilla uhkailun. Uutinen on yleisessä levityksessä, mutta tuossa kiinnittyy huomio ilmaisuun, että tämä on Kiinan ensimmäinen tällainen reaktio.

Samalla putoaa mielestäni lopullisesti pohja spekulaatiolle Kiinan hyökkäyksestä Taiwaniin, johon en muutenkaan ole uskonut. Taiwanilla on saaria tykinkantaman päässä mannerkiinasta, ja niitäkin Kiina on vuosikymmeniä sietänyt. Formosan salmen onnistunut ylitys olisi Kiinalle aivan liian suuri haaste ja Ukrainan sodan esimerkki ei houkuttele. Kiinalaisten pitkäjänteisyyttä ei pidä aliarvioida eikä pidä vähätellä heidän intressiään maailmankauppaan, jota Ukrainan sodan laajeneminen uhkaisi.

Venäjä on lähtökohtaisesti tottunut jonkinasteiseen eristäytymiseen, tosin kylmän sodan aikaan lämmitti Varsovan liiton vastentahtoinen ja kolmannen maailman ehkä aidompikin ”toveruus”. Mutta jos joukkotuhoaseen käyttö uhkaa Venäjän kauppasuhteita, maalle ei jää keinoja Ukrainaa vastaan. Talvi tulee nimittäin Ukrainan sodan kaikille osapuolille aivan yhtä kylmänä, niin se tuli Suomessakin talvella 1940.

______________________________________________________________________________________

 

Lopuksi totean, että olen alkanut netto-ostaa ja tarjoan jopa vinkkiä. Sampo himoitsee Topdanmarkia synergiaetujen takia ja joutuu jossain vaiheessa kait maksamaan preemiota,  käsillä on lähes vuoden alin kurssi.

pohja

Related Posts

Lehtisaari ja kuumailmapallo (2009)
Asunnot ja metsä Yhteiskunta

Hovioikeus teki oikean päätöksen Lehtisaaren tonttivuokra-asiassa

Hovioikeus kumosi tänään käräjäoikeuden päätöksen Lehtisaaren tonttivuokria koskevassa kiistassa, ja kirkko on määrätty laskemaan vuokratasoa (kts. Ylen juttu). Jotkut ihmettelevät, miten oikeus puuttuu osapuolten tekemään

Yhteiskunta

Etätyön määrä on opittu säätämään kunkin tehtävän kannalta järkevälle tasolle

Työnantajat ovat oppineet hyödyntämään etätyön etuja niissä tehtävissä ja siinä laajuudessa kuin kunkin tehtävän kannalta on järkevää. Monissa yrityksissä on päädytty määrittelemään säännöt sille kuinka

Asunnot ja metsä

Asuntorakentamisen toipumiselle ei ole edellytyksiä

Asuntorakentamisen lama jatkuu vielä pitkään. Myytävien asuntojen hinnat laskevat edelleen samalla kun rakennuskustannukset kohoavat. Kärsijöinä ovat asuntorakenamisesta liikevaihtoa saavat yritykset kuten SRV, Lehto, LapWall, Honkarakenne,