Tuhriko Eurooppa etsikkoaikansa?

Ruusunpunaiset talouskasvuennusteet, toistuvat vaalipaineet, eripura euromaiden välillä ja EKP:n tärkeyden aliarvioiminen saattavat olla ne neljä keskeisintä tekijää, joiden vuoksi euroalue ei saanut korjattua kriisiään kolmessakaan vuodessa. Nyt saattaa olla liian myöhäistä. Tahdin voi määrätä jatkossa Yhdysvallat.

Yhdysvaltain keskuspankki, Federal Reserve ilmoitti 22.5. aikeistaan vähentää asteittain arvopaperien osto-ohjelmiaan. Fedin mukaan Yhdysvaltain talous on elpymässä. Fed ei halunnut kuitenkaan vetää mattoa jalkojen alta ilmoittamatta, vaan pyrki antamaan markkinoille hyvissä ajoin viestin siitä, että jatkossa markkinoiden tulee tehdä hinnoittelunsa itse.

Keskuspankkien keskuspankiksi kutsuttu kansainvälinen järjestelypankki (BIS) ilmoitti puolestaan vuosiraportissaan, että keskuspankkien tulisi jättää kriisinaikaiset poikkeustoimet taakseen. Euroalueen tulisi pystyä vastamaan muiden kasvuvauhtiin samalla, kun sen omat talousluvut näyttävät heikoilta.

Talous kasvaa ”ensi vuonna”

IMF myönsi aivan suoraan, että rahasto oli katsonut läpi sormiensa epäuskottavilta tuntuvia kasvuennusteita Kreikan lainaohjelman suhteen. Vastaavanlaiseen ylioptimismiin on sortunut toki moni muukin taho, valtiovarainministeriötämme myöden. Esimerkiksi kesän 2011 suhdannekatsauksessa arveltiin talouskasvun olevan melko pirteässä yli kahden prosentin vuotuisessa kasvuvauhdissa niin vuonna 2012 kuin 2013. Nyt tiedossa on, että talous supistui 0,2 prosenttia viime vuonna, ja että Suomen Pankki arvioi taloutemme jatkavan laskusuuntaansa vuonna 2013 0,8 prosenttia. Hyytäväksi yhtälön tekee se, että em. valtiovarainministerin kesän 2011 suhdannekatsauksessa väliotsikko kertoo: ”Ennustettu kasvu ei yksistään poista Suomen taloudessa esiintyviä epätasapainoja.” Kun ennustettu talouskasvu meni yli 2,5 prosenttiyksikköä pieleen, lienee turha toivo kuvitella esiintyneiden epätasapainojen olevan ainakaan vähäisempiä.

Ymmärrettävästi heikossa taloustilanteessa pyritään hieman piristämään niin kotitalouksien, yritysten kuin sijoittajienkin tunnelmia valaamalla uskoa. Tällä strategialla ei voida kuitenkaan tehdä liian koreita ennusteita: niihin ei usko pian enää kukaan. Näin pahoin pieleen menneillä ennusteilla saattaakin olla paljon raadollisempi syy. Yksinkertaisesti se, ettei tilannetta osata kerta kaikkiaan lukea oikein. Vian ei välttämättä tarvitse olla tulkitsijassa. Se voi aivan hyvin olla myös mittareiden lukemissa.

Liiankin hyvien talouskasvuennusteiden varjopuoli ei kuitenkaan katso aiheuttajaansa. Varjopuolena on, että poliittiset päättäjät tuudittautuvat uumoillun talouskasvun ihmeelliseen voimaan, ja talouden korjaamiseksi aiotut tehtävät jäävät tekemättä. Erityisesti silloin, jos kansan antama mandaatti on katkolla lähiaikoina.

Vaalit aiheuttavat flegmaattisuutta

Lienee aivan ymmärrettävää, että tyrannimaisin ottein ikäviä päätöksiä tekevä ministeri tai kansanedustaja on vaarassa jäädä ilman jatkokautta. Jo viime syksystä asti Saksassa on tässä mielessä valmistauduttu 22.9. pidettäviin liittopäivävaaleihin. Pankkien pääomituksesta ei päästy valmisteluvaiheessa sopuun ja EKP:n uusi ideoima tukiohjelma OMT on sekin tarkan syynäilyn alla. Sitä ennen on hermoiltu Italian vaalien kanssa, ja taaksepäin historiaa mentäessä myös Ranskan ja Espanjan vaalien osalta on oltu haluttomia tekemään radikaaleja ratkaisuja kriisin oikomiseksi.

Esimerkiksi Kreikassa julkiselta puolelta ei olla ennen paikallisen yleisradion, ERT:n sulkemista ennen irtisanottu ketään. Ei edes virka-asemaansa väärinkäyttäneitä. Säästöohjelmassa kuitenkin on mainittu, että tänä vuonna pitää vähentää julkiselta puolelta 4000 työpaikkaa, ja ensi vuonna vielä enemmän. Ensimmäisen kerran julkiselle puolelle koskettaessa pienin hallituskumppani, Demokraattinen vasemmisto (Dimar) lähti hallituksesta.

Kreikassa onkin pitkään oltu epävarmassa tilanteessa, ja ennenaikaisten vaalien mahdollisuutta ei olla voitu täysin poissulkea. Tosin Kreikassa tilanne on jo niin tulenarka, että poliittisia päättäjiä kuristaa ennemmin kansan tyytymättömyys kuin vaalien luoma uhka päättää poliittinen ura. Tavoitteiden jäädessä retuperälle, rupeavat jäsenmaat kinaamaan keskenään.

Jännitteet kasvavat

Virallisella tasolla euromaat puhkuvat edelleen yhteen hiileen, mutta pinnan alla kuohuu. Ranskan sosialistisen puolueen sisällä Saksan liittokansleri Angela Merkeliä kutsuttiin ”itsekkääksi” ja ”vyönkiristyskansleriksi”, eikä Merkelin Kreikan vierailunkaan aikana tunteet jääneet piiloon.

Eripuran kasvaessa myös paine sovittelevampaan lähestymistapaan kasvaa. Moni euroalueen kriisimaa on saanut huojennuksia taloustavoitteisiinsa. Lisäksi yhdelle jäsenmaalle luvatut helpotukset ovat saaneet myös muut vaatimaan vastaavia helpotuksia.

Kaiken kukkuraksi ylioptimististen talousennusteiden pohjalta moni ruma lukema tulee esille liian myöhään. Aina ei edes ehditä reagoida. Silloin on vain ollut parempi sulkea silmät. Ääni muuttuu kellossa, kun säästösavotta osuu omalle kohdalle. Esimerkiksi tiukkaa talouskuria vaatinut Hollanti alkoi yhtä äkkiä suhtautua kuriin skeptisemmin, kun maa havaitsi itse jäävänsä muiltakin vaatimistaan tavoitteistaan jälkeen. Suomalaistenkaan ei tarvitse olla vahingoniloisia.

Toimet palauttaneet luottamuksen?

Kansainvälistä mediaa lukiessa huomaa nopeasti, miten muualla tiedostetaan markkinapaineiden väliaikaisten hellittämisjaksojen olevan yksinomaan EKP:n toimien ja puheiden varassa. Euroalueen kärkipolitiikot taas puolestaan pokkaavat itse mieluusti kunnian, eritoten niiden vaalien lähestyessä. Ei taida löytyä montaakaan kriisikokousta, jonka päätöslauselmassa ei esiintyisi termiä ”määrätietoinen toiminta”, ja tuon toiminnan merkityksen korostusta.

Tämä politiikkojen oman erinomaisuuden korostaminen voi toki olla aivan puhtaasti laskelmoitua vaalitaktikointia. Pelottavampi ajatus on, että he aidosti itse uskovat tämän ongelmien välttelyn olevan tehokasta toimintaa.

Jahkailu on jatkunut kolmen vuoden ajan. Aina välillä markkinapaineiden kasvaessa saadaan puristettua puolivesittynyt toimintasuunnitelma. Kun toimista viimein päätetään veitsi kurkulla, ne toimet ovat hyvin usein riittämättömiä ja liian myöhään tehtyjä.

Loppuiko hiekka tiimalasista?

Parin viime kuukauden aikana markkinoilla on esiintynyt euroalueelle epäsuotuisaa kehitystä. Esimerkiksi Espanjan 10-vuotisen valtiolainan korkotaso kävi jälkimarkkinoilla hyvin alhaalla toukokuun alussa. Korot niiasivat peräti 4,01 prosenttiin. Vajaa kaksi kuukautta myöhemmin korot ovat kivunneet jo 5,17 prosenttiin. Nyt taso on alempana, mutta Portugalin ajauduttua poliittiseen ristivetoon nousupaineita on.

Federal Reserven aikeet lopettaa tukiostot iskevätkin ehkä kaikkein kipeiten juuri euroalueelle. Nousevista lainakoroista ei kärsi pelkästään kriisimaat. Myös Suomen valtiolainan kohdalla korot ovat nousseet nopeasti.

Myyntiaaltoon eivät ole joutuneet pelkästään korkopaperit. Myös osakkeet ovat tulleet reippaasti alas. Voi olla, että Yhdysvaltain tukiohjelmista luopuminen on hermostuttanut markkinat väliaikaisesti. Lisäksi kesäisin sijoittajat ovat usein lomailemassa, joten vähäisillä vaihdoilla hintatasot voivat heittelehtiä rajummin.

Päättäjille ikävämpi vaihtoehto on se, että vetkuttelun aika päättyi. Lähiviikot ja -kuukaudet kertovat tarkemmin sen, minkälaiseksi tilanne kehittyy. Juuri nyt ei näytä lainkaan hyvältä.

One thought on “Tuhriko Eurooppa etsikkoaikansa?

  1. Ajanmääreisiä virheitä

    Teksti saattaa sisältää ajanmääräisiä virheitä, koska kirjoitin tuon aiemmin. Alunperin siinä oli maininta esim. BIS:n vuosiraportin ilmaannuttua "viime viikonloppuna". Muitakin saattaa löytyä, vaikka olenkin muokannut tekstiä enemmän tähän päivään sopivaksi. Älkää antako niiden kuitenkaan häiritä – ainakaan kovin pahasti. smiley

Comments are closed.

Related Posts

WP Twitter Auto Publish Powered By : XYZScripts.com