Hyvät yleistiedot ja tilannearvio ovat avain menestykselliseen toimialasijoittamiseen

Hajauttaminen eri toimialoille on tärkeää, ja oikeiden toimialoja poimimalla pystyy tekemään hyvää tuottoa, kuten alla olevasta maailmanlaajuisten toimialaindeksien vertailukäyrästöstä voimme havaita.

Maailmanlaajuisten toimialojen kehitys viimeisten 2 vuoden aikana (Lähde: Yahoo/finance)

Toimialasijoittaminen poikkeaa suorasta osakesijoittamisesta monilla tavoilla:

  • Toimialojen kehitys ei sisällä satunnaisuutta kuten yksittäisten osakkeiden kehitys. Hyvän analyytikon tai aikaansa seuraavan kansalaisen on mahdollista yleistietonsa perusteella ymmärtää toimialojen tilannetetta. Toimialojen  kehitys on periaatteessa ymmärrettävää.
  • Yksittäinen osake voi menettää arvonsa tai menestyä lähes vailla rajaa. Mutta toimialojen kohdalla on toisin. Monet toimialat perustuvat sellaisiin asioihin, joita aina tarvitaan. Ihmiset ovat kaikkina aikoina sijoittaneet suurin piirtein saman osuuden tuloistaan asumiseen, yhteiskuntainfrastruktuuriin, kauneudenhoitoon, terveydenhoitoon ja moneen muuhun toimialaan. Joskus jokin perustoimiala laskee, mutta laskua seuraa aina loppujen lopuksi paluu. Tämä tekee toimialasijoittamisesta helpompaa ja lohdullisempaa kuin suorasta osakesijoittamisesta. Mutta toimialasijoittaja ei voi jäädä yhteen toimialaan roikkumaan. Toimialasta täytyy luopua, kun siitä tulee yliarvostettu ja ostettava halvempaa ja väheksytympää tilalle.

Toimialasijoittaminen muistuttaa osakesäästämistä. Samat tunnusluvut (P/E, P/B, Beta) kelpaavat arvoimaan toimialan yli- tai ali- arvostusta ja volatiliteettiä. Ainoana erona on, että tunnusluvut täytyy laskea keskiarvoistamalla kaikkien kyseiseen toimialaan kuuluvien yritysten tunnusluvut kuten alla olevassa, maailmanlaajuisia toimialaindeksejä vertailevassa taulukossa on tehty.

Toimialaindeksien tunnusluvut iShares laskemana (Lähde: iShares)

Toimialasijoittamiseen liittyy myös riskejä ja sudenkuoppia. Seuraavassa muutamia:

  • On olemassa subventoituja toimialoja (kuten lentoyhtiöt takavuosina), joilla toimii paljon yhteiskunnan omistuksen varassa toimivia yrityksiä. Nämä toimialat saattavat kehittyä heikommin kuin muut. Suora yhteiskunnan osakeomistus ja pääomatuki heikentävät yksityisten yritysten toimintaedellytyksiä. 
  • Jotkin toimialat eivät perustu perustarpeisiin. Niiden toiminta saattaa korvautua muiden toimialojen laajentumisella. Hyvänä esimerkkinä tästä on paperiteollisuus. Tabletit, laajanäyttöiset älypuhelimet ja näyttölaitteet ovat korvanneet paperin aseman näyttölaitteena. Liiketoiminta on siirtynyt sektorilta toiselle ja ihmisen perustarve, nähdä informaatiota, on toteutettu toisella tavalla.

Nämä sudenkuopatkin ovat ymmärrettävissä ja löydettävissä, ja siksi toimialasijoittaminen on niin kiehtovaa. Sattuman osuus on pienmpää kuin suorien osakesijoitusten kohdalla. Kaikki riippuu sijoittajan yleistiedoista ja tilannearviokyvystä.

Related Posts

Asunnot ja metsä

Mökkikauppa on piristynyt, hinnat ja kauppamäärät nousussa

”Mökkikauppa käy vauhdikkaasti. Kesäkuussa loma-asuntoja myytiin kuukausitasolla eniten sitten vuoden 2022 kesäkuun”, kertoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa.

Keskimääräiset kauppahinnat olivat 135 000 euroa. Nousua viime

Sijoittaminen

Paska osuu osakemarkkinoilla tuulettimeen joko syksyllä tai keväällä

Tarkoitan otsikossa sitä, että Yhdysvaltojen S&P500 indeksin nopeat pörssilaskut tapahtuvat yleensä joko syksyllä tai keväällä. Laskut voivat jatkua, mutta noina aikoina ne yleensä jyrkkenevät nopeasti.

Kevyttä Yhteiskunta

Suomalainen aateilmpiiri siirtyy kollektivismista kohti yksilön kunnoittamista ja yksilön vastuuta itsestään

Oikeistolaisuus ja kulttuuriliberaalisuus ovat EVA:n analyysin mukaan lisääntymässä. Tutkimus antaa viitteitä nopeasta asenneilmapiirin muutoksesta.

Puolet suomalaisista asemoi itsensä EVA tutkimuksen mukaan poliittiseen oikeistoon, vajaa kolmannes vasemmistoon ja