Oikeuskansleri osinkoveropäätöksestä

 

Vannomatta paras, mutten ainakaan muista, että oikeuskansleri olisi hyvin pitkään aikaan kritisoinut koko valtioneuvoston toimintaa. Huomautukset ovat yleensä kohdistuneet yksittäisiin virkamiehiin, virastoihin ja joskus yksittäisiin ministereihin. 

Linkissä oleva oikeuskanslerin lausunto on hiuksia nostattavaa tekstiä, sillä se ei ole opposition, vaan VALTIONEUVOSTOSSA toimivan oikeuskanslerin harkittua ja pidättyväistä tekstiä.

”Saadusta selvityksestä välittyy, että ratkaisuja on tehty kiireessä.” ja "Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, että eduskunnalle myöhemmin annettavassa hallituksen esityksessä esityksen vaikutukset on huolellisesti arvioitava.”

Nämä moitteet eivät siis tule oppositiopoliitikolta.

Oikeuskanslerin lausunnon keskeisin ongelma on sen pohjana olevan kantelun väite, että VM:n virkamiehet olisivat harhauttaneet ministereitä.

 

Näin varmastikaan ei ole tapahtunut, vaan päätöksen faktisena perustana olleet LOBBARIT ovat harhauttaneet. Ja lobbarit eivät toimi virkavastuulla.

Oi aikoja, oi tapoja! 

Related Posts

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja

Salkun rakenne

Piksun ammattilaisten omat henkilökohtaiset salkut esittelyssä

Piksun analyysit osion viisi salkkua tarjoavat julkisuuteen oikeiden ammattilaisten henkilökohtaiset salkut:

SERGION LISTA

”Sergion lista” keskittyy pohjoismaiden ja USA:n markkinoille.  Sergion listalle valitaan yrityksiä, jotka saavat hyviä